Brexit juhannus

Olihan se arvattavissa, että kun perjantai aamuna BBC app ilmoitti puhelimessani Britannian äänestäneen Brexitin puolesta, meni mun aamupäivä siinä kun selasin läpi uutisia, luin (raivostuneiden) britti-ystävieni facebook päivityksiä ja katselin kaikenlaisia ihmeellisyyksiä, joita twitteriin ilmestyi. Totesin parille tutulle joitain viikkoja sitten etten ehkä loppujen lopuksi olisi yhtään yllättynyt, jos äänestystulos olisi niukasti Brexitin puolesta ja jos Skotlanti samalla äänestäisi vahvasti EU:hun jäämisen puolesta. Aika tarkkaan osuneesta arvauksestani huolimatta olin koko päivän, ja seuraavat päivät, niin sanotusti pasmat vähän sekaisin. Ajatukset ovat menneet tiivistetysti tähän tyyliin (välikevennys kuvituksena juhannus):

Mitä helv*ettiä?! Ne oli siis oikeasti niin tyhmiä, että äänesti itsensä ulos. Ja nyt tässä vaiheessa myönnän, että on äärimmäisen väärin kutsua tietyllä tavalla äänestäneitä ihmisiä tyhmiksi vain sen takia, että heidän näkökulmansa omastani on poikkeava. Laitetaan se alkushokin piikkiin. Olin jonkin verran seurannut varsinkin Leave kampanjan (kampanjoiden) sanomaa ja väittämiä, enkä voinut käsittää miten niitä voisi ottaa todesta. Se NHS rahoitusväite oli selkeästi ihan potaskaa ja ajatus siitä, että Britannia saisi niin sanotusti vetää rusinat päältä eli hyötyä EU:n eduista (vapaa liikkuvuus briteille, pääsy markkinoille jne) ilman mitään kontribuutioita sen jälkeen, kun ovat vielä menneet äänestämään itsensä koko unionista ulos tuntui omassa mielessä utopistiselta. Plus vaikka maahanmuuton suhteen olen sillä kannalla, että se olisi monessa paikassa pitänyt ehkä hoitaa eri tavalla/tehokkaammin niin maahanmuuton tai tiettyjen toisten ihmisryhmien nostaminen poliittiseen keskiöön yhdistettynä nationalismiin saa mun niskakarvat nousemaan pystyyn. En jaksa uskoa, että maahanmuuttajat missään päin Eurooppaa olisivat yksinään yhtään sen enempää vastuussa meidän ongelmista kuin juutalaiset oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa (vaikka se yhden viiksimuodin ikuisiksi ajoiksi tuominnut heppu niin kovasti vakuuttelikin).

Kuulumiset ja vähän politiikan opiskelijan ajatusmaailmaa

Viime aikoina on ollut ehkä vähän kiire. Kävin tänään aamulla tekemässä tentin (tiedättekö sen hienon fiiliksen, kun luet ensimmäisen kysymyksen ja tuulettelet kuinka tiedät kaiken, vitonen tuleee, vain siirtyäksesi kysymykseen numero kaksi ja tajutaksesi, että siitä puolestaan et muuten muista mitään ja alat pohtimaan kuinka paljon se eka kysymys voi pelastaa..jep), kävin pyytämässä vaihtohakemukseni hyvin alustavaan learning agreementiin kv koordinaattorin nimmarin ja aloin lukemaan seuraavaan tenttiin. Lisäksi ensiviikolla olisi muutto uuteen kotiin Tampereella ja siirtyminen ainakin arkipäiviksi Lahteen päin töihin. Missähän vaiheessa mä pääsisin oikeasti kunnolla hengähtämään? Tuntuu, että ihan koko ajan on jotain, mistä enemmän tai vähemmän stressata. Paitsi kesätyöt, niistä nyt ei jaksa kukaan stressata. Pääasia, että niitä on..

Kuitenkin pakko kommentoida näin politiikan opiskelijana vähän näitä viime aikaisia vaaleja. Mitään kovin syvää analyysia tästä ei oo tulossa, mutta olin juuri ehkä jollain tasolla toipumassa tästä Suomen vaalituloksesta, kun britit menivät äänestämään..noh, niin kuin äänestivät. Sitten taas tuijottelin epäuskoisena uutisia ja mietin, että mitäs hittoa nyt tapahtui. Konservatiivit voittivat enemmistön ja saavat siis jatkaa brittien hallituksessa, ja David Cameron pääministerinä. Vaalipäivää edeltäneiden mielipidetutkimuksien mukaan taisto olisi ollut kohtalaisen tasaista konservatiivien (Tories) ja työväenpuolueen (Labour) välillä, mutta siinä sitten kävikin niin, että Labour otti kunnolla pataan. Eniten konservatiiveissa mua ehkä hiertää se, kuinka "yläluokkainen" puolue ne oikeasti tuntuu olevan. Esimerkiksi kehitysvammaisten tukien leikkaamisen ei ehkä pitäisi olla niitä ensimmäisiä säästötoimenpiteitä (miksi pitää viedä ekana niiltä joilla muutenkin menee heikommin?), bedroom tax:kin on vähän siinä ja siinä, samalla kun kuitenkin joku kettujahti olis ilmeisesti kiva saada niiden mielestä taas lailliseksi ja niin, EU äänestystä kehiin. *alapeukku*

Oli myös ihan kiinnostava huomata, että Glasgow-aikaisesta kaveripiiristäni ainoa, joka koskaan puolusti konservatiiveja tuli itse erittäin rikkaasta perheestä. Voin myöntää, että pari kertaa sieltä tuli niin tietämätöntä/ajattelematonta kommenttia, että teki mieli heittää sitä jollain (henkilö sattuu myös olemaan ex-poikaystäväni) ja otettiin pariinkin kertaan kiivaan sanallisesti yhteen, mitä politiikkaan tuli. Herra nyt sattui olemaan hieman enemmän tuolla politiikan "oikealla spektrumilla" kuin minä (vaikken itsekään mikään "himo vasuri" ole) :D

Britannian vaalitulokseen toki vaikuttaa erittäin uuno Britannian vaalijärjestelmäkin, joka voisi olla jo korkea aika uudistaa..SNP puolestaan totaalisesti puhdisti pöydän Skotlannissa ja ovat monessakin asiassa hyvin eri mieltä kuin konservatiivit. Voi todellakin sanoa, että hyvin mielenkiintoiset ajat edessä. Politiikan opiskelijana nämä vaalitulokset on ihan pirun mielenkiintoisia ja siinä mielessä innolla odotan, mitä tulee tapahtumaan.

Jonkinasteinen ajattelutasojen ero on ollut jännä huomata viime aikoina. Olen huomannut pohtivani juurikin esimerkiksi vaalituloksia,Venäjää ja vaikkapa Isistä kansainvälisen politiikan opiskelijan näkökulmasta huomattavasti enemmän kuin ns. yksityishenkilönä, johon ne tapahtumat voi myös henkilökohtaisesti vaikuttaa. Mitä Suomen vaalitulokseen tulee niin vaikka itse en äänestänyt yhtäkään hallitukseen päätynyttä puoluetta niin päällimmäisenä tässä vaiheessa pohdin, että jännä nähdä, mitä ne keksii, miten tulee vaikuttamaan talouteen ja yhteiskunnan rakenteisiin pitkällä aikatähtäimellä? Missä määrin vaalitulos vie pitkällä tähtäimellä Suomen puoluekenttää kauemmas muista Pohjoismaista? Mitä vaalitulos kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, vai onko tulos vain ns. protestitulos? Tuleeko millaisia muutoksia Suomen ulko-ja puolustuspolitiikkaan? Mitä tapahtuu, jos Suomi oikeasti boikotoi Kreikan seuraavan mahdollisen tukipaketin? Voiskohan tosta saada jotain mielenkiintoista tutkimusta aikaan? Missä määrin perussuomalaisia sitoo hallituksessa olo ja vallitsevat instituutiot? Miten vaikuttaa Suomen energiapolitiikkaan, jossa on viime aikoina menty muihin maihin verrattuna yllättävänkin pro-ydinvoima linjalla? 2000- luvulla on tehty kolme myönteistä päätöstä lisäydinvoiman rakentamiseen liittyen eli siis hyväksytty kolme periaatepäätöshakemusta + ydinjätepäätökset. Tämä on myös tehty ehkä hieman uusiutuvienkin energiavarojen kehittämisen kustannuksella (niitä kuitenkin EU-ohjeistuksen mukaan pitäisi kehittää), ja ainakaan perussuomalaiset ei tunnu olevan kovin innoissaan näistä uusiutuvista. Toisaalta voisin miettiä, kuinka jossain määrin "pelottavaa" henkilökohtaisesti on ajatus täydestä porvarihallituksesta, jossa mukana on myös jokseenkin rasistisia vivahteita osoittanut puolue. Päällimmäisenä on kuitenkin mielessä, kuinka pirun jännää ja mielenkiintoista tämä kaikki on.

Mitä Venäjään tulee, niin oon toki pohtinut sitä vaihtoehtoa, että jos ne vaikka menettäisikin viimeisetkin järjenrippeensä ja hyökkäisivät Suomeen. Mutta sen sijaan, että olisin miettinyt mitä se mulle henkilökohtaisesti tarkoittaisi niin se ajattelu on ollut tasoa; hmm..hyvin kiehtovaa, kuinka kansainväliset organisaatiot (EU, NATO) ja yksittäiset maat vastaisivat siihen. Sopisiko sen tilanteen analysointiin sitten paremmin realistinen tai vaikkapa konstruktivistinen tulkintatapa? Mitä se käytännössä tarkottaisi Suomen kyvylle toimia ja Suomen politiikalle? Kuinka helposti Suomessa syntyisi vastarintaliikkeitä, vai syntyisikö? Olisiko sodankäynti ns. traditionaalista vai uutta sodankäyntiä? Niin, ja mitähän hyödyllistä mä itse voisin tehdä. Muuttaa Lontooseen kavereiden nurkkiin tuottamaan etänä pro-Suomi propagandaa? En todellakaan toivo, että Venäjä hyökkäisi, mutta pakko myöntää, että siitä saisi ainakin ihan pirun mielenkiintoista tutkimusmatskua.

Isis on mun "uutiskyttäyksen" uusi lempparikohde. Olin jotenkin ihan muissa maailmoissa, kun ne alkoi alkujaan kaivautua luolistaan esiin, joten viime aikoina olen yrittänyt niin sanotusti "catch up" mitä on tapahtunut, ja miksi, ja kuinka sekopäitä ne on. Äärimmäisen häiritsevää, että noin raakaa porukkaa valloittelee maita ja mantuja pitkin Lähi-Itää ja samalla se on myös tutkimusmielessä erittäin kiehtovaa. Mikä saa ihmiset varsinkin länsimaista lähtemään mukaan taistelemaan? Miten sitä voisi ehkäistä? Kuinka pitkälle tuollainen järjestö oikeasti voi edetä? Voidaanko alkaa odottaa jonkinlaisia iskuja pian Euroopassa (Roomahan taitaa esimerkiksi historian ja kulttuurinsa puolesta olla yksi niiden unelmakohteista räjäytellä)? Miten Isis- taistelijoiden pääsyä Eurooppaan voidaan ehkäistä lyömättä rajoja entistä tiukemmin kiinni? Onko niitä jo Euroopassa? Mikä ylipäätään saa ihmiset niin jonkin uskonnon/aatteen valtaan, että käyttäytyy noin? Minkälaista olisi kunnon kansainvälinen sodankäynti Isistä vastaan? Missä määrin voitaisiin vaikkapa oikeutetun sodan teorian perusteella oikeuttaa siitä koituvat siviilien kuolemat, entä humanitaarisen lain perusteella?

Isiksen tapausta seuratessa niiden raakuudelta ja systemaattiselta tuhoamiselta ei ole voinut välttyä, ja musta on puistattavaa ajatella että ihmiset ylipäätään ovat kykeneväisiä missään olosuhteissa kohtelemaan toisiaan noin. Valitettavasti kansainvälistä politiikkaa opiskellessa olen joutunut järkyttymään ihmisten raakuudesta ja epäinhimillisyydestä vähän turhankin usein. Olen äärimmäisellä kauhulla seurannut myös Isiksen tyyliä tuhota historiallisesti ja kultuurillisesti täysin korvaamattomia kohteita. Irakin Nimrudinhan ne ilmeisesti tuhosivat jo aika palasiksi, mikä on raivostuttavaa ja surullista. Huokaisin kuitenkin erittäin syvään helpotuksesta, kun pari päivää sitten uutisoitiin, että Isis oli onnistuttu ajamaan ulos Syyrian Palmyrasta. Palmyra on muinainen rauniokaupunki Syyrian aavikolla, yksi Lähi-Idän tärkeimmistä nähtävyyksistä ja Unescon listaama maailmanperintökohde. Mäkin haluaisin vielä joskus päästä käymään siellä..mielellään niin, että siellä olisi jotain muutakin kuin joku yksi Isiksen jäljiltä jäänyt kivi hatarasti pystyssä.

Upsista, nyt kun innostuin höpöttelemään kaikkea kv politiikasta niin tämä tekstikin venähti. Innostun aina, kun pääsen tähän aihepiiriin kunnolla käsiksi. Ainakin opiskelen itselleni juuri oikeaa alaa. Olisin voinut jatkaa vielä monestakin aiheesta, mutta jos nyt jätetään tällä kertaa tähän :D Mietin hetken olisinko edes julkaissut tätä, mutta menkööt nyt kun sen kirjoitinkin. 10 pistettä ja se kuuluisa papukaijamerkki, jos oikeasti jaksoit lukea tämän ajatusvirran loppuun asti!

Essee meininkiä

Heti alkuun on pakko todeta, että olin jo ihan täysin ehtinyt unohtaa minkälainen prosessi esseen kirjoittaminen on. En siis tarkoita niinkään sitä, kuinka se vaatii yleensä paljon materiaalin etsintää, lukemista, muistiinpanoja, suunnittelua, kirjoittamista ja editoimisen, vaan lähinnä sitä kuinka hitosti mun tekee aina mieli SYÖDÄ IHAN KOKO AJAN, kun kirjoitan esseetä. Se on ihan uskomatonta, kuinka koko ajan pitäisi olla jotain käden ulottuvilla. Ja ruuan (yleensä epäterveellisen) lisäksi on jostain syystä ihan pakko saada limua tai karpalomehua(?!). Toki sitä voi koko ajan yrittää juoda jotain vettä sitruunalla ja napostella jotain kurkun palasia, mutta se ei toimi (vaikka muissa tilanteissa toimisikin) vaan ainakin jossain vaiheessa sen veden on vaihduttava edes hetkellisesti limuun..tai siihen aavistuksen randomiin karpalomehuun. Sitä tulee muuten vaan äkäiseksi ja esseetä kirjoittaessa ei tarvitse yhtään lisäsyytä olla äkäinen. Ehkä tästä syystä en myöskään viihdy kirjastoissa kauhean hyvin esseetä työstämässä: siellä ei vaan yksinkertaisesti ole jääkappia parin askeleen päässä. Järkyttävää..lisäksi mulla on nyt ranteessa vielä toi kiva "blackcurrantin" värinen pirun aktiivisuusranneke kertomassa mulle, kuinka hemmetin vähän mä tässä esseeprosessin lomassa oikeasti liikun verrattuna siihen, mitä mun ilmeisesti tämän härvelin mukaan Pitäisi liikkua. Onneksi se ei sentään kerro mulle, kuinka paljon kaloreita vedän napaani tässä istuskellessa. En todellakaan halua tietää. Tietenkin esseiden ja muiden ajankohta osuu melkein aina näin mukavasti keväälle, mikä on jokaisen unelma-aika keräillä vaikka vähän lisäkiloja kroppaan. On sitten hei enemmän, mitä vähissä vaatteissa voi muille ihmisille kesällä esitellä. Oikeastaan mun pelko tosin liittyy lähinnä kesän suhteen siihen, että joudun töissä pyytämään viime kesää kaksi kokoa isomman työtakin käyttöön..

Tai ehkä mä en oikeasti pelkää sitä, sillä tänään on menussa itse tehtyä tonnikalapizzaa. Tosin, siinä on tonnikalaa ja se on itse tehty ni eikös sen voi jo laskea terveelliseksi ruuaksi?:D 

Essee, jota tällä hetkellä kirjoittelen liittyy sodan moraalisuuteen tai oikeastaan tarkemmin sanottuna siihen, missä tilanteissa (jos missään) on moraalisesti oikeutettua aiheuttaa siviilikuolemia. Tarkastelen tätä kolmen just war- teoreetikon tekstien kautta. Oikeasti mielenkiintoista, mutta menee vähän etiikan ja filosofian puolelle ja lähes kaikki, mikä menee niiden puolelle on yleensä huomattavasti hämmentävämpää kuin aluksi osaa odottaa. Eikä muuten yhtään naurattanut, kun tajusin vielä että essee, jota täytyy alkaa kirjoittelemaan suunnilleen heti sillä sekunnilla, kun tämä on valmis liittyy puolestaan kansainvälisen politiikan metateoriaan. Ihan selvennykseksi; se on pakollinen essee kyseisestä aiheesta, en ole moista vapaaehtoisesti vääntämässä. Korvaan sillä sen etten halunnut istua kyseistä kurssia eikä se kyllä oikein sopinut aikatauluunkaan. Ajattelin, että itse väännetty essee aiheesta on loppujen lopuksi pienempi kärsimys..Ehkä löydän jonkun sisäisen poliittisen filosofini vielä tässä kevään aikana.

Kiireisen essee aikataulun takia en myöskään ole tehnyt mitään vappusuunnitelmia. Jos siis sitä ei lasketa, että aion suunnata vappupäivänä kirjastolle heti aamusta kirjoittamaan tätä esseetä..Juu, elämä on välillä vähän karua. Jos huomenna kuitenkin keksisin illasta jotain rentoa ja kivaa, niin ei mene koko vappuaika sodan moraalisia puolia pohdiskellessa.

Jouduin muuten äsken uhmaamaan räntäsadetta ja pinkomaan kirjastoon hakemaan nelisen kirjaa, joista olisi tarkoitus saada tänään vielä muistiinpanot tehtyä. Kävin samalla kaupassa, jossa sitten tein päivän hyvän työn avustamalla japanilaista pariskuntaa hedelmäosastolla. Ne selkeesti yritti selvittää mikä logiikka meillä toimii esimerkiksi satsumien ostamisessa, joten he sitten sivusta tuijottivat kun minä ladoin niitä pussiin, punnitsin ja otin sen tarrasen pussiin.Yrittivät sitten tehdä sen perässä, mutta ongelmia tuli siinä punnitsemisvaiheessa, joten minä mukavana neitokaisena riensin apuun ja siinä hymyillen ja käsimerkein saatiin viitottua, miten homma toimii. Sain tästä kymmeniä kertoja kiitosta (sen verran japania mäkin ymmärrän), joiden saattelemana lähdin jatkamaan ostoksiani. Ehdin kuitenkin huomata, kuinka kyseiset mies ja nainen vuoronperään vielä poseerasivat meidän lähi S-marketin hienon punnitsemislaitteen vieressä satsumapussi kädessään..

Mutta nyt sitä pizzaa, ehkä vähän limua ja jotain hömppää katsottavaa ennen kuin paneudun kirjaseen the ethics of war.