Syksyksi rapakon taa


Tästä loppukesästä tuli kunnon fläsärit. Viime hetken asioiden hoitamista, epätoivoinen yritys nähdä kaikkia, töiden tekeminen viimeiseen hetkeen asti, iltainen pakkausepisodi, liian lyhyet yöunet ja aamulento Helsinki-Vantaalta yhdellä vaihdolla toiseen maahan syksyksi. Ehkä siksi en osannut jännittää koko episodia kunnolla, koska kaikki tuntui niin tutulta - ja varmaan myös koska oli niin pirun kiire etten ehtinyt kunnolla edes tajuta olevani lähdössä minnekään. Tätä tuli tehtyä useampaan kertaan, kun kandiaikoina oli kesätöiden jälkeen iloisesti jälleen suuntana Skotlanti. Tällä kertaa suuntana vaan ei ollut Skotlanti, eikä edes Eurooppa vaan vuoden 2009 tyyliin uusi maa, jossa en ollut käynyt ikinä ennen. Heippa hei Yhdysvallat ja Washington D.C.

Olin päättänyt jo talvella, että jos ikinä aikoisin tehdä hypyn jo kohtalaisen tutusta ja turvallisesta (erityisesti rahallisesti turvallisesta) elämästä, jota töiden paiskiminen Suomessa alkoi jo olla, ja kokeilla hyödyntää mahdollisuus käyttää yliopiston harjoittelutukea, se hetki olisi luultavasti aika lailla now or never. Joten now it is. Mielessä painoi kaipuu takaisin ulkomaille, uuden työkokemuksen saaminen ja se jo pikkutyttönä ollut haave tietää, millaista tietyissä työpaikoissa oikeasti olisi olla. Kohdalle osui täydellinen avoin paikka, joten hakemus sisään ja vaikka puhelinhaastattelu osuikin päivään jolloin olin herännyt töihin ennen viittä, paahtanut töissä 10 tuntia ja makasin haastattelupuhelua odottaessa sohvalla energiajuoma kädessä toivoen, että puhelu olisi jo ohi, sain kuin sainkin juuri sen paikan.

Yhdysvallat on aina ollut tukevasti matkalistalla, mutta kohteita valitessa jotenkin hävinnyt muille vaihtoehdoille. Nyt tätäkin maata kuitenkin pääsee edes vähän tutkimaan työkokemuksen ohessa ja Washington D.C ja Yhdysvaltojen politiikan seuraaminenhan on nyt kansainvälisen politiikan opiskelijalle oikea Disneyland.

Soman DC asuntoni vuokra on ihan liian kallis, mutta mukavuudenhaluisena sijainti ja laatu voitti tällä kertaa kaiken muun. Henkisestihän olen varautunut palaamaan joulukuun alussa rahattomana Suomeen kirjoittelemaan vanhempieni nurkkiin gradua loppuun, jotta tämäkin ikuinen opiskelija valmistuisi seuraavan vuoden alussa ja voisi katsoa sitten, minne seuraava päähänpisto vie. Eikös se ole kuitenkin niin, että elämässä pitäisi kasvattaa ja vaalia juuri sitä henkistä pääomaa..?


Ps. jotain olen selkeästi vuosien aikana oppinut: matkaan nimittäin lähti vain yksi matkalaukku (+käsilaukku käsimatkatavarana), jonka paino oli 19,5kg. Voi toki olla, että Suomeen palatessa matkalaukkuja onkin kaksi..


No comments