City love

Tänään heräsin vetiseen ja harmaaseen maanantaihin. Ei ole ikinä kovin motivoivaa avata verhoja ja katsoa kuinka ulkoa tervehtii klassinen brittiläinen harmaa taivas ja vesisade. Tästä huolimatta sain (kovan ruikutuksen kera) raahattua itseni lenkille. Taisin tosin haluta siltä lenkiltä todella nopeasti pois sillä pingoin Battersean puiston ympäri (n.3,5km) ennätysajassa. Ajattelinkin nyt täältä sisätilojen lämmöstä jakaa harmaan päivän piristykseksi vähän viikonlopun aurinkoisia fiiliksiä ja kuvia niistä maisemista jotka sai mut rakastumaan Lontooseen aina vaan enemmän.

Perjantaina suuntasin siis aamupäivästä ulos aurinkoon ja päädyin loppujen lopuksi kävelemään n.20km. Alunperin tämä ei edes ollut päivän suunnitelmissa vaan tarkoitus oli hypätä metroon ja suunnata jonnekin ihan muualle. Mieli kuitenkin muuttui siinä sekunnissa kun astuin pihalle ja todella tajusin kuinka upea ilma oli. Täysin kirkas upean sininen taivas ja mukavan kirpsakka tuuli. Eihän sellaisessa Lontoon säässä ole mitään järkeä istua tunkkaisessa metrossa tai kierrellä museoita?! Siispä vaihdoin lennosta suunnitelmaa ja sen sijaan, että olisin lähtenyt Sloane Squarin metroasemalle, suuntasinkin askeleeni Chelsea sillalta itään päin.

The best way to walk around 20km is to do it on a perfectly sunny day in London, with a camera, walking alongside river Thames. This wasn't even my original plan for the day. Instead, I was supposed to catch a tube and head somewhere totally different. However, I changed my mind the moment I stepped outside and realised how amazing the weather was. A perfectly blue sky and a nice crispy wind. It would be insane to sit in a crowded tube and walk around museums, don't you think? So, instead of directing my steps towards the Sloane Square underground station, I decided to head east from the Chelsea Bridge and just walk.
Jalassa tennarit ja matkassa vain pieni kameralaukku jonne olin jotenkin onnistunut tunkemaan avaimet, pankkikortin, oysterin ja puhelimen. Sitten ikivanha ipod vaan soittamaan hyvää musiikkia ja rennosti eteenpäin.
Kovin pitkään ei tarvinnut kävellä ennenkuin edessä alkoi häämöttämään varmasti lähes kaikille kovin tutun näköisiä rakennuksia..

I didn't have to walk for too long to see some buildings I'm sure you'll all recognise..
Tässä vaiheessa oli pakko kaivaa kamera kunnolla esiin ja liittyä turistilaumaan napsimaan kuvia kuin viimeistä päivää..

At this point I just had to properly dig out my camera and join the masses of tourists snapping dozens of pictures..
Westminsterin sillalta matka jatkui rennosti South Bankia pitkin kohti St.Paulsia. South Bank Centerin paikkeilla on muuten jo joulumarkkinat täydessä vedossa. Vaikka joulua rakastankin niin kaikki kojut ja häly tällä kertaa lähinnä vaan ärsytti, joten kiihdytin vauhtia ja puikkeloin nopeasti ohi vähän rauhallisemmille vesille.

From the Westminster bridge I continued my walk by the South Bank towards St.Paul's. As some of you might know/might have guessed there's a full blown Christmas market by the South Bank Centre. Even tho I love Christmas it all just annoyed me a bit so I increased my speed and went past it quite quickly..
South Bankilla on myös ihana vaan istahtaa alas jollekin lukuisista penkeistä ja katsella joelle. Muutenkin Lontoossa kävely ja istuskelu on ehdottomasti paras tapa tutkia ja ihmetellä kaupungin menoa. Itse tykkään aika paljon kävellä itsekseni. Silloin voi olla juuri niin omissa maailmoissaan kuin haluaa, mennä minne haluaa ja pysähtyä ottamaan vaikka 100 kuvaa samasta paikasta ilman, että kanssakumppania kyllästyttää. Siinä saa myös mukavasti omaa aikaa ja voi selvittää päässä villinä pyöriviä ajatuksiaan (täällä päin ne ajatukset tällä kertaa pyörivät vähän missä sattuu aina tulevaisuudensuunnitelmista joulupöytään).

The South Bank is one of my favourite spots to walk and to just sit down on one of the countless benches facing the river. Generally speaking, I think that walking around and just sitting about here and there is the best way to explore and get a feeling of London and I actually enjoy walking by myself the most. That's when I can truly have proper relaxing me time dreaming and sorting out my thoughts (which this time where a bit here and there, from future plans to the Christmas table). I can then go wherever I fancy and if I feel like it, I can stop and take 100 pictures of the Big Ben.. 
Millenium sillalle päästyäni alkoi jo olemaan hieman kylmä ja nälkä, joten ajattelin istahtaa hetkeksi jonnekin lämmittelemään. Millenium sillalta, kun kävelet vähän eteenpäin ja käännyt oikealle niin löydät pienen mukavan Starbucksin. Henkilöksi joka ei paikasta ihan niin kauheasti välitä, löydän itseni sieltä huolestuttavan usein täällä ollessani (jonka viimeiset kolme postausta myös todistaa aika hyvin). Tällä kertaa iso kupponen gingerbread lattea ja  makea pulla houkutteli pehmoisille tuoleille lepuuttelemaan jalkoja ja lämmittelemään tuulessa kylmettyneitä sormia. Latteeni muuten pyysin ihan vähän kermavaahtoa ja tälläisenä se sitten tuli..

Once I got to the Millenium bridge I was starting to feel a bit chilly and hungry so I decided to head in somewhere to warm up. A bit further from the bridge when you turn right, you'll find a nice cozy starbucks. For someone who in the end isn't a massive fan of the chain, I do find myself from there way too often when I'm in the UK (like the past three posts here clearly prove). This time it was a warm cup of gingerbread latte and a cinnamon swirl that tempted me inside onto the soft couches to rest my feet and warm up my fingers. I actually asked a little bit of whipped cream for my latte and this is what I got..
Se oli enemmänkin kermavaahto latella kuin latte kermavaahdolla! Sitä kaloripommia nauttien ja pullaa mussuttaen lämmittelin sisällä aina auringonlaskuun saakka jolloin lähdin suuntaamaan takaisin Westminsteriin päin aivan upeissa maisemissa. Taisin siinä matkalla rakastua Lontooseen vaan entistä enemmän!

I would say it should have been called whipped cream with some latte rather than latte with some whipped cream! Well, I warmed up inside enjoying that calorie attack until the sunset when I thought it would be the perfect time to walk back to Westminster. I was right, the views were amazing and I think I fell in love with London even more!
Kävellessäni Victorian kautta 'kotiin' (en malttanut mennä metrolla) en voinut olla ajattelematta, että jos joku ei tästä kaupungista pidä niin vian täytyy pakostikin olla kyseisessä henkilössä..ei tässä kaupungissa :D Toisaalta, tähän mielipiteeseen varmasti vaikuttaa myös paljon se, että olen aina ollut ihan täysi city-tyttö joka rakastaa kaupungin vilskettä ja valoja..mutta silti, miten joku voisi olla edes vähän ihastumatta Lontooseen?
Vai mitä mieltä te olette? Mitä piditte kuvista?

While I was walking 'home' via Victoria (just couldn't bare to take the tube) I couldn't help but to think that if there is someone who doesn't like London then there must be something wrong with the person and not with the city :D Ok, I am a through and through a city girl who loves big cities and city lights so that might have an affect..but still, how could you not have at least a wee crush on London?
Or what do you think? What do you think of the pictures? 

8 comments

  1. Todella kauniita kuvia olet ottanut! Minähän en tykännyt Lontoosta ollenkaan kunnes muutin sinne ja mieli muuttui about viikossa :D Kiva että pääset viettämään joulun aikaa siellä, se on niin ihanaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!:) Aika nopeesti kuitenkin mieli sitten muuttui :D Mä kun kävin Lontoossa ensimmäisen kerran pidin sitä ihan kivana paikkana, mutta en sen kummemmin hurahtanut..sen jälkeen mitä enemmän olen täällä ollut sitä enemmän olen paikkaan tykästynyt!

      Delete
  2. Ihania kuvia <3
    Mäkin pidän ihan hirveästi Lontoosta. Isot kaupungit on kivoja :)
    Ja Starbucks on ihana kahvila <3 Ne kahvit pitää nälän paremmin kun suklaa, niissä on se verran sitä energiaa :p Join iltapäivällä n. klo 17 toffee nut latten ja sen jälkeen ei ole ollut yhtään nälkä :p
    Mutta joo lisää Lontoo - postauksia, koska Lontoo <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon!:) Mä kanssa tykkään isoista kaupungeista..Lontoosta varsinkin :D
      Starbucks on ihan jees ja oot kyllä ihan oikeessa siinä että ne juomat pitää nälän aika hyvin loitolla! Mäkin selvisin tolla mun kermavaahto hirvityksellä kävellen kotiin asti! Se pulla varmasti myös auttoi asiaa.
      Lisää Lontoo postauksia tulee kyllä vielä paljon!:)

      Delete
  3. Ihania kuvia Lontoosta! Itse olen ollut vain kerran Lontoossa kauaaaaan sitten, mutta on se munkin mielestä ihana kaupunki - omalla tavallaan. En ehkä haluaisi asua siellä (olen kyllä nyt muutenkin muuttunut sellaiseksi, että kammoksun isoja kaupunkeja ja niissä asumista), mutta Lontoossa on kyllä ihan omanlaisensa tunnelma! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia :) Lontoossa on tosiaan aika omanlainen tunnelma mikä on kiva. Joillekin ei suurkaupungit asuinpaikkana vaan nappaa, itse taas en osaisi kuvitella asuvani kovin pitkään missään pienessä paikassa!

      Delete
  4. Tosi upeita kuvia, vaikken mikään erityinen Lontoo-fani olekaan. Ainakaan vielä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. vielä being the operative word ;) vaikka eihän tietyt kaupungit kaikille iskekään ikinä samalla tavalla :)

      Delete