Islannin upeat vesiputoukset Skógafoss ja Seljalandsfoss

Skogafoss Islanti
Back to Iceland! Mulla sattui aivan uskomattoman hyvä tuuri lomalla sään suhteen, sillä sinä päivänä kun lähdin reissaamaan Reykjavikista etelärannikkoa pitkin kohti Vikin kaupunkia ei taivaalla näkynyt yhtäkään sadepilveä. Etelä-Islannissa ja kuuleman mukaan varsinkin Vikissä sataa todella usein, joten tämä oli varsinkin syksylle kohtalaisen harvinaista herkkua ja mitä mainioin sää vesiputouksien ihailulle.


Reykjavikista lähtiessä ensimmäisenä näistä kahdesta vesiputouksesta tulee vastaan Seljalandsfoss, mutta se jätettiin tällä kertaa paluumatkalle ja sen sijaan ensimmäisenä kunnon pysähdyspaikkana oli 60 metriä korkea, entisillä rantakallioilla virtaava, Skógafoss.

Skógafossin vierustalla kohoaa rappuset ylös kalliolle, josta pääsee ihailemaan maisemia ja itse vesiputousta hieman eri vinkkelistä. Ainakin mun nykyisellä kunnollani rappuset otti aavistuksen verran voimille, mutta huipulta avautuvat maisemat oli sen pienen huohotuksen arvoiset.
Yksin matkustaminen
Skogafoss Islanti
Jos suunnittelet kapuavasi ylös, niin suosittelen, että teet sen ennen kuin lähestyt itse vesiputousta kunnolla, sillä todennäköisesti jämähdät lumoutuneena siihen etkä kohta enää edes muista niitä rappusia. Näin ainakin kävi minulle. Kovin usein ei ole tullut sellaista todella henkeäsalpaavaa hetkeä, jolloin tunnet olevasi toisessa maailmassa etkä oikein saa sanaa suustasi. Minulle se tuli tässä:
Skogafoss Islannin vesiputoukset
Auringonpaiste, pauhaava upea vesiputous ja soliseva vesivirta, raikas kirpeä ilma ja satumainen sateenkaari. Vähitellen hivuttauduin aina vain lähemmäs, kunnes seisoin jo lähes vesiputouksen juurella vesipisaroiden tipahdellessa päälle. Luontoa upeimmillaan, enkä tiedä voiko sitä upeutta edes kuvien kautta välittää.
Skogafoss Islanti
Henkeäsalpaava tunne siitä kuitenkin jäi. Paluumatkalla, auringon jo hieman laskiessa ja jäädessä osittain ohuen pilviverhon taakse oli vuorossa Seljalandsfoss, jonka huomaa helposti jo "ring roadilta."
Seljalandsfoss Islanti
Seljalandsfoss on Skógafossin ohella yksi Islannin tunnetuimmista ja upeimmista vesiputouksista, mutta siinä on lisäksi vielä yksi juju. Vesiputouksen taakse pääsee kiertämään mutaista polkua pitkin pieneen luolasyvennykseen.
Seljalandsfoss
Tässä vaiheessa olet niin lähellä putouksesta pauhulla laskeutuvaa vettä, että voit tuntea veden olevan jäätävän kylmää ja toivon mukaan kiität itseäsi vähintäänkin vettä hylkivästä takistasi.
Reitti vesiputouksen takana on aika mutainen, liukas ja paikoittain aavistuksen vaikeakulkuinen. Hyvillä kengillä se kuitenkin luonnistuu helposti ja voit keskittyä (sormet kohmeessa) ihailemaan tälläistä näkymää:
Seljalandsfoss
Jos ikinä menet Islantiin (ja suosittelen lämpimästi, että näin teet), kannattaa sisällyttää nämä etelärannikon upeudet matkasuunnitelmiisi. Mulla ne kuului ehdottomasti matkan lukuisiin kohokohtiin.

2 comments

  1. Jestas, miten ihania kuvia! <3 Mä oon joskus esiteininä käynyt Islannissa, mutta en oikein osannut arvostaa. Luulen, että mieli muuttuisi, jos nyt menisin. Kaunista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Islanti oli niin upea, että ihanien kuvien ottaminen oli ehkä helpointa ikinä! :) Hih, en mäkään olisi varmaan nuorempana jotenkin osannut arvostaa tuollaista. Nyt se oli vaan todella upeaa ja jotenkin heräsi kiinnostus enemmänkin tollaiseen "luonto-matkailuun"

      Delete