Viikon kuulumisia

Sunday, 20 March 2016

Sen jälkeen, kun aloitin työt vuoden alusta, kaikki viikot ovat olleet täynnä menoa ja hurahtaneet ohi ihan uskomatonta vauhtia. Olen huomannut toivovani lähes joka päivä päiviin lisätunteja tai että vaihtoehtoisesti selviäisin skarppina ja virkeänä kahden tunnin yöunilla.

Tähän viikkoon kuului töiden lisäksi mm:

  • Opiskelua. Kohtalaisen kiireisen kokoaikatyön ja maisteriopintojen yhteensovittaminen on ollut ajoittain vähän haastavaa. Lähinnä sen takia, että kun pääsen töistä kotiin en millään jaksaisi enää motivoitua opiskelemaan vaan haluaisin tehdä kaikkea rentoa ja kivaa. Tentteihin lukuun on huomattavasti helpompi motivoitua, koska aiheet on todella mielenkiintoiset, mutta gradu (joka tökkii) ja menetelmäesseet ei nostata kovinkaan suuria riemunkiljahduksia mielessä. En kuitenkaan halua, että opinnot jää töiden takia roikkumaan, enkä myöskään halua venyttää valmistumista aiemmin asettamastani tavoitteesta yhtään eteenpäin, joten nyt painetaan tuplasti hommia, vaikka kuinka ottaisi aivoon..Tällä viikolla kävin yliopistolla esittämässä toista graduseminaaria varten kokoaman paperini (jonka kanssa ylläri ylläri tuli paniikkikiire) ja vaikka olen siihen kaikkea muuta kuin tyytyväinen, niin ainakin se on tehty.

  • Leipomista. Innostuin viime kesänä erityisesti kuppikakkujen loihtimisesta, kun pääsin syöttämään valmiit tuotokset työkavereille. Syksyllä leipomiset jäi tekemättä, koska en keksinyt mihin suihin olisin niitä tyrkyttänyt. Itse en nimittäin ole juurikaan makean perään ja yksi kakkunen onkin ihan tarpeeksi. Töihin palattuani ehdittiin leivonnaisten perään jopa kysellä ennen kuin löysin taas sopivasti aikaa ja inspiraatiota kakkusia varten. Tällä kertaa lopputuloksena oli ihan mielettömän hyvät sitruunaiset kakkuset vanilja kuorrutteella. Yllätyin itsekin totaalisesti siitä, kuinka hyviä niistä tuli.
  • Lomasuunnitelmia. Berliinistä palattuani päätiin, että jonnekin reissuun on päästävä pian uudestaan. Tällä viikolla olen pyöritellyt mielessäni erilaisia lomavaihtoehtoja niin tälle keväälle, mahdolliselle kesälomalleni kuin syksyllekin. Mielessä on pyörinyt esimerkiksi Lontoo, Madrid, Wien, Singapore, Bali..Briteissä en ole nyt käynyt yli vuoteen, joten sinne päin on ainakin varmasti luvassa jonkinlaista reissua! Kutkuttaisi myös kovasti lähteä soolomatkailemaan jonnekin päin maailmaa..
  • Herkuttelua. Lauantaina suunnattiin kaverin kanssa testaamaan ensimmäistä kertaa Farangin antia. Paikka oli miljöönä ihan kiva ja ruoka todella hyvää. Valittiin Farangin klassinen tasting menu, johon kuului mm. morning glorya, karamellisoitua possua ja taskurapua. Viinipaketin sijaan valittiin juomapuolelle erilaisia aasialaishenkisiä cocktaileja. Onnistuttiin kuulumisten vaihtamisen ohessa vetämään näistä sen verran järkyttävät ähkyt, että ravintolasta lähtiessä oli kävelykin äärimmäisen hankalaa. Siinä jäi legendaarisimmat jouluähkytkin kakkoseksi. Se siitä väitteestä, että kalliimmista ravintoloista joutuisi lähtemään nälkäisenä mäkin kautta kotiin.. 
Ensiviikolla onkin jo pääsiäinen ja lyhyt työviikko. Agendalla ykkösenä on erään jo vuoden niskakarvoja pystyyn nostattaneen esseen taklaaminen..Onneksi mun elämä ei tule loputtomiin olemaan tätä työ-opiskelu sahausta.

No comments:

Post a Comment


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan