Joulutunnelmia

Tuesday, 31 December 2013

Lupaan, että tämä on ennen seuraavaa joulukautta viimeinen joulupostaus. Halusin kuitenkin tulla tänne jakamaan vielä vähän joulutunnelmia sillä ensimmäinen Suomen ulkopuolella viettämäni joulu oli todella erilainen, mutta myös aika ihana!
Jouluaattona C pääsi puoli kuuden maissa töistä ja alettiin samantien valmistelemaan meidän joulupöydän antimia, josta löytyi vaikka mitä herkkuja..
Pöydän kingi, joka myös piti yllä suomalaisia jouluperinteitä, oli ehdottomasti meidän pikkuruinen kinkku jonka olin rakkaudella kypsentänyt jo edellisenä päivänä. Ensimmäinen kinkun paistelu tälle neidolle ja olin ihan hirmu ylpeä kuinka täydellinen siitä tuli!
Toinen pöydän lihaisa makupala oli herkullisesti paistettu ankanrinta, josta C tanskalaisena oli vastuussa. Siitäkin tuli ihan täydellistä ja oltiin jo näistä makupaloista aika taivaissa. Ankka oli sen verran herkkua, että toivoisin jatkossakin sen kuuluvan joulupöytääni..kinkun lisäksi tietenkin.
 Pöydästä löytyi myös ehdoton valikoima graavilohta ja hieman jotain vihreää..
perunoita ja ruusukaalia..
omat uunissa paistetut ja runsaalla kädellä maustetut bataattisiivuni..
 sekä hieman kiinalaiselta näyttävät mansikkapukit suklaasilmillä..
Kaiken kruunasi vielä perinteinen tanskalainen jälkiruoka joka aika lailla koostui riisistä, kermavaahdosta (käsin vispattu by yours truly) ja vaniljasta. Pirun hyvää ja pirun epäterveellistä!

Pienoisessa ruokaähkyssä siirryttiin avaamaan kuusen alle kertyneet lahjat ja napostelemaan ehkä ihan vaan pari siivua fazerin suklaata. Olin ilmeisesti ollut kiltti tyttö sillä olen saanut todella mieluisia lahjoja ja pari loistavaa pakettia tahoilta joilta en odottanut mitään. Joulu on yllätyksiä täynnä!
Joulupäivänä piipahdettiin vielä C:n isän ja äitipuolen perheen kanssa Britti/Libanon vivaihdekkaalle joululounaalle, jonka jälkeen palailtiin asunnolle syömään meidän jouluruokien jämiä.

Ihana joulu, mutta harmi että seuraavaa joutuu odottamaan taas vuoden :D

No comments:

Post a Comment


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan