Kesäkuu! Olen viime päivät fiilistellyt näitä upeita ilmoja ja miettinyt, kuinka huippu kevät saatiikaan viime vuotisen kylmän ja ankean kevään jälkeen. Kunhan vaan nämä ilmat pysyisivät edes 15 asteen tienoilla juhannuksenakin ettei tarvitse taas kaivella villasukkia ja villapaitaa yötöntä yötä varten. Vaikka ehkä siinäkin on oma viehätyksensä.
Koko puolisen vuotta tammikuusta eteenpäin on ollut niin kiireistä aikaa (niin kuin mä ilmeisesti jaksan koko ajan hokea) etten ole ehtinyt edes odottaa kesää ja nyt kun se on tullut olen vaan päivitellyt, kuinka mahtava Suomen kesä onkaan ja mikä parasta, se on nyt vasta alussa! Tänä kesänä pääsee taas nauttimaan näistä harvoista aurinkoisista ja valoisista kuukausista ja kesän 2016 "bucket list" pitääkin sisällään ainakin seuraavaa:
Lue ja nimenomaan sellaista lukemista, mikä ei kuulu gradutyöhön tai kurssisuorituksiin (kirjavinkkejä otetaan vastaan!)...
Osta tusinoittain torilta tuoreena mansikoita, vadelmia ja vihanneksia (tämä olisi suorastaan idioottia jättää tekemättä, kun sattuu asumaan torin vieressä)...
Lähde ystävien kanssa terassille ja pikniköimään niin usein kuin mahdollista...
Opin viimeistään silloin, kun muutin Skotlantiin, että monessa asiassa kannattaa loppujen lopuksi tehdä niin kuin itsestä parhaasta tuntuu/mitä itse loppujen lopuksi todella haluaa. Välillä se on omalla kohdallani tarkoittanut ihmeellisten päähänpistojen toteuttamista ja välillä taas ihan viime tingan totaalisia u-käännöksiä. Nyt tehtiin jälkimmäinen. Peruin lähtöni Roomaan. Boom.
En tiedä osasiko joku lukea epäilyäni lähtöön jo edellisestä postauksesta, mutta se on jo jonkin aikaa pyörinyt mielessä. Oikeastaan koko vaihtoonlähtö on osaltani ollut sellaista eipäs-juupas-eipäs vaihtelua. Tavallaan, eikä vaan tavallaan vaan ihan täysin, ajatus keväisestä hengailusta Italiassa on edelleen, mitä houkuttelevin, mutta..olen kai kasvamassa aikuiseksi ja tajunnut, että nyt ei ehkä pidä lähteä hengailemaan. Jos lähtisin, niin pakollisia kursseja ja kursseja joita todella haluan käydä jäisi tekemättä ja siirtyisi syksyyn, toinen gradusemma siirtyisi syksyyn ja katkaisisi niin lupaavasti alkaneen gradun työstämisen ja minä en halua ottaa enää opintolainaa. Ennen kaikkea, olen niin täysin valmis saamaan tämän tutkinnon purkkiin. Tämä on ehkä tylsin ja järkevin päätös, jonka olen elämässäni tehnyt. Odottelen perään iskevää lähestyvän 30- ikävuoden elämänkriisiä..Vaikka noihin lukemiin onkin vielä jokunen vuosi. Harjoittelu ulkomailla ehkä palvelee tulevaisuuden suunnitelmiani paremmin kuin tämä nuorten erasmuslaisten kanssa chillailu. Ja sitä harjoittelua pitäisi syksylle alkaa jo nyt hakemaan..jaiks.
Se, mikä sinetöi päätökseni oli syksyllä tullut työtarjous..tai ei työtarjous vaan kaksi sellaista. Paikoista en kumpaakaan hakenut, joten ne tulivat molemmat enemmän tai vähemmän puskista. En missään nimessä valita. Varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa ei tulisi pieneen mieleenkään valittaa, että työtarjouksia pukkaa päälle ja täytyy yhtäkkiä tehdä isolta tuntuvia päätöksiä. Paitsi että kavereille silti ehkä vähän (tosi paljon) avauduin tästä minua kohdanneesta hyvin "rankasta ja hankalasta" tilanteesta..Mutta sitä varten ne ystävät on, että ne kuuntelee kun on urpo ja iso kiitos siitä!
Toinen töistä alkoi jo jokunen aika sitten ja liittyy ihan täysin graduuni. Sen ansiosta gradu onkin lähtenyt loistavaan lentoon. Työsopimus siihen oli päättymässä vuodenvaihteen aikoihin, mutta saankin siihen luultavasti minimaalisella etätuntimäärällä jatkoa niin, että gradu jatkossakin liittyy siihen tutkimusprojektiin tiiviisti, vaikka en niin töissä siinä olekaan. Tämä on kuitenkin toistaiseksi vielä vähän auki. Tammikuussa kuitenkin alkavat joka tapauksessa toiset työt ja siinä, missä tämänhetkinen työ luonnollisesti gradun kautta liittyy suoraan pääaineeseeni niin tämä toinen taas on sivuaineeseeni liittyvää työkokemusta. Myönnettäköön, että jos olisin oikeasti halunnut lähteä Roomaan niin tuo jälkimmäinen ei varmaankaan olisi saanut minua perumaan päätöstäni, mutta kun siihen yhdistetään loistava gradumahdollisuus ja muutenkin suuret epäilykset halustani lähteä niin nyt ei ole epäilystäkään etteikö vaihdon jättäminen pois olisi se oikea ratkaisu. Ehkä minä vielä joskus tässä valmistunkin!
Muutolta en kuitenkaan pääse tässä välttymään, vaan pakkaan joulukuussa tavarani (taas) ja muutan (h*lvetti taas). Asunnon kanssa kävi kyllä hauskasti. Soittelin eräästä asunnosta, joka kiinnosti ja jonka äitini kävi puolestani yleisessä näytössä katsomassa. Ilmeisesti työpaikkani maininta toimi tai sitten ääneni on jotenkin vetoava, sillä asuntoa lupailtiin minulle puhelimessa jo ennen näyttöä huolimatta muista hakijoista, jos vaan sen näytön jälkeen vielä haluan. Kyseessä on aivan keskustassa oleva parvekkeellinen yksiö, joka valmistuu remontista joulukuun puoleksi väliksi. Todellakin siis halusin.
Näin tällä kertaa. Mahdollista kesälomaa Italiassa suunnitellessa..
Kaikista kodeista, joissa olen asunut tämä nykyinen on ehdottomasti suosikkini. Ehkä hieman pienehkö, mutta kuitenkin pohjapiirroksen ansiosta itselleni täydellisen kokoinen 28 neliön yksiö, joka sijaitsee sopivan lähellä keskustaa. En ole pahemmin panostanut juuri tämän asunnon sisustukseen, koska olen koko ajan tiennyt, että on hyvin todennäköistä etten tule asumaan tässä edes kokonaista vuotta, mutta olen ihan ihastunut tähän kotiin. Jos sijainti olisi toisessa kaupungissa, voisin helposti kuvitella asuvani tässä pidempäänkin. Ainoat pienet miinukset, joita asunnosta keksin ovat parvekkeen ja astianpesukoneen loistaminen poissaolollaan.
Jos jokin asia itsessäni tällä hetkellä todella ärsyttää ja turhauttaa on täysi kykenemättömyyteni ylläpitää fiksua unirytmiä muutoin kuin työaikana. Kesällä heräsin aina ihan hyvin niin, että olin töissä aamuvuoroissa helposti ennen KUUTTA enkä useimpina päivinä tarvinnut iltapäivästä päiväunia. Toki välillä väsytti niin, että tuntui kuin olisi valmis antamaan ihan mitä tahansa päästäkseen edes hetkeksi nukkumaan, mutta nousin kuitenkin ja sain aina aikaiseksi jotain. Sanon heipat työlle ja moikat opiskelulle niin Booom, hyvä jos olen sängystä ylös ennen kahtatoista.
MIKSI liikunnan aloittaminen tauon jälkeen on aina niin pirun hankalaa? Ja miksi niitä taukoja pitää edes päästä tulemaan? Osaan helposti kuvitella sen mahtavan fiiliksen, mikä kunnon treenistä tulee ja mä oikeasti tykkään liikkua; kuntosali, juoksu, uinti, jooga, spinning you name it, mutta ei vaan meinaa lähteä. Viime vuonna maksoin yliopiston liikunnan hieman päälle 60euron vuosimaksun ja kävin siellä liikuntakeskuksella tasan kerran. Maksoin siis käytännössä erään sunnuntain suhteellisen chillistä core-tunnista päälle 60€. Boom! Rakas opiskelukaverini jaksaa nauraa tälle vieläkin. Saadakseni itseeni tällä kertaa hieman enemmän vipinää, olen hankkinut liian kalliit juoksu/sali trikoo ja antautumassa kalliimmalle kaupalliselle kuntosalille, koska 1. siellä on tosi kivat tilat ja 2. se on lähellä kotia ja mä tiedän olevani laiska lähtemään kovin kauas urheilemaan. Go helppous & välineurheilu!
MIKSI joku on mennyt keksimään sipsit? Nuo jumalaisen epäterveelliset, mutta niiin herkulliset ja suussa rapisevat prosessoidut perunalättöset. Voisin vetää helposti yksin ison pussin sipsiä lähemmäs kerran päivässä + dipin. Nou problemo. Se problemo tässä tulee siitä, että haluaisin pitkän ja terveen elämän normaalipainoisena yksilönä. Mulla on joku addiktio ja mut pitäisi viedä varmaan johonkin hard core sipsihoitolaan. Luin jostain, että sipsihimo voi olla merkki kalsiumin puutteesta ja marssin aika lailla samantien ostamaan kalsiumia tablettimuodossa. Nyt kun vielä muistaisin syödä niitä..
Kaikissa vuodenajoissa on jotain ihanaa, mutta (alku)syksy on mielestäni ylivoimaisesti parasta aikaa vuodessa. Päivät alkaa lyhenemään ja iltaisin on ihanan tunnelmallista polttaa kynttilöitä, päivisin auringonkin paistaessa lämpötilat alkavat olemaan mukavan kirpsakoita ja ilma tuntuu raikkaalta, ympärillä on sateisinakin päivinä värikästä..whats not to like! Syyspukeutuminen neuleineen, huiveineen ja saappaineen on myös eniten omaan mieleen. Tämä aika vuodesta tuntuu aina myös jotenkin jonkin innostavan uuden alulta ja sen lopussa odottaa aina joulufiilistelyt. Itse asiassa, jos ikinä menen naimisiin niin ne on sitten ehdottomasti syyshäät vaahterapuiden ympäröimänä!
Moii! Muistatteko vielä mut? Itse en nimittäin hetkeen edes muistanut, että mullahan on blogi. Kesä on selkeästi mulle aina sellaista suvantoaikaa tämän suhteen, mutta nyt on taas ihana syksy ja jokseenkin uudet kuviot.
Olen nyt hieman päälle viikon fiilistellyt sitä ihanaa faktaa, että olen kotona. Siis ihan koti kotona Tampereella. Tämä on pisin aika, jonka olen tässä vielä jokseenkin uudelta tuntuvassa asunnossa päässyt viettämään putkeen ja olen siitä edelleen ihan fiiliksissä. Tuntuu hyvältä olla nyt jonkin aikaa samassa paikassa. Kesällä en viettänyt kertaakaan kahta peräkkäistä viikonloppua samassa paikassa ja paikasta toiseen loikkiminen jatkui myös kesätöiden loputtua. Thaimaassa oli upeaa ja reissun aikana tulikin käytyä neljässä eri kohteessa (palataan siihen vielä myöhemmin). Sieltä lähdin melkein suoraan kesän työkavereiden kanssa jokseenkin riemukkaalle reissulle Tallinnaan, josta taas vauhdilla Lahden kautta Tampereelle.
Lähdin lomalle niin nopeassa hujauksessa, että kesti hyvin pitkään rekisteröidä, että olin ylipäätään lähtenyt maasta..lomalla olosta puhumattakaan. Vasta hetki sitten olin vielä hipsinyt menemään harmaan oransseissa työvaatteissani, katsellut haikeasti taakseni jäävää töihin hankkimaani kasvia joka oli alkanut kukoistamaan, mutta jonka selviytymismahdollisuuksia tästä eteenpäin pidin hyvin pieninä, syöttänyt työkavereilleni juustokakkua ja pinkonut kotiin viimeistelemään pakkailua kymmenisen minuuttia ennen kuin oli aika lähteä bussiasemalle. Sitten olinkin yhtäkkiä asettautumassa mahdollisimman mukavasti ikkunapaikalleni Finnairin koneeseen suuntana Bangkok.
Vielä viilettäessäni kaoottisessa Bangkokin liikenteessä taksin takapenkillä (jossa ei tietenkään ollut turvavyötä) kohti ystäväni kotia olin jokseenkin pihalla. Aika pian aloin kuitenkin sopeutua ajatukseen, että ei en ollut Suomessa vaan itse asiassa ihan eri maailmassa. Bangkok voi olla joidenkin mielestä kaoottinen ja ehkä jopa jokseenkin liikaa. Itselleni se on kaoottinen paikka, täynnä mielettömiä tuoksuja, mielenkiintoisia kontrasteja ja paljon uutta tutkittavaa. Se on vähän kuin yliannostus aisteille..sillei sopivalla tavalla.
Näiden kirjoitusten aloittaminen tuntuu joskus ihan uskomattoman vaikealta, varsinkin jos ei ole hetkeen tänne höpötellyt. Vähän samantyylistä tuskaa kuin joskus akateemisten esseiden kanssa: tiedät, mitä haluat sanoa ja mielessä ehkä jo pyörii jotain enemmän tai vähemmän oikeasti nerokkaita lauseita joihinkin kohtiin esseetä, mutta alkuun ei vaan meinaa päästä millään. Jonkinlainen kuulumisten päivitys on kuitenkin saatava kehiin, jotta kirjoittaminen alkaa taas luistaa..toivottavasti.
Kesä on todellakin kliseisesti mennyt kuin siivillä. Työpäivät tuntuu menevän aina hujauksessa ja vapaa-aikakin vierähtää kavereiden kanssa pyöriessä ja ihan vain oleillessa. Olen lisäksi innostunut viime viikkoina leipomisesta, kun työkaverini ilmoittivat olevansa mielellään koekaniineja. Olenkin nyt parina viikkona kuskaillut töihin leivonnaisia, jotka ovat käyneet loistavasti kaupaksi. Ehkä mä en olekaan niin toivoton leipuri kuin olen kuvitellut..
Olen keittänyt koko lähes 28 vuotisen elämäni aikana muistaakseni vain kerran kahvia. Kyllä, vain kerran ja siitäkin on nyt useampi vuosi. Olen sitä toki juonut useammin, mutta keittänyt itse vain kerran. Mulla on asunnossa periaatteessa kahvinkeitin, mutta se kuulemma tekee pahaa kahvia enkä ole muutenkaan kokenut tarpeelliseksi sitä käyttää.
Mulla oli varsinkin koko lopputalven/alkukevään sellainen tunne, että jokin ei ollut ihan ok. Jollain tavalla tuntui, että kärsin tajuttomista sopeutumisvaikeuksista Suomeen yleensäkin, mutta en vaan itsekään meinannut millään keksiä miksi. Halusin kuitenkin jäädä tänne, enkä nimenomaan lainkaan katunut päätöstäni jäädä tänne. Joka kerta, kun mietin että voisin olla tällä hetkellä esimerkiksi Lontoossa niin mieleen tuli samantien iso kasa syitä, joiden takia on itse asiassa parempi tällä hetkellä olla täällä. Blogiin ei oikein meinanut löytyä mitään inspiraatiota, eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Todella harmaat ilmat eivät auttaneet asiaa ja tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Se tosin oli oma moka, koska olin haalinut itselleni aivan mahdottoman määrän tekemistä, sitten stressasin ja ruoskin itseäni kun en saanut niitä tehtyä. En tosin tiedän olisiko kukaan voinut saada, sen verran överiksi meni. Kesää kohden fiilikset on olleet huomattavasti paremmat ja oon ollut muutenkin ihan perus iloinen oma itseni, mutta kuitenkin on kaivellut se, miksi on ollut jotenkin niin sopeutumaton olo. Joo, Suomessa on jotain pikkujuttuja, jotka vieläkin tuntuu ehkä vähän häiritseviltä..mutta niin niitä oli aikoinaan Briteissäkin. Tavallaan myös edelleen tunnen itseni vähän "hybridiksi", vähän kuin kahden maan välissä eläjäksi, kun ei missään paikassa ole ihan 100% kotonaan. Mutta ei sekään oikein toiminut syynä, koska niin on ollut pitkään, olen sopeutunut siihen ja tavallaanhan se on osoitus hienoista kokemuksista ja sinänsä rikkaus. Toissapäivänä koin sitten vihdoin jonkinlaisen ahaa-elämyksen tämän dilemman kanssa.
Tiistaina sain työt purkkiin ja pakenin heti keskiviikko aamuna puoli kuuden bussilla takaisin Tampereelle. Vanhempieni kylppäriremontti alkoi maanantaina ja kun olin kerran joutunut illalla lämpöisen peiton alta raahautumaan kylmään kellariin kerhohuoneelle vessaan, totesin että mitä nopeammin pääsen pakoon, sitä parempi.
Ja olihan se pitkän tauon jälkeen ihanaa päästä kunnolla kotiin ja omien rutiinien pariin. Aloitin kunnon ruokaostoksilla ja päädyin ainakin ruuan puolesta vähän hemmottelemaan itseäni. Kuvan pihvi sai seurakseen mahtavan itsetehdyn argentiinalaistyylisen vihreän tahnan ja tankoparsat lisämakua parmesanjuustosta. Tankoparsa on muuten mun jokakeväinen lemppari. Niin vaan hyvää (kun sen valmistaa kunnolla).
Kävin myös poimimassa postista Stockann Hullut Päivät tilaukseni, josta itse asiassa lähtee huomenna nuo vaatteet palautukseen, mutta pyyhe ja ehkä hieman random tiskinpesuaine jää. Pääsevät sitten uudessa kodissa hyvään käyttöön.
Tiedättekös muuten, mitä menin juuri tilaamaan. Polarin aktiviisuusrannekkeen. Tiedän, jotenkin niin..keski-ikäistä :D Musta vaan tuntuu, että oon koko ajan entistä enemmän muuttumassa löllöksi sohvaperunaksi ja jotain liikkumiseen kannustavaa (tai pakottavaa) piti keksiä. Voisin myös syyttää tästä sitä, että aina kun käyn vanhemmillani niin siellä on jokin uusi liikuntaan liittyvä vekotin. Olen vaikutuksille altis ja omena ei nähtävästi kauas puusta putoa.
Viikkoon on luonnollisesti kuulunut myös paljon vaalien seurailua. Tavallaan ymmärrän, jos moni jätti äänestämättä, koska ei tienny ketä äänestäisi. Omalta kohdaltanikin meinasi tuntua ettei mikään vaihtoehto ollut hyvä. Löysin kuitenkin lopulta sopivan ehdokkaan (ja puolueen). Kieltämättä katselin äsken hieman (todella) kauhulla noita esitettyjä tuloksia, joissa keskusta oli selkeästi ykkösenä ja perussuomalaiset heilui kakkosena. Ei ehkä ihan (todellakaan lainkaan) mene tämän neidon mielen mukaan, mutta tälläistä se demokratia on..
Ja vielä loppuun. Lähetin sen aiemmin pohtimani vaihtohakemuksen tasan yhteen kohteeseen ja ainakin oman yliopistoni puolesta minut sinne myös valittiin kevääksi 2016. Tässä täytyy vielä laitella papereita kohdeyliopistoon päin, joka sitten varmistaa valinnan (tai ei varmista). Palaillaan kohteeseen ja muihin juttuihin sitten, kun asia on mahdollisesti edennyt!
Sellainen pikainen arkisten kuulumisten sillisalaatti tällä kertaa..
Ajelin juuri käymään kotona Tampereella ja oli ehkä sarjassamme tylsimmät automatkat ikinä. Jo ennen puoliväliä oma lauluäänikin alkoi musiikin läpi sattumaan korviin, eikä siinä voinut sitten loppumatkasta muuta kuin fiilistellä radiosta tullutta musiikkia ihan hiljaa..ja pohtia, miten hiton tylsää voikin olla ajaa vain suoraa tietä. Lisäksi Lahti-Tampere väli täytyy kuulua ärsyttävimpiin ajomatkoihin ikinä. Siinä matkalla, kun saat vielä olla koko ajan kyttäämässä niitä saamarin tolppia. Ylinopeussakot, kun kuuluu turhimpaan rahanmenoon ikinä. Nyt nautin tästä kotona olosta vajaan vuorokauden ja ajan takaisin. Hah.
Olen siis ollut Lahdessa päin töissä ja viettämässä perheen kesken pääsiäistä. Tähän väliin oli kiva saada pieni piipahdus kotiin (olin jopa saanut parin viikon poissaolon aikana ihan oikeaa postia ja toinen kukkakin oli ihan henkihievereissään). Pääsyy tähän pikavierailuun tosin on huominen työhyvinvoinnin tentti, jota tapani mukaan siirsin niin pitkään kunnes en enää voinut siirtää sitä. Toivottavasti siellä kysytään jotain, mistä tiedän kunnolla jotain. On muuten hieman noloa vetäistä kyseisestä tentistä joku ykkönen. Joudun suuntaamaan jo huomenna takaisin, koska keskiviikkona alkaa puolestaan seuraava vajaan viikon työpätkä vaalitoimitsijana (muistakaahan ihmiset käydä äänestämässä!).
Pääsiäinen meni siis aika rennosti. Kävin kummityttöni 9v kakkukahveilla ja yritin saada jotain kouluhommia edistymään. Keksin muuten loistavan keinon, miten saan opiskeltua myös vanhemmillani rauhassa: kuulosuojaimet! Ostin itselleni viime vuonna töihin sellaiset radiolla varustetut, jotka ovat kesästä lähtien vain lojuneet käyttämättömänä vanhempieni kaapissa. Kunnes siis nyt keksin valjastaa ne uuteen käyttöön. Toki nekään eivät toimi silloin, kun vanhempani innostuvat fiilistelemään vanhaa musiikkia ja vähän väliä toinen niistä hyppii edessä "Marika, tuu äkkiä katsomaan." Sitten kipittelet olohuoneeseen ja siellä jättimäisessä telkassa pyörii jotain tälläistä:
Mun seuraavan baarireissun movet on siinä. Milloin sellainen sitten ikinä tuleekaan tapahtumaan..
Ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun päädytään vanhempieni kanssa
kaivamaan, mitä ihmeellisempiä ja hauskempia vanhoja hittejä esiin. Jo
lapsosena rakastin käydä läpi vanhempieni LP-levyjen ja nauhoitettujen
kasettien kokoelmaa. Sieltä löytyi aina kaikkea suomi-iskelmästä ABBA:an
ja vähän rokahtavampaan meininkiin. Ehkä juuri siitä johtuen muhun
uppoaa nykyään vähän kaikki aina Rammsteinista Lady Gagaan ja
Tchaikovskyyn.
Tällä kertaa nostalgiapoiminnoissa löytyi muun muassa seuraavia klippejä:
Tuota viimeistä kuulemma kuunneltiin vielä esimerkiksi automatkoilla urakalla, kun olin juuri syntynyt. Mulla oli siis vauvamusat kohdillaan.
Tiedän, olen maailman surkein keksimään otsikoita. Yritetään nyt vaan elää sen faktan kanssa..
Hauskaa, miten asiat voikin muuttua nopeasti. Helmikuussa olin ihan valmis repimään hiukset päästäni ja diagnosoimaan itselleni vähintäänkin jonkinasteisen kaamosmasennuksen, maaliskuu taas on ollut aivan erilainen. Enkä nyt puhu pelkästään siitä, että ensimmäiset viikot päästiin jopa nauttimaan auringonpaisteesta.
Ensin sain yllättäen puhelun, jossa tarjottiin kesätöitä. Yllättäen, koska se puhelu tuli jo maaliskuun alkupuolella. Itse asiassa juuri sinä iltapäivänä, jolloin olin aamulla kirjoitellut tännekin helmestä helmikuusta ja kesätyöstressistäni. Tänä kesänä on luvassa hieman erilaisia töitä kuin, mitä olen aiempina kesinä tehnyt ja nämä jopa liittyvät jollain tavalla opintoihini. Sivuaineeseen tosin, mutta hyvä sekin..Jouduin vielä puhelun lopussa varmistamaan rekrytoijalta, että olin todella kuullut oikein, mistä paikasta oli kyse. Varmasti mielenkiintoinen kesä edessä, tavalla tai toisella.
Kesätöitä seurasi toinen jymy-yllätys itselleni. Sain nimittäin TOAS:ilta (Tampereen opiskelija-asunnot) tarjouksen yksiöstä! Niitähän saattaa siis joutua jonottamaan hyvässäkin lykyssä 1-2 vuotta ja minä olin ollut jonossa kokonaiset kolme kuukautta. En itse asiassa ihan sitäkään. Ajoitus osui kohdilleen, koska TOAS:in uusin kohde valmistuu kesäkuun aluksi muuttokuntoon, joten olin kai sitten laittanut hakemuksen sen suhteen todellakin oikeaan aikaan. Uusi asunto on pienempi kuin nykyinen, mutta se on alueella, jossa olen halunnut joskus Tampereella asustaa ja ennen kaikkea vuokra on huomattavasti halvempi kuin nykyisessä, joka koettelee jo raskaasti ultimaattista kipurajaani. Muuttaminen on tosin aina aivan hanurista, mutta ainakin tulee hyvä tilaisuus hankkiutua kaikesta ylimääräisestä (taas kerran) eroon.
Kolmas asia ei niinkään ole itselleni yllätys, vaan jotain, mitä olen enemmän tai vähemmän pyöritellyt mielessäni viime syksystä asti. Nimittäin vaihtoon hakeminen. Olin alkusyksystä ihan täysillä hakemassa vaihtoon jonnekin kevääksi 2016, kunnes totesin etten jaksakaan, kunnes sitten taas innostuin ideasta loppuvuodesta, mutta hakujen lähestyessä totesin, että njäääh (enkä hakenut)..kunnes nyt alkoi täydennyshaut ja aloin miettimään, että mitä jos sittenkin..miksi ei? Olisi mahdollisuus lähteä kevääksi jonnekin uuteen asuinpaikkaan ihmettelemään ja kirjoittamaan gradua (tai näin ainakin haluan itselleni uskotella). Tällä hetkellä mielessäni pyörii kaksi potentiaalista vaihtoehtoa, joista toinen on ehdoton ykkönen ja toinen oikein hyvä kakkonen..Hakemusta en ole vielä lähettänyt, mutta täytyy myöntää, että ajatus tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta.
Tähän oikeastaan liittyy sellainen jännä tunne, mikä mulla on ollut viime aikoina. Sellainen ympäröivän yhteiskunnan odotukset/vaatimukset vastaan se, mitä itse haluaisin tehdä/mitä tunnen fiilis. Viesti vähän joka puolelta tuntuu olevan, että nyt pitäisi vaan nopeasti suorittaa kaikki pois alta, valmistua ja siirtyä työelämään. Oikeastaan nykyistä työtilannetta tarkkaillessa ehkä pikemminkin YRITTÄÄ siirtyä täysipäiväisesti työelämään ja "aikuistua." Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, koska itse en ainakaan koe, että elämäni suunnattomasti muuttuisi, jos valmistuisin nyt. Toki, jos saisin töitä niin olisin päivisin töissä enkä opiskelisi ja säännöllisetkin tulot olisi hieman isommat kuin nyt (mikä olisi luonnollisesti äärimmäisen kiva juttu). Mutta muuten ero tuskin olisi suuri, sillä en juurikaan juokse missään opiskeluriennoissa tai vastaavissa enää muutenkaan. Lisäksi mulla ei edelleenkään ole mitään suunnatonta perheenperustamis/pariutumisvimmaa. Myönnän toki, että jos joku mieletön vapaa kaksilahkeinen tulisi vastaan niin mut voisi saada jonkin verran asettumaan yllättävänkin nopeasti (opiskelin tai en), mutta niin kauan, kun sitä ei tapahdu niin voin mielestäni nauttia täysin rinnoin siitä vapaudesta, joka mahdollistaa kaikenlaisten omien ideoiden, kuten vaikkapa hetkellisen maan vaihdon, toteuttamisen.
Niin, mitäkö minä sitten haluan? Tehdä kaikkea itseäni inspiroivaa. Tehdä kaikkea, mikä tuntuu samaan aikaan pelottavalta ja kiehtovalta. Oli se sitten jotain, mitä multa "odotetaan" tai ei. Niin kliseistä kuin se onkin, niin monet parhaista asioista elämässä on usein seurausta niistä tavalla tai toisella pelottavista päätöksistä, joita on uskaltanut tehdä. Jos homma menee kuitenkin plörinäksi, niin ainakin tuli kokeiltua. Itse ainakin pystyn elämään paljon paremmin omien mokieni kanssa kuin niin, että vatvoisin asioita, joita jostain (usein enemmäin tai vähemmän typerästä) syystä olisin jättänyt tekemättä. Ehkä tavallaan vähän kuin mun soololaskuvarjohyppy: monet kehottivat olemaan hyppäämättä, mutta itse halusin hypätä, joten menin ja tein sen..siinä prosessissa sitten vedin toisen nilkkani totaalisesti rikki. Elän kuitenkin paljon mieluummin yhtä mieletöntä kokemusta rikkaampana nilkan kanssa, jossa on hieman metallia sisällä kuin pohtisin mitä jos..Tiedän nimittäin, että sen skippaaminen olisi jäänyt kalvamaan todella pahasti. Toki nilkan ajoittainen temppuilu ottaa välillä aivoon, mutta silloin voin vaan todeta, että itsepähän hyppäsin enkä kadu lainkaan. Asennekysymys.
Niille onnekkaille tietämättömille, jotka eivät tiedä, mitä all nighter tarkoittaa opiskelijoiden keskuudessa heti alkuun selvennykseksi, all nighter= läpi yön opiskelua. Kyseiset all nighterit ainakin Glasgowssa lisääntyivät opiskelijoiden keskuudessa kummasti yleisten essee ja tenttipäivien lähestyessä. Voisi ehkä luulla, että viidennen yliopistovuoden aikoihin tälläisia viime hetken paniikkeja ei enää tulisi. Luulet näin ja sitten sen yhden 16 sivuisen oppimistehtävän kanssa tajuatkin, että voihan peppu, se deadline on huomenna ja sivuja on kasassa kokonaiset kolme kappaletta. Ethän sinä olekaan tiennyt kuin viimeiset kaksi kuukautta, mitä pitäisi tehdä ja milloin se pitäisi palauttaa. Tässä vaiheessa voit vähän taputella itseäsi olkapäälle loistavasti tehdystä välttelystä ja todellisuuden kieltämisestä. Kaikissa asioissa iän karttuminen ei selkeästikään korreloi viisauden kanssa..
Kello on 22.46 ja nyt olisi päätösten aika. Juoksetko viereiseen överikalliiseen lähisiwaan hakemaan energiajuomaa (joita et ikinä juo, joten teho on taattu) ja kirjoitat hurmionomaisessa tuskassa energiajuomavapinoissasi kuutisentoista sivua tekstiä ja palautat, mitä ikinä tuleekaan saatua aikaan..vai annatko yksinkertaisesti vaan olla etkä tällä kertaa suorita koko pirun kurssia. To do or not to do..
Hyvin pian toteat, että viimeisimmät kuukaudet ovat tuottavuudeltaan olleet niin säälittäviä ettei nyt ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se. 16 sivua..kuinka hankalaa se nyt voi muka olla?
Suunnaksi siis se siwa, jossa saat kassalta vähän huvittuneita katseita osaksesi. Sillä voi mahdollisesti olla jotain tekemistä sen kanssa, että seisot siellä hieman vajaa ilta 11 tennareissa, t-paidassa, toppatakissa ja joogatrikoissa ostamassa lievä paniikki silmistä paistaen energiajuomaa. Koet tarpeelliseksi hymyillä ja selittää ahdinkosi. Saat sympatiaa. Sympatia on aina tälläisissä tilanteissa kiva, vaikka rehellisesti sanottuna et voikaan syyttää lirissä olostasi ketään muuta kuin itseäsi.
klo.00.30 Miten helvatussa kello on jo yli 12? Vastahan kävit siellä siwassa, etkä ole vielä saanut mitään aikaiseksi, tai ainakaan mitään mitä pitäisi olla saanut. Sen sijaan olet selvitellyt viimeisimmän spontaanin ideasi toteuttamiskelpoisuutta ja kuunnellut radioiden tarjoamaa surkeaa yömusiikkia. Tulee ihan mieleen aiemmat työsi yövuorossa, jossa jouduit jatkuvasti vaihtamaan radiokanavaa, koska mistään ei tullut mitään vähänkään hyvää kuunneltavaa. Nyt perhana nainen..
klo.02.01 Edistystä on tapahtunut. Mielessäsi kuitenkin epäilet, että 1. onko tässä mitään helvatun järkeä ja 2. vaikka kuinka yrittäisit niin saatko tätä kuitenkaan valmiiksi. Ja muuten, energiajuoma on siis ihan järkyttävän pahaa eikä väriltäänkään kovin houkuttelevaa. Oikeasti, miten kukaan pystyy juomaan näitä päivittäin? Tai tekee niin vielä ihan mielellään?
klo. 02.07 Tässä vaiheessa mieleesi tulee vielä tarkastaa moodlesta, onko se auki tämän tulevan huipputeoksen palautusta varten koko päivän vai häijysti vaan iltapäivään. Huh, palautus 20.3 klo. 23.55 mennessä. Tässähän on hei kamuset vaikka kuinka paljon aikaa..
klo.03.06 Kaikesta huolimatta nyt alkaa vähän naurattaa. Makaat hyvin epäergonimisessa asennossa puoliksi keittiön pöytäsi päällä (surkea paikka opiskella muuten, olisi ehkä kannattanut hankkia ihan sellainen kirjoituspöytä) kolmen aikoihin aamuyöstä runoilemassa työstressistä ja työn imusta, kun spotifyn klassisen musiikin listaltasi alkaa soimaan tämä melodia:
Menipäs dramaattiseksi..
klo.04.10 Tiesittekös muuten, että tutkimusten mukaan naisjohtajien/esimiesten osoittamiin negatiivisiin tunteisiin - suruun ja vihaan- reagoidaan työntekijöiden keskuudessa vahvemmin kuin miesjohtajien? Jep, molempien tunteiden näyttäminen näyttäisi johtavan siihen, että naisjohtajan tehokkuus ja työssään suoriutuminen koetaan heikentyneeksi, kun taas miesjohtajien kohdalla vain surun näyttämisellä oli jokseenkin vastaavia vaikutuksia. Tarkoittaako tää siis sitä, että jos oot esimiesasemassa oleva nainen ja flippaat, niin sun johtamiskykyjä epäillään, mutta sun miespuolinen kollega saa flippailla ihan rauhassa? Not cool.
klo.05.01 Päällimmäinen ajatus mielessäsi "I'm getting way too old for this kind of shit.." Ei sitä näin "vanhana" jaksa tälläistä ihan yhtä sujuvasti kuin kandiaikoina. Olet selkeästi vanhentumassa..
klo.06.04 Ulkona alkaa taivas kirkastumaan ja aamuradiot pauhaa. Hyvää huomenta vaan! Aamulypsyy onkin kyllä ollut ikävä..
klo.07.17 Nyt tökkii todella pahasti. Aamun paras oivalluksesi tähän mennessä on lähettää lapsuuden ystävällesi viesti sisällöllä "Tuli mieleen, että me kun ollaan tunnettu 2,5 vuotiaasta asti ni lasketaanko se siitä, kun sä oot ollut 2,5 vai siitä ku mä oon ollu 2,5?"
klo.08.30 Et haluaisi mitään muuta tällä hetkellä yhtä paljon kuin mennä nukkumaan, mutta siitähän ei tulisi sitten yhtään mitään. Joten sen sijaan vaatteiden vaihtoon ja hampaiden pesuun. Uusi päivä, eilisen kujeet.
Nyt jos et kaikesta huolimatta saa tekstiä valmiiksi tai toisaalta saat, mutta et tule saamaan sitä läpi, niin saattaa niin sanotusti palaa käpy...
Akateeminen vapaus on kiva juttu. Saat itse jaksottaa aika pitkälle, mitä teet ja milloin teet. Monestihan siinä on sellainen riski, että päätyy niin sanotusti lusmuilemaan.. tai sitten voit vaan kunnianhimoisesti haalia niitä kursseja ihan pirusti ilman, että lasket olevasi suorittamassa yksin kevään aikana 68 opintopistettä, kun se standardi on 60 VUODESSA. Sitten ihmettelet, kun tuntuu että on ihan helvatusti hommaa ja vedät sellaisen mini "meltdownin", kun ilmakin ulkona on kuin jostain harmaasta ja synkästä elokuvasta, joka kertoo ihmisistä, jotka eivät kestä enää nähdä auringonvaloa..IKINÄ. Tuonelassakin on varmaan oikeesti pirteempi meno. Koska tuossahan ei kuitenkaan ole tarpeeksi, niin se on hyvä kehitellä vielä sen tasoinen stressi ettet yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi. Nukahtaminen kohtuulliseen aikaan on vaan luusereille ja syöminenkin on aina ollut ihan yliarvostettua. Sitten vielä kunnolla oikutteleva vanha nilkkavamma päälle, niin sulla on kasassa ainekset oikein helmeen helmikuuhun.
Se helmi helmikuu on nyt onneksi ohi ja siinä vaiheessa, kun kaikki alkoi vaikuttaa syömiseen niin minäkin tajusin ettei koko hommassa ollut yhtään mitään järkeä. Kävi kursseissa aika kova karsinta; jotkut pudotin kokonaan pois ja jotkut päätin yksinkertaisesti suorittaa myöhemmin. Suurin osa kursseista oli kuitenkin täysin ylimääräisiä, joita olin haalinut puhtaasta kiinnostuksesta. Ei kai tässä mikään yli-ihminen tarvitse yrittää olla (nyt mä melkein odotan, että joku tulee ilmoittamaan etteihän 68opintopistettä keväässä ole hei mitään :D).
Tällä hetkellä ei kuitenkaan onneksi stressaa mikään muu, kuin jokakeväinen kesätyöpaniikki. Mulle iskee ihan joka maaliskuu sellainen minipaniikki siitä, mitä teen jos en saakaan mitään kesätöitä. Opiskelijallehan se kuulostaa aina ensikuulemalta ihan täydeltä maailmanlopulta. Minähän olen jo maalaillut kaikenlaiset kauhuskenaariot siitä, kuinka joudun kesän tappelemaan kaikkien mummojen kanssa tyhjistä pulloista maamme uljaissa puistoissa saadakseni vähän taskurahaa ja vaihtamaan ihanan (ja perus opiskelijabudjetille aivan liian kalliin) asuntoni johonkin soluun. Ärsyttävää, olisin muutenki jo ihan valmis suurelta osin luopumaan tästä opiskelijaelämästä ja tämä ei todellakaan tule olemaan niitä asioita, joita siitä tulen joskus kaipaamaan. (Palkallinen) kesäloma olisi kanssa muuten aika kova sana..
Tästä se kuitenkin lähtee, ihana kevät nimittäin! Ja siltä varalta, että joku ihmettelee, mistä olen nuo kuvassa olevat ihanat asuntoa piristävät tulppaanit saanut, niin ostin ihan itse itselleni..läheisestä S-marketista. Ne on ihan Rainbown tulppaaneja et kovasti panostin :D
Olen muuten huomattavasti ahkerampi päivittämään kuvia instagrammiin kuin mitään tänne, ja suora linkki sinnehän löytyy tuosta yläpalkista.
Ajattelin näin naistenpäivänä kirjoittaa ihan pienen muistutustekstin sellaisesta asiasta kuin feminismi. Itselläni särähtää niin uskomattoman pahasti korvaan, kun joku käyttää feministiä haukkumasanana, negatiivisena asiana tai sanoo ettei ole feministi. Tämä johtuu siitä, että feministi yksinkertaisesti tarkoittaa henkilöä, joka uskoo sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ei siis usko mihinkään naisten ylivaltaan miesten kustannuksella, ei viittaa miesvihaan eikä siihen, että naiset olisi yksin se tärkein sukupuoli. Ehkä feminismi keskittyy mahdollisesti enemmän naisiin, koska naiset sattuvat olemaan edelleen se sorretumpi sukupuoli. Viime aikoina kuitenkin monet feministit ovat myös puhuneet esimerkiksi miesten oikeuksista olla herkempiä ja niistä mahdollisesti miehiä rajoittavista yhteiskunnan rakenteista, jotka eivät nekään ole ok (katso vaikkapa Emma Watsonin puhe HeforShe kampanjan alussa). En kiellä etteikö joillain henkilöillä joskus menisi jutut aiheesta todella hieman yli, mutta niinhän se tuppaa olemaan vähän kaikessa. Aina löytyy niitä ääripäihin meneviä, jotka tuntuvat leimaaman kaikki muut (esimerkiksi, mitä tulee moniin uskontoihin!) ja usein tekevät ajamalleen asialle huomattavasti enemmän hallaa kuin hyvää.
Jos joku siis sanoo, että ei ole feministi niin en voi välttää ajattelemasta, että kyseinen henkilö joko 1. on hieman daiju ja käyttää sanaa, jonka merkitystä ei edes tiedä tai 2. on mielestäni vielä suurempi pimeälle keski-ajalle jämähtänyt daiju, joka ei usko että naisten tulisi olla tasa-arvoisia miesten kanssa. Voihan se olla, että kaikki eivät oikeasti usko siihen, mutta itse uskon ja hyvin vahvasti. Vähän kuin uskon ettei ketään myöskään tulisi sortaa etnisyyden tai uskonnon takia. Itseäni itse asiassa harmittaa, kuinka negatiivisen kaiun sana feminismi on saanut ja kuinka monet naisetkin käyttävät sitä haukkumasanana tai julistavat kuinka eivät hei todellakaan ole feministejä. No minäpä olen.
Itselleni feminismi tarkoittaa siis todella sitä, että uskon miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Joka juontaa myös siihen, että uskon oikein "siirappisesti", että meidän kaikkien tulisi olla keskenämme tasa-arvoisia. Mielestäni feministinä ole ei myöskään tarkoita, että pitäisi olla jotenkin "miesmäinen", se ei tarkoita sitä etteikö mies voisi tarjota illallista tai sitä, että yhtäkkiä sukupuolten pitäisi käyttäytyä jotenkin samalla tavalla. Se "vain" tarkoittaa sitä, että olit sitten mies tai nainen, käyttäydyit miten tahansa, niin sukupuolesi ei pitäisi määrittää missään päin maailmaa sitä, minkälaiset oikeudet ja mahdollisuudet sinulla elämässäsi on.
Henkilökohtaisesti ärsyynnyn suunnattomasti, jos minulle sanotaan etten voi tehdä jotain/osata jotain tjv, koska olen nainen. Tottakai miehillä ja naisilla on biologisia eroja, jotka vaikuttavat asioihin, mutta ei niiden tarvitse loppupeleissä aina antaa määrittää niitä asioita.
Eiköhän ne molemmat sukupuolet ole aika mahtavia ja ansaitse tulla kohdelluksi lähtökohtaisesti aina yhtä tasa-arvoisesti.
Tein jonkinlaista inventaariota kaapissa lymyileviin pahvilaatikoihin ja löysin sieltä kasan vanhoja päiväkirjoja. Tavallaan olen kiitollinen itselleni, että olen kirjoittanut niitä, koska onhan ne aika mahtavaa luettavaa ja tuo mieleen asioita, jotka on muuten täysin unohtanut. Samalla taas, kyllähän niiden lukeminen aiheuttaa aivan järkyttävää myötähäpeää! Varsinkin nuo kunnon teinivuosien aikana kirjoitetut. Joistain niistä kuitenkin osui silmiin tällä kertaa aikamoisia helmiä. Nimittäin vaatimuslistoja poikaystävälle. Jep, koska niinhän se toimii, että kirjoitat erittäin oleellisia vaatimuksia kuten "pelaa golfia" (wtf?!) ja sitten vaan löydät henkilön, joka maagisesti täyttää ne kaikki vaatimukset. Paperilla ihminen voi vaikuttaa, vaikka kuinka täydelliseltä, mutta näin vähän vanhempana (ja toivottavasti fiksumpana) on tullut todettua ettei se tarkoita, että henkilö todellisuudessa olisi "täydellinen" tai, että henkilön kanssa olisi oikeasti jonkinlaista kemiaa.
Mä olen tavannut parikin sellaista paperilla "täydellistä" miestä vuosien aikana - ja tässä vaiheessa haluaisin huomauttaa, että "pelaa golfia" ei kuulu enää niin sanottuihin vaatimuksiin- jotka eivät vaan ole synnyttäneet minkäänlaista tunnekuohua. Olen ehkä pitänyt kyseisistä henkilöistä ja viihtynyt heidän seurassaan, mutta siitä on vaan puuttunut..sitä jotain. Varmaan ne kliseiset perhoset vatsasta tai edes jossain vaiheessa se tunne, joka saa melkein haukkomaan henkeä - tunteita, jotka sitten klassisesti tulee tietenkin jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa "ei pitäisi". Jossain määrin olen joskus ehkä jopa harkinnut, että mitä jos tyytyisin vaan johonkin ihan kivaan. Seuraavassa hetkessä kuitenkin tajunnut ettei kenenkään kanssa pitäisi olla, jos se tuntuu tyytymiseltä. Ei missään vaiheessa elämää: oli sitten yhteiskunnan ikäkäsityksen mukaan nuori, vanha tai jotain siltä väliltä. Ei ole oikein sitä toista henkilöä eikä itseä kohtaan, ja miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä? Silloin molemmilta voisi mennä ohi se joku, jonka kanssa oleminen ei missään määrin tuntuisi tyytymiseltä. Ja jos sellaista ei menisi ohi, niin silloin menettäisi mahdollisuuden viettää aikaa vapaana muiden asioiden parissa. Kai mun pointtini siis on etten usko "järkisuhteisiin." Nään itseni selvemmin tulevaisuudessa nukkumassa vaikka Jimmy Choon kenkäparin kanssa (Louboutinitkin toki käy) kuin jonkun, jonka kanssa se ei vaan täysin tunnu oikealta.
Pakko muuten todeta tässä välissä, että jos mulla olisi nuo kuvassa olevat kengät niin ei niistä varmaan olisikaan kuin koristeeksi tai unikaveriksi. Enhän mä pystyisi tollasilla koroilla edes seisomaan!
Joskus viitisen vuotta sitten olisin varmaan nähnyt nykyisen tilanteeni painajaismaisena. Lähes jokainen naispuolinen ystäväni on vakavassa parisuhteessa, avoliittossa, avioliitossa ja lapsiakin alkaa tupsahtelemaan sieltä täältä. Mä olen ehkä siinä mielessä vähän "outolintu". Nyt en kuitenkaan nää tässä tilanteessa mitään painajaismaista, häiritsevää tai mitään muutakaan negatiivista, minkä pitäisi mahdollisesti syöstä ajatukset tasolle "apua, mitä jos musta tuleekin ikuinen vanhapiika." Onhan multakin jo kysytty (varmaan ihan hyvää tarkoittaen), että olenko ajatellut et lapset kannattaisi tehdä nuorena ja blablablaaa. Itse asiassa ei, en ole ajatellut. Olen kuitenkin vielä jonkin aikaa alle 30 enkä osaa mitenkään ajatella 30-40 vuotiaitakaan missään määrin vanhoina. Tällä hetkellä oon tosi tyytyväinen siihen, mitä elämässä tapahtuu ja päätöksiin, joita olen tehnyt. Esimerkiksi se, että päätin nelivuotisen parisuhteen hieman vajaa vuosi sitten tuntuu edelleen oikealta ja hyvältä ratkaisulta. Tavallaan vaikeaahan se oli, samoin kuin hieman haikeaa ja surullistakin, mutta kannatti.
Tällä hetkellä multa ei löydy mitään nuoruudessani kasaamiani "hyvin tärkeitä ja oleellisia" vaatimuslistoja. Toki on tiettyjä ominaisuuksia, joita aika moni toisessa ihmisessä hakee ja toivoo olevan, mutta niiden ohella en usko mihinkään tiettyihin "vaatimuksiin", jotka sitten pitäisi orjamaisesti täyttää. Mitä ulkonäköön taas tulee, niin kaipa siinä ulkonäössä sitten on jotain, kun mä tunnen siihen tyyppiin vetoa. Oli kyseinen henkilö sitten muiden mielestä hyvännäköinen tai ei. Olen tosin huomannut, että mun mielestä hymykuopat on jotain ihan mielettömän suloista. Tuskin mua kuitenkaan ihan pelkästään niillä saisi hurmattua (hah).
Kaiken kaikkiaan ihastuminen ja rakastuminenhan ovat jopa hieman hassuja tuntemuksia. Kuinka tunteet saavat ihmisten päät joskus täysin pyörälle. Kuinka niitä tunteita kaivataan ja vaalitaan ja samalla ehkä jopa vihataan. Kuinka joskus joutuu pohtimaan onko jossain mitään järkeä, kun järki sanoo toista ja tunteet toista. Kuinka kiihkeästi ihmiset loppujen lopuksi haluavat olla rakastuneita ja rakastettuja. Kuinka toisaalta taas jotkut ainakin kiven kovaa väittävät vihaavansa ja välttävänsä sitä, koska kyseisessä tilanteessa ei voi saada kuin siipeensä. Kuinka toiset ovat avoimesti mahdottomia romantikkoja ja toiset taas kiven kovaa kyynisiä.
Mä olin, tai ainakin kovasti yritin olla, niin kovin kyyninen nuorempana. Ehkä se oli joku itsepuolustusmekanismi tai jotain. Joka tapauksessa nykyään uskon siihen, että se mitä kyynisyydellä ja tunteittomuudella voi elämässä menettää on paljon pahempaa kuin yhdetkään mahdolliset sydänsurut.
Mulle tuli yksi päivä sellainen olo, että ihan kuin olisin unohtanut ikinä olleenikaan Glasgowssa, tai kuin se koko ajanjakso olisikin ollut vaan unta. Tämähän on kai hyvä merkki siitä, kuinka olen onnistunut sopeutumaan ja kotiutumaan taas Suomeen, mutta se synnytti myös kipinän kaivaa esiin kuvia neljän vuoden taipaleelta Skotlannissa. Ajattelinkin fiilistellä ja jakaa niitä tässä kuvapläjäyksen muodossa myös teille #ThrowBackThursdayn merkeissä.
Yliopiston päärakennus näytti muuten aina yhtä vaikuttavalta, vaikka sen neljän vuoden aikana ehtikin nähdä lukemattomia kertoja. Aina sitä silti jotenkin jaksoi vähän ihmeissään katsella.
Myönnän, että elelin Glasgowssa aikamoisessa opiskelijakuplassa: asuin neljästä vuodesta kolme ihanassa West Endissä ja vietinkin lähinnä aikaa joko siellä tai keskustassa.
Ensimmäinen vuoden asuin kuitenkin jokseenkin kuuluisassa Muranon asuntolassa (se isoin ja varmaankin myös rähjäisin). Monet taisivat yksinkertaisesti kutsua sitä vain shiteholeksi; se sanotaan yleensä rakkaudella mutta myös ihan oikeutetusti. Jos haluat lukea aika hyvän luennehdinnan paikasta niin klikkaa tästä. Meiltä pöllittiin jonkun randomin paikallisen toimesta sieltä ekana vuonna pakastesafkat. Jätti se heebo mulle pari kalapuikkoa, mutta mun puoliks syöty Ben&Jerry's jätski kyllä kelpas. Oon vieläkin katkera. Onnistuin kaivamaan pari kuvaa, jotka olin ottanut ollessani siellä päin Glasgowta lenkillä, vähän eri näköistä..:
Siellä asuessa kuitenkiin järkkäiltiin aika legendaarisia juhlia. Alla oleva kuva on meidän ekana vuonna emännöimistä loppukevään Sangria- bileistä:
Viimeisen kahden vuoden kotikatu muuten näytti sen sijaan tältä:
Se oli kiva kämppä, vaikka meillä vierailikin välillä hiiriä ja se vuokranvälitysfirma oli aivan jostain syvältä. Glasgowssa ei muuten oikeasti ole aina niin hyvä ilma kuin kuvista voisi ehkä ymmärtää ja siellä todella saattaa joskus kokea kaikki vuodenajat saman päivän aikana. Oli siis niitä hetkiä, kun satoi lunta ja kaikki meni aivan sekaisin:
..ja paljon niitä hetkiä, kun satoi vettä aivan kaatamalla eikä tuulen takia ollut mitään järkeä yrittää edes käyttää sateenvarjoa. Siinä sitten vaan tottui siihen, että kastuit matkalla kauppaan, yliopistolle, salille, kotiin, juhlimaan, leffaan..
Yksi asia, joka näissä kuvissa osui omaan silmään eniten oli mun oma hiustenväri! En jotenkin yhtään muistanut, että olin oikeasti melkein koko Glasgow- ajan niin blondi.
Noihin neljään vuoteen mahtuu kyllä ihan uskomaton määrä mielettömiä muistoja ja fiiliksiä! Kaipaan Skotlantiin todella paljon. En välttämättä pysyvästi asumaan, mutta haluaisin ehdottomasti päästä edes käymään siellä pian. Onneksi jonkinlaista helpotusta tähän tuo se, että lähden lauantaina pitkästä aikaa Britteihin, kun suuntana on Lontoo!
Näiden kuvien perusteella voisi vaikka päätellä, että musta on tullut vaan viinilasi kädessä ympäriinsä viilettävä viinideeku, joka on totaalisesti feilannut, mitä tulee opiskeluun. Ei sentään, vaikka viiniä on toki juotu aina välillä sivistyneesti ja oikeanpuolimmainen kuva on vähän turhankin osuva otos joistain mun opiskeluhetkistä. Mä olen tosin viime aikoina stressannut opinnoista tosi paljon. En aluksi edes tajunnut tätä, mutta sitten, kun hoksasin etten ollut pariin viikkoon nukkunut kunnolla yli 5 tunnin yöunia, mikä on mulle siis aivan liian vähän, niin lamppu syttyi päässä ja tajusin et hei moi stressi! Tämä koko stressihän on aivan idiootti juttu, koska ei mun tarvitsisi opiskella niin montaa kurssia tällä hetkellä kuin mitä nyt on menossa, mutta kun haluan ja vaadin itseltäni, että näin nyt tehdään. Sitten se lähtee aina välillä vähän lapasesta ja alan myös stressaamaan liikunnan puutteesta ja siitä, että syön huonosti, joiden seurauksena saatan alkaa stressaamaan ulkonäöstä ja sitten ollaankin ylitetty jo reilusti typeryyden punainen viiva. Hyvä etten stressaa siitä minkä väriset sukat laitan aamulla jalkaan..Onneksi nämä överihetket on yleensä todella lyhyitä ja vaativat vain yhden päivän, jolloin koen olevani suunnilleen epäonnistunein ihminen koko maailmassa. Mulla muuten auttaa näihin stressihetkiin aina se, että saan vähän sympatiaa - sympatialla en muuten todellakaan tarkoita sitä kaikkien aikojen ärsyttävintä "älä hei stressaa" lausetta, ja halauksen. Halit oikeasti auttavat aina. Halailkaa ihmiset enemmän!
Opiskelujen ohella ollaan käyty kavereiden kanssa myös testaamassa Tampereelle jokunen aika sitten avattu Burger King. Yksi perjantai siis hylättiin yliopiston halvat opiskelijalounasvaihtoehdot ja suunnattiin BK:hon. Mun täytyi pieneksi ärsytyksekseni myöntää ettei se ollut niin pahaa kuin muistin. Voihan myös olla, että Suomen BK:t vaan tekee parempia hamppareita kuin Brittien. Älkää nyt jestas kuitenkaan ymmärtäkö väärin: suht teollisen makuistahan se silti oli! Tämän jälkeen lähdin kaverini yllyttämänä luovuttamaan verta. Sehän se vasta fail reissu olikin. Mulle toivoteltiin, että vaikka alkuvuodesta voit tulla kokeilemaan uudestaan ja sain lisäksi tietää ettei mun veri kelpaa enää ikinä Suomessa plasmaksi. Tämä, koska olen ollut Britanniassa leikkauksessa. Damaged goods! Yritys hyvä kymppi kuitenkin.
Sain myös viikolla mielestäni aivan nerokkaan ajatuksen: kotitekoinen hiusmaski! Oujes, olin lukenut jonkun kauneusartikkelin, jossa todettiin juoksevan hunajan ja oliiviöljyn muodostavan hiuksille todella ravitsevan ja hyvän maskin. Ei muuta kuin sekoittelemaan ja mössö päähän 20 minuutiksi vaikuttamaan. Hiuksista tuli kyllä upean pehmeät ja kiiltävät, mutta voi luoja sitä hajua. Oliiviöljyn ja hunajan sekoitus ei todellakaan tuoksu hiuksissa hyvälle, mikä oli jotain, mitä tämä artikkeli ei todellakaan kertonut. Pesin hiukset useamman kerran ja tuskailin vielä seuraavana aamunakin, että ei saakeli vieläkö ne haisee pistävästi oliiviöljyltä. Ei kaukaa hakenut etten pyytänyt kaveriani haistelemaan hiuksiani kesken kansainvälisen talouden luennon. Ilmeisesti ne ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa haisseet..ja ainahan mä olisin tietty voinut sanoa, että se on vaan mun uusi tuoksu hiuksissa, kun ajattelin vähän hakea tähän synkkyyteen ja kylmyyteen sellasia kivoja välimerellisiä viboja.
Viikonlopun positiivisiin kuuluu ehdottomasti se, että mua suunnattomasti ahdistanut persikanbeigen- värinen seinä on nyt maalattu valkoiseksi. Ei siis enää seinätraumoja! Vanhempani tekivät parin sukulaisen kanssa visiitin Tampereelle ja siinä samalla sai seinäkin uuden värin. Olin toki sanonut voivani itsenäisenä nuorena naisena maalata sen itsekin, mutta jotenkin mun taitoihin ei luotettu, ja kun näin millä tarkkuudella sitä alettiin maalaamaan niin en sinänsä yhtään ihmettele. Voin myöntää ettei tälläiset "käytännön työt" kuulu aina mun vahvuuksiin. Edellisessä työpaikassanihan maalailin tosin uuden valkoisen kerroksen erääseen seinään ja mielestäni jälki oli todella siisti - ainakin tehdasympäristöön ihan hyväksyttävä. Olin tosin sen jälkeen ihan valkoisten länttien peitossa ja näytin siltä kuin lokkilauma olisi paskonut päälle.
Nyt pitäisi mennä vähän tuunaamaan mun bataattikeittoa. Ihmettelin, miksi siitä tuli jotenkin niin mössömäistä alunperin kunnes tajusin, että olin unohtanut siitä kasvirasvasekoitteen, vaikka se oli ollut koko ajan pöydällä vieressä. Siis miten niin unenpuute alkaa näkyä? Sitten vähän oppimispäiväkirjan kirjoittelua (opin siitä viime kertaisesta), jonka jälkeen katselen josko tänne ilmestyisi jaffa-pullo. Olen nimittäin vähän kipeä ja yritin hyvin vahvasti vihjailla, että haluaisin sellaisen. Nimenomaan jaffaa, ei fantaa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.
