Essee meininkiä

Wednesday, 29 April 2015

Heti alkuun on pakko todeta, että olin jo ihan täysin ehtinyt unohtaa minkälainen prosessi esseen kirjoittaminen on. En siis tarkoita niinkään sitä, kuinka se vaatii yleensä paljon materiaalin etsintää, lukemista, muistiinpanoja, suunnittelua, kirjoittamista ja editoimisen, vaan lähinnä sitä kuinka hitosti mun tekee aina mieli SYÖDÄ IHAN KOKO AJAN, kun kirjoitan esseetä. Se on ihan uskomatonta, kuinka koko ajan pitäisi olla jotain käden ulottuvilla. Ja ruuan (yleensä epäterveellisen) lisäksi on jostain syystä ihan pakko saada limua tai karpalomehua(?!). Toki sitä voi koko ajan yrittää juoda jotain vettä sitruunalla ja napostella jotain kurkun palasia, mutta se ei toimi (vaikka muissa tilanteissa toimisikin) vaan ainakin jossain vaiheessa sen veden on vaihduttava edes hetkellisesti limuun..tai siihen aavistuksen randomiin karpalomehuun. Sitä tulee muuten vaan äkäiseksi ja esseetä kirjoittaessa ei tarvitse yhtään lisäsyytä olla äkäinen. Ehkä tästä syystä en myöskään viihdy kirjastoissa kauhean hyvin esseetä työstämässä: siellä ei vaan yksinkertaisesti ole jääkappia parin askeleen päässä. Järkyttävää..lisäksi mulla on nyt ranteessa vielä toi kiva "blackcurrantin" värinen pirun aktiivisuusranneke kertomassa mulle, kuinka hemmetin vähän mä tässä esseeprosessin lomassa oikeasti liikun verrattuna siihen, mitä mun ilmeisesti tämän härvelin mukaan Pitäisi liikkua. Onneksi se ei sentään kerro mulle, kuinka paljon kaloreita vedän napaani tässä istuskellessa. En todellakaan halua tietää. Tietenkin esseiden ja muiden ajankohta osuu melkein aina näin mukavasti keväälle, mikä on jokaisen unelma-aika keräillä vaikka vähän lisäkiloja kroppaan. On sitten hei enemmän, mitä vähissä vaatteissa voi muille ihmisille kesällä esitellä. Oikeastaan mun pelko tosin liittyy lähinnä kesän suhteen siihen, että joudun töissä pyytämään viime kesää kaksi kokoa isomman työtakin käyttöön..
Tai ehkä mä en oikeasti pelkää sitä, sillä tänään on menussa itse tehtyä tonnikalapizzaa. Tosin, siinä on tonnikalaa ja se on itse tehty ni eikös sen voi jo laskea terveelliseksi ruuaksi?:D 

Essee, jota tällä hetkellä kirjoittelen liittyy sodan moraalisuuteen tai oikeastaan tarkemmin sanottuna siihen, missä tilanteissa (jos missään) on moraalisesti oikeutettua aiheuttaa siviilikuolemia. Tarkastelen tätä kolmen just war- teoreetikon tekstien kautta. Oikeasti mielenkiintoista, mutta menee vähän etiikan ja filosofian puolelle ja lähes kaikki, mikä menee niiden puolelle on yleensä huomattavasti hämmentävämpää kuin aluksi osaa odottaa. Eikä muuten yhtään naurattanut, kun tajusin vielä että essee, jota täytyy alkaa kirjoittelemaan suunnilleen heti sillä sekunnilla, kun tämä on valmis liittyy puolestaan kansainvälisen politiikan metateoriaan. Ihan selvennykseksi; se on pakollinen essee kyseisestä aiheesta, en ole moista vapaaehtoisesti vääntämässä. Korvaan sillä sen etten halunnut istua kyseistä kurssia eikä se kyllä oikein sopinut aikatauluunkaan. Ajattelin, että itse väännetty essee aiheesta on loppujen lopuksi pienempi kärsimys..Ehkä löydän jonkun sisäisen poliittisen filosofini vielä tässä kevään aikana.

Kiireisen essee aikataulun takia en myöskään ole tehnyt mitään vappusuunnitelmia. Jos siis sitä ei lasketa, että aion suunnata vappupäivänä kirjastolle heti aamusta kirjoittamaan tätä esseetä..Juu, elämä on välillä vähän karua. Jos huomenna kuitenkin keksisin illasta jotain rentoa ja kivaa, niin ei mene koko vappuaika sodan moraalisia puolia pohdiskellessa.

Jouduin muuten äsken uhmaamaan räntäsadetta ja pinkomaan kirjastoon hakemaan nelisen kirjaa, joista olisi tarkoitus saada tänään vielä muistiinpanot tehtyä. Kävin samalla kaupassa, jossa sitten tein päivän hyvän työn avustamalla japanilaista pariskuntaa hedelmäosastolla. Ne selkeesti yritti selvittää mikä logiikka meillä toimii esimerkiksi satsumien ostamisessa, joten he sitten sivusta tuijottivat kun minä ladoin niitä pussiin, punnitsin ja otin sen tarrasen pussiin.Yrittivät sitten tehdä sen perässä, mutta ongelmia tuli siinä punnitsemisvaiheessa, joten minä mukavana neitokaisena riensin apuun ja siinä hymyillen ja käsimerkein saatiin viitottua, miten homma toimii. Sain tästä kymmeniä kertoja kiitosta (sen verran japania mäkin ymmärrän), joiden saattelemana lähdin jatkamaan ostoksiani. Ehdin kuitenkin huomata, kuinka kyseiset mies ja nainen vuoronperään vielä poseerasivat meidän lähi S-marketin hienon punnitsemislaitteen vieressä satsumapussi kädessään..

Mutta nyt sitä pizzaa, ehkä vähän limua ja jotain hömppää katsottavaa ennen kuin paneudun kirjaseen the ethics of war. 

No comments:

Post a Comment


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan