Proper comeback

Mä pohdin pitkään sitä tulisinko vielä jatkamaan tämän blogin kirjoittamista. Olen ollut innoissani tästä jokseenkin uudesta vaiheesta elämässä ja aina välillä on tullut mieleen kuinka olisi hauska kirjoittaa niistä asioista täällä. Ajatuksen tasolta se ei kuitenkaa ole kauheasti edennyt. Aina on tullut jotain ns. parempaa tekemistä. Joskus se parempi tekeminen on rehellisesti sanottuna ollut tv:n tuijottaminen sorbettijäden kanssa, joskus opiskelu, joskus sosiaaliset riennot uusien ja vanhojen ystävien kanssa..Pointtina siis se, että aina on ollut jotain joka on sillä hetkellä tuntunut tärkeämmältä tai palkitsevammalta kuin blogin kirjoitus. Olen saanut ystäviltä aika paljonkin patistusta siihen, että pitäisi päivittää sillä he ainakin tykkäävät tätä lukea, mutta tänne palaaminen vaati silti vielä vähän pohdiskelua. Päätin nimittäin, että jos vielä palaan blogin pariin niin teen sen sitten kunnolla. Ei mitään yksi sinne päin tehty postaus ehkä kerran kuukaudessa meininkiä, vaan jos aion päivitellä niin teen sen sitten kunnolla.

Te fiksut ihmiset voitte ehkä arvata, että kerran nyt kirjoittelen tänne niin olen päättänyt valita jälkimmäisen vaihtoehdon: eli jatkan kirjoittelua ja teen sen kunnolla. Onhan tälläinen kirjoittelu tavallaan terapeuttista joskus (joskin näin julkisesti enemmän tai vähemmän sensuroitua) ja näistä muotoutuu tavallaan hauska kuvallinen päiväkirja omaksikin iloksi. Iloksi, tai kauhuksi. Riippuen ihan siitä miten joskus tulevaisuudessa näitä kaikkia ihme höpötyksiä lukeekaan. Mikään tosin tuskin on samalla tavalla yhtä kamalaa ja hauskaa kuin vanhojen yksityisten päiväkirjojen lukeminen. Se yhtäaikainen nostalgia ja myötähäpeä on vaan jotain sanoinkuvaamatonta.

Olen jo vähän luonnostellut mistä ainakin haluan pian kirjoittaa, ja voinkin kertoa että luvassa on ainakin sitä jo aikoja sitten toivottua pohdintaa opiskelusta Suomessa ulkomailla opiskelun jälkeen. Ajattelin siihen liittyen myös hieman valottaa mitä ajattelin täällä opiskella ja milloin ajattelin valmistua (näinkin nimittäin pitää kai joskus tehdä.) Tämän lisäksi haluan esitellä vähän asuntoanikin lisää teille kaikille. Nyt kun kerrankin asunto kohdallani ei tarkoita pientä huonetta jossa on kokolattiamatto ja piiloon maalattu vesivaurio seinässä. Tämäkään opiskelijayksiö ei ole vielä 'valmis', en esimerkiksi edelleenkään ole saanut hankittua mattoja tai ruokatuoleja keittiöön, mutta jotain edistystä on tapahtunut. Eikös sisustus muutenkin ole vähän sellainen ikuisuusprojekti? Lisäksi pian on vihdoin luvassa pari ulkomaanmatkaa! Ensimmäinen reissu suuntautuu marraskuun alussa yhteen Euroopan pääkaupungeista, jossa en ole ikinä ennen käynyt, mutta joka taitaa kuulua ehdottomasti must see paikkoihin. Toisen matkan kohteena on eräs minulle rakas Euroopan pääkaupunki, mutta tätä en melkein edes laskisi omalta kohdaltani ulkomaanmatkaksi. Tässä vaiheessa jokainen tätä blogia vähänkin lukenut osaa varmaan arvata mistä kaupungista on kyse?

Lopuksi lupaan, että kuvat palaavat myös kehiin heti seuraavasta postauksesta eteenpäin. En ehtinyt tähän etsimään mitään kuvallista piristystä ja halusin saada tekstin 'ulos' ennen jumalaisen mukavaan sänkyyni käpertymistä.

Huomenna pitäisi suunnata heti aamusta kirjastoon ja siitä sitten kv politiikan teoria ja metateoria- luennolle. Siinä välissä aion käydä selvittämässä mikä on yliopiston ruokalan käsitys Tom Yam kalakeitosta..sitä nimittäin näyttäisi olevan yhtenä ruokavaihtoehtona. Vähän ehkä epäilyttää..

6 comments

  1. Minä ainakin täällä odottelen sitten sun tekstejä, eli kiva lukea että päätit jatkaa vielä kirjoittelua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! :) Kirjoittelut nyt varmasti jatkuu, inspiraatio alkaa olemaan taas kohdillaan.

      Delete
  2. Tosi kiva kuulla, että päätit jatkaa bloggaamista :) Tykkään lukea sun blogia ja olisi ollut ikävä, jos olisit lopettanut blogin kirjoittamisen.
    Toivottavasti teet taas Lontoosta (arvasinko okein? :p) postauksen, oon tykännyt myöskin sun aikaisemmista Lontoo - postauksista :) Mä oon itse asiassa hakemassa keväällä Tampereelle lukemaan kansainvälistä politiikka (+ pariin muuhun yliopistoon Suomessa) sekä Skotlantiin. Olisi siis tosi kiva kuulla sun ajatuksia Tampereen yliopistosta ja mitä oot esim. tykännyt politiikan opiskelusta Suomessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava kuulla, että tykkäät :)

      Arvasit ihan oikein! :D Lontoosta varmasti tulee useampikin postaus, mutta se on edessä vasta joulukuussa (jouluinen Lontoo!!). Varmasti tulen myös aika pian kirjoittamaan ajatuksia Tampereen yliopistosta ja kv politiikan opiskelusta, ja opiskelusta yleensäkin, Suomessa. Täytyy vaan ensin saada ne mielessä jotenkin jäsennettyä ettei tule ihan järkyttävän sekainen sillisalaatti postaus :)

      Delete
  3. Joo, kiva kun jatkat kirjottelua. Mua kiinnostaa sun ensinäkemykset ja -fiilikset Suomessa opiskelusta - ne kun saattaa muuttua tässä syksyn ja lukuvuoden aikana :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! :) Sellaista on myöskin pian luvassa.

      Delete