Matkoille

Kuva. Pinterest

Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on kiireen keskellä luonnollisesti tärkeää pitää välillä myös kunnon lomaa. Vaikka kiireet olisivatkin kaikki mielenkiintoisia, tarvitsee pää silti myös rentoa lomailua. Tämän varjolla olen varannut itselleni seuraavalle parille kuukaudelle pari lomamatkaa, joista ensimmäinen on edessä ensiviikolla.

Suuntaankin alkuviikosta "ylläri ylläri" Lontooseen, jonne ostin finskin lennot melkein heti palattuani Berliinistä. Viimeisimmästä Lontoo/Britannia visiitistä alkaa olla lähemmäs puolitoista vuotta, joka itselleni tuntuu aivan liian pitkältä ajalta. Majottaudun kaverini luona ja tarkoituksena on vain rennosti kierrellä kaupunkia ympäriinsä ja tietenkin syödä hyvin. "Must have" - listalla on ainakin jo the Wolseleyn eggs benedict-aamiainen ja dim sumia Chinatownissa.

Tällä kertaa en kuitenkaan haahuile ihan koko viikkoa vain Lontoossa, vaan teen sieltä yhden yön visiitin junalla Brysseliin. En ole aikaisemmin käynyt missään päin Belgiaa, joten ajattelin että nyt voisi olla hyvä tilaisuus piipahtaa siellä mättämässä ranskalaisia ja harjoittamassa käytännössä surkeaa ranskan taitoani.

En malta odottaa ja onneksi kaikki hommat pitävät seuraavat päivät niin kiireisenä, että aika varmasti kulkee kuin siivillä ennen lomaa.

No comments