ThrowBackThursday Glasgow

Mulle tuli yksi päivä sellainen olo, että ihan kuin olisin unohtanut ikinä olleenikaan Glasgowssa, tai kuin se koko ajanjakso olisikin ollut vaan unta. Tämähän on kai hyvä merkki siitä, kuinka olen onnistunut sopeutumaan ja kotiutumaan taas Suomeen, mutta se synnytti myös kipinän kaivaa esiin kuvia neljän vuoden taipaleelta Skotlannissa. Ajattelinkin fiilistellä ja jakaa niitä tässä kuvapläjäyksen muodossa myös teille #ThrowBackThursdayn merkeissä.






Yliopiston päärakennus näytti muuten aina yhtä vaikuttavalta, vaikka sen neljän vuoden aikana ehtikin nähdä lukemattomia kertoja. Aina sitä silti jotenkin jaksoi vähän ihmeissään katsella.


Myönnän, että elelin Glasgowssa aikamoisessa opiskelijakuplassa: asuin neljästä vuodesta kolme ihanassa West Endissä ja vietinkin lähinnä aikaa joko siellä tai keskustassa.



Ensimmäinen vuoden asuin kuitenkin jokseenkin kuuluisassa Muranon asuntolassa (se isoin ja varmaankin myös rähjäisin). Monet taisivat yksinkertaisesti kutsua sitä vain shiteholeksi; se sanotaan yleensä rakkaudella mutta myös ihan oikeutetusti. Jos haluat lukea aika hyvän luennehdinnan paikasta niin klikkaa tästä. Meiltä pöllittiin jonkun randomin paikallisen toimesta sieltä ekana vuonna pakastesafkat. Jätti se heebo mulle pari kalapuikkoa, mutta mun puoliks syöty Ben&Jerry's jätski kyllä kelpas. Oon vieläkin katkera. Onnistuin kaivamaan pari kuvaa, jotka olin ottanut ollessani siellä päin Glasgowta lenkillä, vähän eri näköistä..:

Siellä asuessa kuitenkiin järkkäiltiin aika legendaarisia juhlia. Alla oleva kuva on meidän ekana vuonna emännöimistä loppukevään Sangria- bileistä:
Viimeisen kahden vuoden kotikatu muuten näytti sen sijaan tältä:
Se oli kiva kämppä, vaikka meillä vierailikin välillä hiiriä ja se vuokranvälitysfirma oli aivan jostain syvältä. Glasgowssa ei muuten oikeasti ole aina niin hyvä ilma kuin kuvista voisi ehkä ymmärtää ja siellä todella saattaa joskus kokea kaikki vuodenajat saman päivän aikana. Oli siis niitä hetkiä, kun satoi lunta ja kaikki meni aivan sekaisin:
..ja paljon niitä hetkiä, kun satoi vettä aivan kaatamalla eikä tuulen takia ollut mitään järkeä yrittää edes käyttää sateenvarjoa. Siinä sitten vaan tottui siihen, että kastuit matkalla kauppaan, yliopistolle, salille, kotiin, juhlimaan, leffaan..
Yksi asia, joka näissä kuvissa osui omaan silmään eniten oli mun oma hiustenväri! En jotenkin yhtään muistanut, että olin oikeasti melkein koko Glasgow- ajan niin blondi.
Noihin neljään vuoteen mahtuu kyllä ihan uskomaton määrä mielettömiä muistoja ja fiiliksiä! Kaipaan Skotlantiin todella paljon. En välttämättä pysyvästi asumaan, mutta haluaisin ehdottomasti päästä edes käymään siellä pian. Onneksi jonkinlaista helpotusta tähän tuo se, että lähden lauantaina pitkästä aikaa Britteihin, kun suuntana on Lontoo!

2 comments

  1. Löysin blogisi nyt, näyttää siltä että ollaan aika samoilla seuduilla asuttu neljä vuotta! Itse olin myös Glasgowssa neljä vuotta kandia tekemässä, asuin West Endissä ja samoilla huudeilla pyörin. :D Tuli hurja Glasgow-ikävä kun näitä kuvia katsoin, se on kyllä ihan mahtava kaupunki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, aika hauskasti! :D Glasgow todella on mahtava kaupunki, sinne on hirmuinen ikävä ja pakko päästä käymään.

      Delete