Mökille väsynyt meisseli otsassa

Kuten varmaan nopeasti tulee selväksi niin tämä on täysin suunnittelematon postaus (jonka kuvitukseni toimii random valintoja puhelimesta), puhdasta ajatusvirtaa mukavasti 11 työpäivän putken jälkeen, kiireisen ja vattumaisen iltavuoron perään. Olisin nyt ihan totaalisesti meisseli otsassa, niin sanotusti, mutta väsyttää niin pirusti etten oikein jaksa edes olla kunnolla vattuuntunut. Pääsin juuri siis kotiin ja napsin nyt vaan väsyneesti ananasta kulhosta naamaan ja kuuntelen kun Perälä vetää suomipopilla yhden miehen showta. Toisesta huoneesta kantautuu jalkapallo-ottelun tuottama älämölö. Go England! Vai meneekö se niin kun Skotlannissa olen asunut, että pitäisi aina kannustaa juuri sitä joukkuetta joka pelaa Englantia vastaan?
Mulla olisi vaikka mitä postausideoita esimerkiksi sinkkuelämän 'pohtimisesta', yksiöni sisustusinspiraatiosta kuin tarinaa häijystä vuokranvälitysfirmastakin. Syy miksi näitä ja kaikkia muita ei ole vielä ilmaantunut aalloille on se, että läppärini on välillä suorastaan raivostuttava. En todellakaan ole kovin kärsivällinen tapaus joten voitte varmaan kuvitella kuinka vähän inspiroi alkaa tekemään yhtään mitään kun vähän väliä rakas mac:ini heittää kehiin sen surullisen kuuluisan 'pyörivän sateenkaaren.' Aikeissa on ollut ostaa uusi läppäri jo kuukausia, mulla itse asiassa on koko ajan se tilaussivu tuossa vieressä auki, mutta jotenkin olen asian kanssa hannaillut, vaikka tämä jumiikin. Niin kuin äsken, voi *piip piip piiiip*
Hei arvatkaa kuka klikkasi juuri uuden läppärin tilaukseen? *insert happy dance*

Huomenna lähden pitkästä aikaa viettämään rauhallista mökkijuhannusta vanhempieni ja pikkuveljeni kera. Kaikkihan sen varmaan tietää, että ilmat on ihan suoraan persiistä mutta en aio antaa sen haitata. Toki suunnitelmani rennosta uimapatjalla lillumisesta meni vähän uusiksi, mutta lämpöisiin ja mukaviin vaatteisiin käpertyminen takan edessä hyvä kirja kainalossa ei sekään kuulosta yhtään hassummalta. Varsinkaan kun takana on se 11 työpäivän putki, johon mahtuu myös tuplavuoroa ja kaikenlaisia vuoroja sekaisin (aamua, iltaa ja yötä). Säännölliset rutiinit ja unirytmihän kun ovat ihan yliarvostettuja..Rentoutuminen keskellä ei mitään kunnon grilliruuan kera tekee siis varmasti tälle neidolle hyvää.
Nyt vaan latailemaan kaikenlaisia hömppäkirjoja kindleen ja kunnon kamera lataukseen jos innostuisin ottamaan vaikka vähän kuvia Suomen mökkiluonnosta. Ensimmäisenä laukkuun menee tosin se tärkein mökkivaruste eli kunnon hyttysmyrkky.

Ihanaa juhannusta teille kaikilla missä ja miten sen vietättekin! Olettaisin, että uusi läppärini saapuu ilahduttamaan minua ensi viikolla ja siitä eteenpäin onkin sitten luvassa postauksiakin tasaisempaan tahtiin.

I'm wayy to tired to translate everything but to summarise: after working straight for 11 days (including double shifts) I finally have 3 days off, thanks to midsummer! I'll be heading out to a cozy summer house by a lake (naturally) with my parents and little brother. The weather is well..shit..but I won't let that bother me. It does force me to move from my plan A, which was enjoying sun and swimming to plan B, which includes comfy clothes, good food and reading, but I think I'll manage. Plan B doesn't sound bad at all, does it? I also finally lost it with my laptop and ordered a new one so starting from next week (I'm assuming I'll get it next week) I'll start posting more regularly as well. Jeih! Now off to find the essentials for tomorrow (mosquito repellant being the number one.) Have a lovely midsummer!

4 comments

  1. Mäkin ootan juhannusta (ne kauniit juhannuskokot <3 ja se ihana "Juhannus - tunnelma"), vaikkei toi sää nyt ookaan paras mahdollinen :(
    Mäkin aion viettää juhannuksen mökillä perheen kanssa. Saa vaan nähdä onnistutaanko tällä sadesäällä grillaamaan yhtään mitään. :D Onneksi mökillä odottaa Tuulen viemää - kirja, muutama Agatha Christien kirja ja iso kasa Glamour - lehtiä, niin ei pääse sadesää häiritsemään ;)
    Ja läppäri joka ei toimi on ehkä maailman ärsyttävin asia. Mulla oli pari vuotta sitten Acerin läppäri (iso, painava ja epäkäytännöllinen) ja Windows Vista, ei ehkä mikään maailman paras yhdistelmä. :p Nyt Samsungin läppäri ja Windows 7 ja elämä on paljon mukavampaa oikeesti toimivan läppärin kanssa :)
    Mukavaa juhannusta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitää vaan mennä sateenvarjon kanssa siihen grillille seisomaan niin kyllä sieltä jotain saa :D Joo, hidas ja tökkivä läppäri on jotain ihan käsittämättömän ärsyttävää. Onneksi siitäkään en nyt joudu kärsimään enää kovin kauaa!
      Sulla kuulostaisi kanssa olevan kanssa ihanan rento juhannus edessä, toivotaan nyt että aurinko edes pilkahtaisi :)

      Delete
  2. Moi!
    Oon lukenu sun blogia, niin tätä kun aikasempaa Skotlannista, jo jonkun aikaa. Ensinnäkin, kiitos kun oot kirjottanut tätä blogia, oon kokenu postaukset tosi mielenkiintosiksi ja hyödyllisiksi ja niitä on aina mukava lukea! :)

    Oon ite lukiossa ja kiinnostunut kansainvälisistä suhteista, politiikasta ja opiskelusta ulkomailla yliopistossa. Kuitenkin ulkomailla opiskelu huolestuttaa sen takia, että pelkään, etten pääsisi enää takaisin Suomeen sitten tekemään vaikka maisteria jos myöhemmin niin haluaisin. Myös mahdollisuus työharjoitteluun hakemisesta esim. ulkoasianministeriöön houkuttelisi. Kuitenkin, oon jo pitkään unelmoinut opiskelusta just esim. Skotlannissa ja haluaisin nimenomaan kokea sitä opiskeluelämää pidempiaikaisesti kuin vain yliopistovaihdon kautta. En ole vielä edes varma, haluaisinko palata Suomeen opiskelujen jälkeen, siksi Suomeen jääminen vain sen takia tuntuu turhalta, kun Skotlanti houkuttelisi enemmän. Siksipä mietinkin, menikö suomalaisiin yliopistoihin maisteriin haku ihan sujuvasti skottilaisella kandilla? Tiedätkö, miten virkamiesruotsi hoituu, jos opiskelee ulkomailla? Haitko Suomeen myös Helsingin yliopistoon?

    Mietin myös, mitä ja miten kirjotit ylppäreissä, kun pääsit Glasgow'hun opiskelemaan? Mitä olen katsonut, niin vaativat tosi kovia tuloksia moneen, vähän jännittää jo että miten ylppärit tulee menemään! Ajattelin hakea St Andrews'iin, Edinburghiin, Glasgow'hun ja ehkäpä myös Aberdeeniin. Oliko sulla muuten jo paljon rahaa säästössä kun lähdit Skotlantiin?

    Kiitos tosi, tosi paljon vastauksista ja vietä mahtava kesä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi! Ihana kuulla, että blogia on ollut kiva lukea ja siitä on ollut hyötyä:)

      Haku ulkomaalaisella kandilla onnistui itse asiassa sujuvammin mitä olin odottanut. Olin etukäteen tosiaan kuullut prosessista lähinnä kaikkea negatiivista ja syksyllä eräs työkkärin heppu väitti ettei mun ulkomaalaisella kandilla voi edes päästä Suomeen yliopistoon (bullshit). Tampereelle halusin eniten Suomen yliopistoista ja olinkin todella iloinen kun pääsin sinne erittäin sujuvasti, Turusta tuli myös ilman sen kummempia häslinkejä positiivinen vastaus. Helsingistä mulle ilmoitettiin ettei mulla oo tarpeeks maailmanpolitiikan opintoja, jotta olisin edes hakukelpoinen..just joo :D En vaivautunut asiaa sen kummemmin selvittelemään/siitä vääntämään, kun Tampereelle kuitenkin halusin.

      Virkamiesruotsi hoituu ulkomailla opiskellessa luultavasti vain jos itse sumplit avoimessa yliopistossa sen kurssin johonkin väliin. Itsellänihän se hoituu nyt sitten maisterin opintojen aikana:)

      Vitsi, mun ylppäreistä on jo pieni ikuisuus. Kirjoitin historian, yhteiskuntaopin, englannin, ruotsin, matikan ja äikän. Arvosanat ei ollut mitenkään mullistavat, E:tä, M:ää ja pari C:täkin tais löytyä. En hirveesti jaksanut panostaa enkä vielä silloin tiennyt, että tulisin hakemaan ulkomaille. Olin kuitenkin onnekas ja satuin hakemaan Glasgowhun vielä silloin kun ne pyysi suomalaisilta naurettavan alhaisia arvosanoja verrattuna muihin. Taisi olla sitten juuri seuraavana vuonna, kun ne tajus nostaa niitä :D Nykyäänhän tosiaan täytyy olla hyvin L painotteinen rivi, että politiikkaa pääsee sinne opiskelemaan. St.Andrews, Edi ja Glasgow kaikki siis pyytää aika kovia arvosanoja ylppäreistä, joten jos Skotlanti houkuttaa niin kannattaa se Aberdeen sinne lisätä ja harkita vaikka Dundeetakin varmuuden vuoksi.

      En yhtään muista paljon mulla oli rahaa säästössä, ei mitään älyttömiä summia kuitenkaan :)

      Huippua kesää sinnekin!:)

      Delete