Ajatuksia Lontoosta

Oli todella nostalginen fiilis päästä rauhassa vaeltelemaan oman mielen mukaan pitkin keväistä Lontoota ja väkisinkin päädyin miettimään sitä, mitä muistoja ja tunteita se kaupunki (ja oikeastaan koko maa) nostaa pinnalle.


Kaupunki toki on pirun iso, ruuhka-aikaa metrossa kannattaa pyrkiä välttämään kuin noro-virusta pitkällä risteilyllä, bussikuskit tuntuvat usein haaveilevan ajavansa formuloiden Monacon katukisassa ja yksi pahimmista synneistä, joita voit tehdä on seisoa liukuportaissa väärällä puolella. Lontoo on myös äärettömän kallis paikka asua, vaikka asumisen taso on usein samaa luokkaa kuin muuallakin Briteissä. On hyvin todennäköistä siis, että maksat pienen pienestä huoneesta ainakin jotain 700euron luokkaa, ikkunat vetää, käsiä pestessäsi vaihtoehtoinasi on kylmettyminen tai palovamma ja suihkussa veden paine on niin huima, että tuntuu melkein kuin vanha mies pissaisi päällesi. Eräs ystäväni tosin on asumisen tason suhteen tässä hieman onnekkaampi, mutta toisaalta jos hänen asuinkompleksinsa hissiin osuu sen jälkeen, kun joku naapurikämpissä asuvista varakkaista arabeista on viimeisen tunnin sisään kulkenut ohi on jonkinlainen hajuvesitukehtuminen todennäköinen. Voisin melkein vannoa, että he varmaan käyttävät hajuvettä kylpyvetenään.

Olen myös kuullut kommentteja siitä, kuinka Lontoo on liian iso paikka ja ihmiset on kylmiä. Itse asiassa ystäväni, joka on kehittänyt Lontoossa asuessaan jonkinlaisen vahvan vihan kaupunkia kohtaan, avautui kärkkäästi siitä, missä muussa maassa muka ihmiset eivät kunnolla esimerkiksi edes tervehdi toisilleen, voivat olla niin vaivautuneita keskinäisessä kanssakäymisessä, keskittyvät julkisissa vaan tuijottamaan kirjoja tai puhelimiaan, eivät hymyile jne..Vastasin tähän kuin liukuhihnalta: no vaikka Suomessa. Hah! Itse taas olen kokenut, että Briteissä ja Lontoossakin, ihmiset tuntuvat olevan ihan perusjees. Joko tämä ajatus Lontoon kohdalla johtuu siitä etten ole ikinä pidempään asunut siellä tai siitä, että olen viime vuosina asunut Suomessa ja kärsinyt sen aiheuttamasta kulttuurishokista.

Mutta Lontoo on kuitenkin myös todella valloittava kaupunki, jossa on kaikille kaikkia. Voisi sanoa, että jos kyllästyt Lontooseen, on sinussa jotain vikaa ei kaupungissa. Tarkemmin ajateltuna, tähän voisi antaa sellaisen myönnytyksen, että jos olet vähänkin city-ihminen, pidät kulttuurista, urheilusta, shoppailusta, historiasta, puistoista, hyvästä ruuasta, monikulttuurisuudesta (vai onko tämä jokin kirosana muuten nykyään?), oppimisesta niin Lontoolla on täydet valmiudet tarjota virikkeitä vuosiksi eteenpäin.

Vaikka kaupunki onkin todella iso, niin olen itse aina tuntenut sen jotenkin kotoisaksi. Eikä sitä oikein osaa kunnolla kohdistaa, että miksi..ainakin siihen kaupunkiin liittyy paljon hyviä muistoja ja vahvoja, nimenomaan positiivisia, tunteita. Olen kävellyt Westminsteristä Battersea Parkille, hämärän laskeutuessa Victorian kohdilla huokaissut syvään raikkaassa alkusyksyn ilmassa, "kotiin" päästyäni keittänyt kupin kuumaa chai-teetä ja hymy huulilla tuntenut olevani todella kotona. Olen kävellyt herkullisen dim sum aterian jälkeen kaverini kanssa Oxford Streerin jouluvalojen alla ja miettinyt kuinka mahtavaa elämä onkaan. Olen kierrellyt Regents Parkissa ruskan aikaan syksyisessä auringonpaisteessa ja istunut penkille vaan seurailemaan maailmanmenoa. Olen juossut elämäni parhaimmat aamulenkit Thames joen varrella/Battersea Parkissa Birdyn "Wings" ja Florence+The Machinen "Shake it Out" kappaleiden tahtiin. Olen istunut kavereiden kanssa Trafalgar Squarin suihkulähteillä paahtavassa auringonpaisteessa, syönyt jäätelöä ja nauranut maha kippurassa. Olen tehnyt London Eyessa rakkaan ystäväni kanssa shampanja-kierroksen, jolloin jaettiin se tila vain kahden muun kanssa ja katseltiin shampanja-lasit kädessä, kuinka aurinko vähitellen laski ja Lontoon tuhannet valot syttyivät. Olen päätynyt vahingossa kaverini kanssa erään paikan "members only" alakertaan Sohossa juomaan herkullisia Margaritoja ja kikattaen juossut yöbussiin elegantisti McDonaldsin paperipussi kädessä. Olen hetkellisesti eksynyt Covent Gardenissa ja harhaillut Notting Hillin värikkäiden talojen lomassa puiden kukkien aloittaessa keväistä kukintaansa. Olen viettänyt sateisen päivän koluten läpi V&A- museon historiaosastoja ja hetkellisesti unohtanut nykyisyyden. Olen syönyt lukemattomia määriä herkullisia aterioita, käynyt musikaaleissa, ollut Stamford Bridgella katsomassa jalkapalloa, kierrellyt ympäri kaupunkia ja pitänyt kavereiden kanssa hauskaa.

Whats not to like.