Blogeissa usein esitetään vain ne elämän hyvät puolet, vähän sellainen siloteltu kuori, jota höystetään usein kuvilla joita on mahdollisesti aseteltu ikuisuus..oli kyse sitten vaatteiden esittelystä, kodista tai ihan vaan kahvikupista ja lompakosta. Elämä tuntuu olevan täynnä matkustelua, hyvää ruokaa
(joko itse tehtyä tai mahtavissa ravintoloissa syötyä), uusia hankintoja ja muutenkin hienoa meininkiä. Itsekin sensuroin täältä pois paljon ja mielestäni blogi on muutenkin kiva pitää pääasiassa sellaisena hyvän mielen paikkana. Nyt kuitenkin ajattelin elämän rösöisen rehellisyyden nimissä päivittää elämästä hyvin rehellisesti. Idea tähän lähti itse asiassa toisesta postauksesta, jota aloittelin. Siinä aloin muistuttamaan itseäni siitä kaikesta ihan huipusta, mitä elämässäni on tapahtunut ja mitä kaikkia haaveita olen päässyt jo toteuttamaan. Vähän sellaista elämä on ihanaa & unelmia kannattaa tavoitella - lässytystä. Jotenkin sen postaaminen ilman "vastapainoa" olisi kuitenkin tuntunut..teennäiseltä ja ärsyttävältä.
Mutta siis päiväthän ovat välillä aivan jostain syvältä, jonne aurinko ei paista ja jossa lepakotkaan ei viihdy. Otetaan vaikka nyt aluksi hieno ideani päivittää tämän blogini ulkoasua. Ajattelin, että sen sijaan, että muokkaisin vaan nykyisellä alustalla tätä hieman (joka näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut ihan pirun fiksu veto) niin minähän käyn valkkaamassa etsystä jotain ihan uutta. Joo, tosi kiva idea Marika. Tämä olisi ehkä toiminut, jos ne pari jotka valkkasit eivät olisikaan olleet mielestäsi sittenkin ihan hemmetin tyhmiä ja rumia, aiheuttaneet ihan turhaa vaivaa ja veloittaneet lompakkoasi joillain kymmenillä euroilla. Päädyt siis vääntämään ikuisuuden korjataksesi kaiken "damagen", joka vaatii joidenkin vanhojen postausten läpikäyntejä. Saisinko poistaa ne kaikki? Mikä häpeä..Ei sillä, että nykyään olisi sen parempia tekstejä.
Sitten se lihaton lokakuu. Menihän se pitkäänkin aika vahvasti. Niin pitkään, kun päivittäiset aikataulut oli joustavat ja sain itse loihtia kaikki ruokani. Sitten alkoi työt ja olin yllättäen päivisin yliopiston kasvisruokavaihtoehtojen armoilla..joissa tuntui aina olevan lämmitettyjä yökköjä pakasteporkkanoita. Kuulostan nyt ihan joltain nirsolta teiniltä, mutta musta on kiva syödä ruokaa, joka on hyvää tai maistuu jollekin muulle kuin oikeasti pahalle porkkanalle. Työt myös tarkoitti etten muutenkaan ollut kotona niin paljoa ja niinhän siinä kävi, että söin yhden viikon äärettömän huonosti yrittäessäni pitäytyä vain ja ainoastaan kasvisruuassa. Olin loppujen lopuksi siinä pisteessä, että oltuani ensin 8 tuntia töissä ja sitten kolmisen tuntia luennolla perään en voinut enää ajatella mitään muuta, kuin että tipahdan jos en saa tuhtia settiä ruokaa. Se tuhti setti ruokaa oli kotimatkalla haettu McDonaldsin Big Mac ateria colalla..isompana..Mcfeast dipillä. Tiedättekö mitä? Se oli niiiiin hyvää ja sen jälkeen oli huomattavasti parempi olo, joten katumusta ei koettu. Pitäydyin kuitenkin loppupäivät tämän jälkeenkin vielä erossa punaisesta lihasta ja kanasta, mutta eihän se nyt ihan putkeen loppujen lopuksi mennyt.
Nyt kun aloitin, niin voisin tehdä tästä todella pitkän, mutta jotta joku edes jaksaa lukea tämän loppuun, niin otetaan vielä yksi case: viime perjantai. Yliopistolla piti olla erästä pientä kokousta varten puoli kymppi ja sen jälkeen siirryttiin isompiin tiloihin pidempään ja isompaan kokoukseen. Ajattelin torstai iltana meneväni suihkuun vasta perjantai aamuna. Tiedättekös, herään aikaisin, käyn suihkussa, juon kahvia, luen aamun lehden ja sitä rataa. Oikeasti se meni niin, että heräsin puoli tuntia ennen kuin täytyi viimeistään lähteä yliopistolle päin. Ehdin siis heittämään päälle ensimmäiset vaatteet, jotka osui käteen ja kuivashampoon puutteessa tökkimään hiuksiini vauvatalkkia, joka puolestaan teki hiuksistani pirun sähköiset. Ainakaan ne ei enää näyttänyt niin iljettävän rasvaisilta. Juoksujalkaa yliopistolle, jossa vessareissulla huomasin peilistä, että nostaessani toista kättäni mustasta luottoneuleestani paljastui kaksi reikää, joista loisti tietenkin kirkkaasti vaaleat rintsikat. Kaadoin myös päälleni hieman kahvia ja kävelin hetken keskustassa hampaat tummassa huulipunassa. Kaiken tämän jälkeen en ole vielä uskaltautunut katsomaan kunnolla kokouksessa kirjoittamaani muistiota.
Ei se arki ja elämä aina ole varmaan kenelläkään niin täydellisen ihanaa aikaa, jossa vaan arvostetaan niitä elämän ihania ja huippuja pieniä asioita ja fiilistellään, mitä kaikkea huippua onkaan tullut tehtyä, mitä upeita tilaisuuksia on tullut eteen ja missä jännissä paikoissa onkaan matkusteltu. Joskus päivät vaan on syystä tai toisesta perseestä.
No comments