a walk down the memory lane year 4 -pt.1

Ajattelin nyt heittäytyä vähän nostalgiseksi ja runoilla tänne neljännen eli sen viimeisen osan Glasgown opiskelijaelämän muistelusta. Aloittaessani tämän tekoa tajusin, että joko tästä tulee yksi aivan mielettömän pitkä postaus tai sitten kaksi 'vaan' aika pitkää. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Osa 1 kattaa neljännen vuoden ensimmäisen puoliskon ja osa 2 tulee kattamaan toisen puoliskon aina valmistujaisjuhliin asti. Katsotaan kuinka haikeamieliseksi näitä kirjoittaessa tulenkaan. Valmista? Aloitetaan..
Palasin kesätöiden jälkeen Glasgowhun syyskuun alussa. Oli loistavaa päästä taas ihanaan omaan huoneeseen, nähdä kämppiksiä ja muita ystäviä, ja ylipäätään oli ihana olla taas Skotlannissa. Samalla oli jo sellainen pieni haikeuden fiilis, kun mietti että nyt on viimeinen kerta kun palaan kesälomilta jatkamaan Glasgowhun opintoja. Kaiken ihanuuden keskellä oli myös jo alusta asti sellainen pieni pelonsekainen tunne lähestyvästä viimeisestä vuodesta, kurssien arvosanojen merkityksestä, lopputyöstä ja tulevaisuudesta.
Opiskelut eivät kuitenkaan jatkuneet toden teolla ennen lokakuuta, joten suurimman osan 'peloista' pystyi unohtamaan ja nauttimaan vaan kavereiden kanssa hengailusta. Tähän kuului mm. allekirjoittaneelle ensimmäinen kerta jalkapallo-ottelussa Britanniassa. Pelinä oli Championsleaguen Celtic-Benfica. Peli itse päättyi 0-0 ja oli aika tappotylsä, mutta se mahtava fiilis ja meininki loppuunmyydyssä katsomossa piti mut hyvin viihdytettynä koko pelin ajan eikä jätkien tarvinnut katua, että suostuivat ottamaan tytön mukaan.
Futismatsin lisäksi ennen kunnon opiskelua ehdin myös mm.lenkkeillä suosikkipaikassani Glasgowssa  (suosikkipaikkani valoisalla, mutta mua ei ihan heti sinne pimeällä saisi lenkkeilemään)..
Bongata tämän hepun kun olin House of Frasersissa kenkäostoksilla..
Viettämään aurinkoista päivää Glasgowta nätimmässä mutta vähemmän karismaattisessa ja pienemmässä, Skotlannin pääkaupungissa Edinburghissa..
sekä viettämään hauskaa iltaa kaveriporukan kanssa qmu:lla (yliopiston toisella unionilla).
Sitten olikin vähitellen aika orientautua kunnon opiskeluun. Viimeisen vuoden kursseja oli neljä+ lopputyö ja omalla kohdallani nämä jakautuivat aika syksypainotteisesti: kolme kurssia syksyllä ja keväällä yksi+lopputyön palautus. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin säilynyt syksyn paljon täysijärkisempänä jos olisin vaan jaotellut ne 2+2, mutta ainakin pääsin aloittamaan kesäloman aikaisin! Viimeisinä kursseina oli Quantitative Research Methods in Social Sciences, Latin American Politics, International Security ja International Rivalry. Jotenkin mystisesti onnistuin saamaan jokaisesta kurssista A:n (1st:in). Mystistä siksi, että olin aivan varma, että tuo methods kurssi olisi osoittautunut kohtalokkaaksi mutta putkeenhan sekin loppujen lopuksi meni.
Pöytäni oli lähes joka päivä artikkeleiden, kirjojen ja muistiinpanojen hautaamana. Nuo väritussit oli mun kaikkien esseemuistiinpanojen pelastus. En olisi selvinnyt esseen rakenteen suunnittelusta tai mistään muustakaan ilman niitä. Joka kappaleelle valikoitui aina aikaisin oma värinsä jonka avulla muistiinpanotkin oli sitten helpompi järjestää. Toisin kuin monet muut niin tykkäsin kirjoittaa esseet lähinnä kotona ja vaikka siellä olikin paljon häiriötekijöitä niin sain ne myös kotona aina parhaiten tehtyä. Jos rehellisiä ollaan niin musta tuntuu, että syy tähän oli se, että näin oli jääkaappi aina lähellä.. Standardina oli myös, että jostain kulmasta pilkotti jonkinlainen cola pullo. Mulla oli nimittäin ihan älyttömän huono tapa juoda colaa aina kun essee-kiireet oli kovimmillaan ja kiitos sen äärettömän sokerimäärän niin siihenhän jäi aika loistavasti aina koukkuun.
Onneksi oltiin edes jossain määrin vuosien aikana opittu jonkinlaisia tehokkaan ajankäytön taitoja ja onnistuttiin mahduttamaan kalenteriin muutakin kuin pelkkää opiskelua. Ehdittiin siis myös namille mansikka mohitolle Hillhead Book Clubille, viettämään kaveriporukalla pari jo edellisenä vuotena perinteeksi muodostunutta lettuiltaa..
 ja juhlimaan Halloweenia..
Kun mainitsin kämppikselleni etten ollut ikinä kaivertanut kurpitsaa tai maistanut kurpitsapiirakkaa, oli hänen mielestään jo korkea aika kokea molemmat. Siispä kävin läheisestä hedelmä/vihanneskaupasta hakemassa illan kuluksi pari kurpitsaa, jotka sitten yhdessä kaiverrettiin ja asetettiin olohuoneen pöydälle. Tuo oikeanpuoleinen on allekirjoittaneen ihka ensimmäinen kaivertama kurpitsa!Saatiin me myös jonkinlainen kurpitsapiiraskin aikaiseksi..
Ei hurmannut ainakaan ulkonäöllään, mutta oli se ihan syötävää kuitenkin. Seuraavana päivänä oli sitten Halloween bileiden aika ja aika leikkiä vähän vihreällä kasvovärillä..
Halloween juhlintojen lisäksi osallistuttiin kaveriporukalla Nordic Societyn järjestämään Pub raceen. Oli todella hauskaa, mutta samalla ihan pirun huono idea. Meistä kaikista tuli silmänräpäyksessä uskomattoman kilpailunhaluisia ja vedettiin se reitti juomineen ja tehtävineen todella nopeassa ajassa läpi. Voitettiin toki, mutta kaikki joukkueesta ei selvinnyt enää klubeilemaan (niille iski väsy).
Seuraavat viikot ennen joululomaa olivatkin sitten all about studying. Kasa esseitä, lopputyön kanssa tuskailua, methods kurssin projekti..ja toisin kuin aikaisimpina vuosina, näistä pari jatkui koko joululoman läpi. Jotta pysyisin jotenkin perillä ensimmäisistä deadlinista loihdin seinälleni tälläisen järjestelmän..
Näin jälkeenpäin katsottuna tuossa dissertation lapussa on väärä päivämäärä ja tuo future? tunkeminen tonne ei ollut tämän neidon fiksuimpia ajatuksia. Ihan kuin kasautuvissa kouluhommissa ei olisi ollut tarpeeksi aihetta stressiin niin joka päivä sai tuijotella tollaista pinkkinä hohtavaa lappua joka muistutti siitä ettei ollut pienintäkään aavistusta siitä mitä tekisi seuraavana syksynä valmistumisen jälkeen. Taisin rehellisesti sanottuna stressata sitä epätietoisuutta ja mielestäni niin synkältä vaikuttavia mahdollisuuksiani kaikista eniten. Nyt se tuntuu osittain ihan turhalta stressiltä, koska asioilla on pääpiirteissään tapana järjestyä tavalla tai toisella.
Opiskeluiden lomassa ehdittiin onneksi suhteellisen kiitettävään tahtiin kahville purkamaan paineita. Ne oli sellaisia tuskautumis-avautumis sessiota, mutta niiden jälkeen oli aina parempi mieli! Onnistuin myös saamaan kohtalaisen pitkäkestoisen syysflunssan joka teki olosta ajoittain todella kurjan. Sama toistui joka syksy Glasgowssa opiskellessa. Vähän kuin lastentarhassa olisi ollut :D
Esseet sain loppujen lopuksi kunnialla valmiiksi ja palautettua mikä mahdollisti parin vapaapäivän pitämisen. Suunnattiin tällöin kiertelemään Glasgown jouluista keskustaa ja tekemään vähän jouluostoksia.
Näytän muuten omaan silmään nyt jotenki ihan oudolta noin vaaleiden hiusten kanssa..
Saatiin Glasuun joulukuussa myös vähän lunta ja valkoinen (liukas!) maa. Jotkut olivat ottaneet kosteasta lumesta ilon irti illan myöhäisinä tunteina sillä aamulla kun lähdin suuntaamaan kohti yliopiston kuntosalia odotti minua kulman takana tälläinen "lumi-ukko"
Heti varsinaisen joululoman alkajaisiksi lensin pidennetylle viikonlopulle Kööpenhaminaan. Ensimmäinen vierailuni kyseisessä kaupungissa (ja koko maassa) ja tykästyin kovasti.
Ehdittiin hyvin kierrellä keskustaa ympäri, käytiin jouluisessa tivolissa ja piipahdettiin parissa liikkeessäkin. Ainoa pieni miinuspuoli oli kylmä sää jota säesti hyytävä tuuli. Tästäkin kuitenkin selvittiin, kun aina välillä suunnattiin söpöihin paikkoihin sisään lämpimälle glögille ja muille herkuille.
Kööpenhaminasta lensin Suomeen vajaaksi kahdeksi viikoksi viettämään joulua perheen ja ystävien kanssa ja sieltä taas jo ennen uutta vuotta takas Glasuun juhlimaan kavereiden kanssa uutta vuotta (ja viimeistelemään methods kurssin projektin)!

Tässä vaiheessa viimeinen Glasgow-vuosi olikin jo hyvin puolessa välissä. Kevätpuolella oli edessä vielä se kauhistuttava lopputyö, viimeinen kurssi, paljon matkustelua ja valmistuminen! Palaillaan niihin fiiliksiin osan.2 merkeissä.

2 comments

  1. Ihana toi lumiukko! :D
    Mä en ollu ylä-asteella just ollenkaan kipee, mut lukiossa olen väh. kerran vuodessa flunssassa. Johtuu varmaan stressistä :(
    Odotan innolla 2 osaa. Näitä on aina kiva lukea! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Stressi voi kyllä olla yks tekijä. Mä aina syytin sitä, että fresherit toi kaikki pöpöt kampukselle :D

      Kiva tietää, että joku tykkää lukea näitä. En ollu ihan varma meneekö tää vaan sellasen tylsän monologin puolella vai mites :) Osa 2 tulee viimeistään huomenna! Ongelmana on, että mun läppäri ei oo ihan samassa iskussa kuin ennen, joten sellasten postausten tekeminen jossa on paljon kuvia (eli melkein kaikkien) on välillä aika raastavaa :D

      Delete