Kurkistus kotiin

Kesän riennot veivät heinä-elokuussa täysin mukanaan ja viipotin innoissani ympäriinsä nauttien vapaahetkinä (eli niinä hetkinä joina en hikoillut läkähdyttävässä tehtaassa töissä) aivan upeista ilmoista, auringosta, jätkistä, kylmistä juomista, loistavasta seurasta, kaupunkifestareista, uimisesta ja hyvästä ruuasta. Näistä on varmasti vielä tulossa tämän kuukauden aikana jonkinlainen kesäkollaasi jolla on sitten hyvä sanoa heipat kesälle ja toivottaa syksy taas avosylin tervetulleeksi..allekirjoittanut kun sattuu rakastamaan syksyä. Mutta nyt ajattelin palata näille aalloille tarjoamalla pienen kurkistuksen uuteen kotiini, jonne virallisesti asetun asumaan aika tarkalleen viikon päästä. En malta odottaa!

Kyseessä on siis Tampereella mukavan kävelymatkan päässä Tampereen yliopistosta sijaitseva viihtyisä yksiö, josta löytyy neliöitä 37. Loistavan kokoinen yhdelle nuorelle naiselle. Aloin vähitellen laittamaan asuntoa kuntoon heinäkuun lopussa ja, vaikka operaatio onkin joiltain osin vielä  aika vaiheessa niin paikka alkaa jo vähitellen todella näyttää ja ennen kaikkea tuntua ihanalta omalta kodilta! Enemmän kuvia luvassa sitä mukaa kun projekti etenee.

I thought I'd share a small sneak peek of my new home with you! There's still quite a bit to do but the place is really starting to look and most of all feel like a lovely home. I'll be officially moving there in a week and honestly can't wait. More pictures to follow once the project proceeds..

2 comments

  1. Oh! It looks amazing sweetie! Can't wait to see more. Looks so home-y and nice! (I so wish I had more Muumin Arabia mugs...)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you dear! :) I can promise that you'll see more very very soon ;)

      Delete