TOP 6 Matkahaaveet

Niinhän siinä kävi, että palattuani kesälomalta ja kahdelta ulkomaanmatkaltani olin tyytyväinen matkasuunnitelmien puutteeseen ehkä noin 12 tuntia. Niiden tuntien aikana hetken jopa ajattelin, että ei tässä varmaan mitään tarvitse heti alkaa kehittelemään, hyvä näin vaihteeksi. Olin kuitenkin maaliskuun alun ja noin kesäkuun puolen välin välillä vieraillut kuudessa maassa ja näissä yhteensä yhdeksässä paikassa. 12 tuntia eteenpäin ja pää vilisi jo toinen toistaan loistavampia ajatuksia seuraavasta matkakohteesta sekä suunnitelmia siitä kuinka jonkin niistä voisi töiden ja rahatilanteen puolesta toteuttaa. Minkäs sitä matkakuumeelle ja suorastaan intohimolle tutkia maailmaa voi.

Tällä hetkellä oma TOP 6 matkahaaveet (paikoista, joissa en ole vielä koskaan käynyt, randomissa järjestyksessä) näyttää tältä:

1. Islanti
  Kuva täältä
Islanti olisi aivan huikea paikka tutkailla: upeita luonnonmaisemia, valaiden bongausta, kuumia lähteitä, Reykjavikissa pyörimistä, kalaruoilla herkuttelua..Mulla on nyt myös jotenkin sellainen olo ettei mikään olisi parempaa kuin syksyinen sää, jolloin ulos mennessä voisi heittää kunnon ulkoiluvaatteet päälle ja lähteä raikkaaseen ilmaan kiertelemään. Ehkä tää on joku mun sisäinen pieni tuulipukuhemmo, joka pyrkii pääsemään pinnalle.


2. Bergen, Norja
Kuva täältä

Sama tuulipukuhemmo haluaa kovasti myös Norjaan ja mieluiten juuri Bergeniin. Sieltä pääsee kätevästi kiertelemään upeisiin Norjan maisemiin ja kaupunki itsessään vaikuttaa todella söpöltä. Olen alkanut miettimään, että haluaisin ennen 30v syntymäpäivääni (johon tosin on onneksi vielä yli vuosi jäljellä) olla vieraillut kaikissa viidessä Pohjoismaassa. Listalta siis puuttuu vielä juuri Islanti ja Norja.

3. Keski-Eurooppa joulun aikaan
 Kuva täältä
Talvinen Keski-Eurooppa, jouluvaloja, joulumarkkinoita ja mukavaa tunnelmaa. Hyvä kohde rennolle marras-joulukuiselle pikapyörähdykselle.

4. Itä-rannikko, Australia
 Kuva täältä
Olisi aivan huikeaa päästä matkaamaan väliä Cairns- Sydney. Snorklausta, upeita rantoja, chilliä rantameininkiä, turkoosia vettä, surffailun opettelua, Sydneyn nähtävyydet, viinitiloja, blue mountains..Tämä matka on pakko vielä tehdä!

5. Uusi- Seelanti
 Kuva täältä
 Uusi- Seelanti..mitä tässä voisi sanoa. Haluaisin kiertää koko paikan. Kierrellä Wellingtonissa ja Aucklandissa, käydä viinitilalla, katsella Taru Sormusten Herrasta maisemia, uida villien delfiinien kanss, hurjapäistellä Queenstownissa ainakin laskuvarjohypyllä ja kokeilemalla maailman suurinta "keinua" ja ihailla joka puolelle avautumia upeita maisemia. 

6. New York, Yhdysvallat
Kuva täältä
Tämäkään ei varmaan juuri perusteluja kaipaa. En ole vieläkään käynyt Yhdysvalloissa enkä siten myöskään pitkään matkalistalleni kuuluneessa New Yorkissa. Lähes mikä tahansa vuodenaika tässä kaupungissa kelpaisi ja toivottavasti löydän itseni sieltä mahdollisimman pian.


Suurin osa näistä haaveista ei taida olla sieltä halvimmasta päästä toteuttaa, joten tuskin kovin pian pääsen ruksailemaan montaa kohdetta tältä listalta pois. Paitsi tietenkin, jos voitan lotossa! Jotain näistä kuitenkin voisi olla luvassa..
Pienenä ekstrana tähän listalle voisi myös lisätä uteliaisuuden ja haaveen kokeilla lähteä matkailemaan johonkin uuteen kohteeseen vaihteeksi ihan vain omassa hyvässä seurassa.

Miltä oma listasi näyttää?

2 comments

  1. Voisi ihan hyvin olla minunkin listani. Paitsi Australian tilalla olisi minulla Prinssi Edvardin saari Kanadassa. Sinne haluaisin matkustaa, koska olen lapsuudestani saakka lukenut uudelleen ja uudelleen Vihervaaran Anna-kirjoja.

    Jostain toisesta blogista tänne blogiisi päädyin ja tulen varmasti uudelleenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli ihan pakko mennä googlettamaan tuo Prinssi Edvardin saari ja ihanaltahan se näyttää. Lisää vaan kohteita munkin matkalistalle! :)

      Delete