5 randomia faktaa


 Olen keittänyt koko lähes 28 vuotisen elämäni aikana muistaakseni vain kerran kahvia. Kyllä, vain kerran ja siitäkin on nyt useampi vuosi. Olen sitä toki juonut useammin, mutta keittänyt itse vain kerran. Mulla on asunnossa periaatteessa kahvinkeitin, mutta se kuulemma tekee pahaa kahvia enkä ole muutenkaan kokenut tarpeelliseksi sitä käyttää.

Vaikka en ole näillä näkymin menossa todella pitkään aikaan (jos ikinä) naimisiin, olen varannut jo ystäväni soittamaan häihini huilua. Olen myös kuullut huhua, että pikkuveljeni osaa oikeasti laulaa hyvin. Olenkin täten pohtinut, että jos aloitan suostuttelun nyt saattaa herra olla suostuvainen lallattamaan jotain mahdollisesti vuosien päästä tapahtuvissa häissäni. Tosin, jos rehellisiä ollaan niin tämän saavuttamisessa ei taida auttaa muu kuin TODELLA avokätinen lahjonta..jos sekään.

 Pystyn useimmiten valvottamaan itseäni, vaikka kuinka pitkälle, mutta aikaisin herääminen on välillä ihan täysin mahdotonta. Vaikka veisin puhelimeni toiselle puolelle huonetta herättämään, onnistun jotenkin aina mystisesti hakemaan sen, sulkemaan herätyksen ja nukahtamaan uudestaan..vain herätäkseni parin tunnin päästä, jolloin en edes muista liikkuneeni missään vaiheessa sängystä. Puhelin on vaan jotenkin mystisesti päätynyt vaiennettuna viereen. Töihin herääminen on kuitenkin asia erikseen ja onnistuu aika lailla aina (yhden kerran olen nukkunut kesätöissä kaksi tuntia pommiin ja silloin olin lähinnä esimiehelleni närkästynyt siitä ettei hän soittanut ja herättänyt..).

 Jos saisin nyt budjetista riippumatta lähteä jonnekin matkalle, lähtisin varmaankin kiertelemään Kuubaa (siinä määrin kuin Kuuban kiertely on mahdollista). Muita kärkipään kohteita ovat Japani, Myanmar, Vietnam, Bali, Uusi-Seelanti, San Francisco ja New York. Vähän rajallisemman budjetin astuessa kuvioihin haluaisin erityisesti lähteä kiertelemään Italiaa, tehdä viikonloppureissun Madridiin, tutkailla Maltaa ja pyöriä Balkanilla.

 Olen tajunnut olevani halailija -tyyppi. Mun mielestä ihmisiä on mukava tervehtiä lämpimällä halauksella, mutta tiedän ettei lähellekään kaikki ole samaa mieltä, joten harvemmin hyppään kenenkään kaulaan. Aina, kun mulla on huono päivä/harmittaa niin mun fiilikset saa huomattavasti paremmiksi yksinkertaisesti pienellä määrällä sympatiaa ja kunnon halauksella. Uskomatonta, kuinka suuri vaikutus loppujen lopuksi niinkin pienellä eleellä voi olla.

+ Mielestäni paras tapa syödä ravintolassa on tilata pöytä täyteen eri vaihtoehtoja ja jakaa ne. Tekee koko ruokailusta jotenkin sosiaalisemman ja lisäksi pääsee maistelemaan useampia makuja. Ja mikä parasta: ei tarvitse potea annoskateutta..

No comments