Herkullisia makuja maailmalla

Sain Lauralta kivan haasteen, jossa vastataan kysymyksiin matkailusta ja ruuasta, sitten keksitään uudet omat kysymykset ja haastetaan seuraavat heput. Lets go!

1. Mitä suomalaista ruokaa tarjoaisit ulkomaalaiselle vieraalle?
Mun on tässä heti myönnettävä etten ikinä edes osaa kunnolla vastata, kun joku kysyy mitä oikein on suomalainen ruoka. Mutta, poikaystäväni kun oli suomessa tuli hänelle tarjottua ainakin paljon kesäistä grilliruokaa, uusia perunoita, kalaa ja marjoja. Taidettiin herra viedä kotipizzaankin.

2. Mikä on omituisin ruoka mitä olet ikinä maistanut, oletko esim. popsinut heinäsirkkoja?
Ensimmäisenä tähän tulee mieleen haggis, koska onhan se nyt aika omituista loppujen lopuksi; lampaan mahalaukussa paistettua tavaraa kuten kaurahiutaleita, lampaan maksaa, keuhkoa, sydäntä, ihraa, sipulia ja mausteita. Se on vielä yllättävän hyvää. Olen myös syönyt grillattuja lehmän kieliä. Ne maistui ihan..noh, lihalle.
3. Mitä ulkomaalaista ruokaa haluaisit oppia valmistamaan?
Yritin keksiä tähän jonkin aikaa vastausta, mutta en vaan tiedä. Kaikkia! Mutta ehkä ensimmäisenä olisi kiva oppia tekemään kunnon Thai-ruokaa.

4. Kummat on parempia, suomalaiset vai ruotsalaiset lihapullat?
Suomalaiset tietenkin!

5. Merkitseekö ruoka sinulle paljon matkustaessa vai pihisteletkö mieluummin siitä ja käytät rahat johonkin muuhun?
Merkitsee. Joskus on tullut tehtyä pari reissua niin, että ruuasta on pihistelty kunnolla (ja silloinkin matkakumppanin toiveesta), mutta omasta mielestäni se on erittäin kurja tapa matkustaa. Itselleni iso osa ulkomaille menoa on juurikin se, että pääsee maistelemaan paikallisia ruokia ja uusia makuja. Ja jos ei mitään muuta niin ainakin on maha täysi ja ei käy kiukututtaa..

6. Jos saisit tuoda suomeen jonkun ulkomaalaisen ketjuravintolan, mikä se olisi?
Nää on aika pahoja kysymyksiä. Sanotaan nyt vaikka mikä tuli ensimmäisenä mieleen eli Ashoka, josta saa hyvää intialaista ruokaa ja sitä ei taida löytyä Suomesta. Tai sitten ihan vaan yo!sushi, koska vaikka parempaakin sushia saa jostain niin omasta mielestäni se konsepti hihnoilla liikkuvine värikkäine lautasineen on vaan niin kiva.
7. Ranskalaiset macaronsit, italialainen gelato, suomalaiset mansikat vai brittiläinen sticky toffee pudding?
Ehdottomasti suomalaiset mansikat!

8. Jos järjestäisit juhlat joiden teemana olisi tietyn maan ruoka, minkä maan valitsisit?
Hmm, valitsisin varmaan Yhdysvallat koska olisi mielenkiintoista nähdä mitä ruokaa porukka siinä tapauksessa toisi ja päädyttäisikö syömään pelkkiä hamppareita ja raneja. Olisi myös hauska järjestää jonkinlaiset Karibia-teemaiset juhlat.

9. Mihin maahan lähtisit paikalliselle kokkauskurssille?
Jonnekin päin Aasiaa, vaikka Vietnamiin tai Thaimaahan.
10. Minkä kahvilaketjun haluaisit Suomeen?
En välttämättä mitään erityistä. Juon kahvia aika harvoin ja silloin kun juon nappasen yleensä mukaan Chai Tea Latten. Ehkä sitä varten voisi olla pari Starbucksia enemmän. Oon vähän tylsä.

11. Jos saisit syödä vaan yhden maan/kulttuurin ruokaa loppuelämäsi, minkä maan se olisi?
En ole syönyt lähellekään kaikkien maiden/kulttuurien ruokaa, joten ei ole tarpeeksi dataa jotta voisin tehdä asiasta päätöksen :D Mutta näin äkkiseltään sanoisin tietenkin, että Aasialaista ruokaa ja jos tarkemmin pitäisi valita niin eiköhän se olisi Thai-ruokaa.
Haastan Antin, Riian ja Pauliinan tekemään saman vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

1. Mihin ravintolaan Suomessa veisit ulkomaalaisen vieraan ensimmäisenä syömään ja miksi?
2. Missä maassa ja ravintolassa olet syönyt parhaan burgerin?
3. Ennenkuin matkustat jonnekin ulkomaille, otatko etukäteen selvää ravintoloista vai käveletkö lomalla vain spontaanisti jonnekin?
4. Tykkäätkö kokeilla uusia ruokia vai pitäydytkö paljolti samoissa vanhoissa tutuissa?
5. Mikä on kamalin ruokakokemuksesi ulkomailla?
6. Missä ulkomaalaisessa ravintolassa haluaisit päästä käymään seuraavaksi?
7. Missä maassa olet saanut parasta ruokaa ja mitä se oli?
8. Oletko saanut ulkomailla syömistäsi ruuista paljon inspiraatiota kotikokkailuun?
9. Minkä maan ruokakulttuuriin haluaisit tutustua seuraavaksi?
10. Jos lähtisit viideksi vuodeksi ulkomaille ja saisit ottaa mukaasi vain yhden suomi ruuan, mikä se olisi?
11. Oletko pikasyöjä joka tyhjentää nopeasti lautasensa ja pyytää laskun heti perään vai tykkäätkö viettää ravintolassa enemmän aikaa syöden hitaasti ja juoruten?

4 comments

  1. Kiitos haasteesta! :) Kivoja, mutta jotkut vähän hankaliakin kysymyksiä! Katsotaan milloin saan vastaukset kasaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oleppa hyvä! Odotan mielenkiinnolla mitä vastauksia keksit :)

      Delete
  2. Starbucks on kyllä loistava ja just tänään näin ton Yo!sushi liikkeen, Burgerkingiin sen sijaan itse petyin

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkään en ole ollenkaan syttynyt Burger Kingiin, en itse asiassa tykkää niiden hamppareista lainkaan.

      Delete