Niin lomalla

Lähdin lomalle niin nopeassa hujauksessa, että kesti hyvin pitkään rekisteröidä, että olin ylipäätään lähtenyt maasta..lomalla olosta puhumattakaan. Vasta hetki sitten olin vielä hipsinyt menemään harmaan oransseissa työvaatteissani, katsellut haikeasti taakseni jäävää töihin hankkimaani kasvia joka oli alkanut kukoistamaan, mutta jonka selviytymismahdollisuuksia tästä eteenpäin pidin hyvin pieninä, syöttänyt työkavereilleni juustokakkua ja pinkonut kotiin viimeistelemään pakkailua kymmenisen minuuttia ennen kuin oli aika lähteä bussiasemalle. Sitten olinkin yhtäkkiä asettautumassa mahdollisimman mukavasti ikkunapaikalleni Finnairin koneeseen suuntana Bangkok.

Vielä viilettäessäni kaoottisessa Bangkokin liikenteessä taksin takapenkillä (jossa ei tietenkään ollut turvavyötä) kohti ystäväni kotia olin jokseenkin pihalla. Aika pian aloin kuitenkin sopeutua ajatukseen, että ei en ollut Suomessa vaan itse asiassa ihan eri maailmassa. Bangkok voi olla joidenkin mielestä kaoottinen ja ehkä jopa jokseenkin liikaa. Itselleni se on kaoottinen paikka, täynnä mielettömiä tuoksuja, mielenkiintoisia kontrasteja ja paljon uutta tutkittavaa. Se on vähän kuin yliannostus aisteille..sillei sopivalla tavalla.


Olen myös nauttinut tästä lämpötilasta viimeisen päälle. Jotenkin reilusti yli 30C todella kosteaa ilmaa tuntuu parhaalta ilmalta ikinä. Ei ole ollenkaan liian kuuma (juu, mun kropassa on varmaan nyt jotain vikaa) ja kosteus vaan tuntuu pehmeyttävän kaikkea. Olen siis hurmoksessa kävellyt jo vähän tuskaisen ystäväni perässä ja päivitellyt, kuinka miellyttävältä nämä ilmat tuntuvatkaan. Ehkä lämmin (kuuma) sadekausi on sitten se mun juttu. Asunko hieman väärässä maassa..

Yksi parhaimmista muistoistani viime kertaisesta Bangkok visiitistäni on jokilaivan avulla haahuilu ympäri Bangkokin temppeleitä ja Chinatownia. Luonnollisesti eksyin, mutta se taisi tehdä koko haahuilusta vaan parempaa. Tälläkin kertaa odotan loman loppua, jolloin pääsen kunnolla vaan haahuilemaan tässä metropolissa, suurella innolla.

Bangkokissa luonnollisesti rakastan myös sitä kaikkea naurettavan halpaa ja herkullista ruokaa, jota katukojut ovat pullollaan. Kuinka ei voi olla rakastamatta paikkaa, jossa voit lyhyen kävelymatkan aikana napata mukaasi vaikka annoksen täydellisen tulista ja mausteista lihaa (with sticky rice naturally), jonka voit huuhdella alas viimeisen päälle tuoreella hedelmämehulla. Kaikki tämä hintaan, jolla saisit suomalaisessa baarissa luultavasti lasin vettä ja palan sitruunaa.

Tällä hetkellä olen jossain semisti maaseudulla akselilla Hua Hin-Cha-Am. Katselin äsken vuorien taakse laskeutuvaa auringonlaskua valkoviinilasi kädessä (ottaen siinä sivussa tietenkin varmaan 500 kuvaa) ja mietin, kuinka siistiä elämä on. Tämän "olen mahtavasti ulkomailla" zen tilan ehkä vähän rikkoi äsken netin syövereistä ilmoille kajahtanut Hevisauruksen ugala pugala, jolla pyrittiin viihdyttämään itseäni huomattavasti pikkuisempia ihmisiä.

 Toisaalta viiniä, lämpöä, loma ja auringonlasku on sen verran killer yhdistelmä, että ehkä siinä sivussa menee helposti myös yksi ugala pugala.

2 comments

  1. Moi!
    Tosi kiva blogi mitä nyt olen tähän mennessä ehtinyt lukemaan!:)
    Minua kiinnostaa opiskelu Glasgowssa näin lukion jälkeen ja mietin, että millaisilla arvosanoilla sinne pääsee sisään eri aloille?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi ja kiitokset! :)
      Nyt on pakko myöntää etten yhtään osaa sanoa, millaisia arvosanoja millekin alalle vaaditaan. Ne vaihtelevat nimittäin aika paljon. Politiikkaan on viimeksi kun katselin vaadittu jotain E-L papereiden luokkaa. Kannattaa käydä katsomassa yliopiston omat sivut ja entry requirements, sieltä löytää ajankohtaisimman tiedon. Lisäinfoa ja tulkinta-apua niihin vaatimuksiin saa varmasti isory.org sivulta ja niiden keskustelupalstalta :)

      Delete