eväsideoita töihin -salaatti edition

Ainakin itselleni eväiden keksiminen töihin on joskus ollut ihan täyttä tuskaa. Eväiden pitäisi olla hyvää ja kätevästi syötävää sekä helppo kantaa mukana. Mielellään ne olisi myös helppo valmistaa edellisenä iltana tai juuri ennen töihin lähtöä. Lisäksi en itse tykkää syödä lainkaan valmisruokia tai muita eineksiä. Niistä tulee jotenkin erittäin ällö olo.

Viime aikoina olen keksinyt paljon (itselleni) hyviä ja käteviä eväsideoita, ja mielessä on vielä monta lisää odottamassa kokeilua. Täten ajattelin jakaa näistä pari teidän kanssanne, jos vaikka tekin saisitte siitä jotain inspiraatiota eväisiin tai vaikka ihan päivän aterioihin kotona. Lisäksi, jos teillä on jotain huippuja eväsideoita niin raapustakaa niitä kommenttiboksiin!Niistä olisi mukava kuulla.

Tämä postaus, kuten otsikostakin voi päätellä, keskittyy siis ruokaisiin salaatteihin ja käteviin 'naposteltaviin' joita voi syödä mahdollisella tauolla ennen ja jälkeen varsinaisen ruokkiksen, jolloin itse ruokatunnilla ei ole kiljuva nälkä joka vaatisi nopeaan tahtiin ahtamaan mahan täyteen jotain. Itse olen onnekas mitä tulee tähän ruokailun jaksottamiseen sillä pääsen aina tauolle kolme kertaa päivässä ja joka tauolla ehtii nappaamaan suuhunsa jotain. Näin ei pääse missään vaiheessa päivää yllättämään epämukava nälkä ja voin pitää annoskoot kohtalaisen pieninä.

Ensimmäisen tauon naposteltavana minulla on usein matkassa mansikoita + jotain lisuketta. Suomen kesässä on äärettömän helppo keksiä mukaan terveellisiä ja herkullisia naposteltavia, kun torit ovat täynnä tuoreita marjoja. Mansikat ovat ehdoton suosikkini enkä tiedä voisinko ikinä kyllästyä niihin. Niihin uppoaakin kesän aikana kohtalaisen hyvä summa myös rahaa..

Viime viikkoina eväskassista on löytynyt mm.
Mansikoita ja maitorahkaa (kyllä, tuolla mansikka kasan alla oli oikeasti sitä rahkaa..)
Mansikoita ja avokadoa..
sekä mansikoita ja raejuustoa.


Näitä on sitten seurannut jokin ruokaisa salaatti varsinaisen ruokatauon aikana. Nämä ainakin toimivat itselläni loistavasti;
Tonnikala-raejuusto salaatti josta löytyy lisäksi kurkkua, kirsikkatomaattia, salaatinlehtiä sekä kapriksia joista saa salaattiin loistavaa ekstra makua.
Graavilohi-avokado salaatti jossa on myös rucolaa, kirsikkatomaattia sekä pari siivua punasipulia. Puristan tämän salaatin päälle usein hieman tuoretta sitruunamehua joka pitää avokadon vihreänä ja antaa lohelle kivan lisämaun. Jos haluat voit myös lisätä joukkoon ihan pienen pienen hippusen suolaa.
Savustettu lohi-baby pinaatti salaatti. Savustettu lohi on tarkalleen savustettua hunaja-chili lohta jota löytyy ainakin paikallisesta Prismasta. Salaattiin on lisätty myös raejuustoa sekä kirsikkatomaatteja.
Hyvin yksinkertainen halloumi-vesimeloni salaatti tuoreella baby pinaatilla. Jääkaappi ammotti tänä päivänä hieman tyhjyyttään joten salaatista löytyi siis vain kolme ainesosaa. Oli se silti hyvää!
Viimeisenä ehkä tämän hetken suosikkisalaattini; grillattu halloumi juusto-avokado salaatti. Joukossa on pääainesten lisäksi sitä jo miljoona kertaa mainittua tuoretta baby pinaattia ja kirsikkatomaatteja. Myös punasipuli sopii tähän joukkoon kuin nenä päähän. Salaatinkastikkeena tässä on oma sekoitus oliiviöljyä, tuoretta sitruunamehua, yksi valkosipulinkynsi sekä ripaus chilirouhetta. Toimii!

Viimeiselle tauolle minulla on varmaankin lähes joka päivä toistaiseksi ollut yksi raikas omena. Näiden ruokien lisäksi aivan must näillä kuumilla keleillä on ollut vichy vesi johon on lisätty hieman ravintoaineita (ei kuitenkaan sokeria!).
Eiväthän nämä mitään maailmaa mullistavia ideoita ole, mutta toimivat itselläni loistavasti ja takaavat ainakin ruuan puolesta mieluisan työpäivän. Tietenkin annoskokoja kannattaa suurentaa, jos kyseessä on erittäin fyysinen työ. Oma kesätyöni ei kuitenkaan peruspäivänä sitä ole.

Mitä sinä tykkäät ottaa mukaan töihin evääksi? Vai syötkö aina työpaikan kanttiinissa? Vai oletko kenties niitä jotka eivät oikein syö työpäivän aikana kunnolla mitään?

What to eat at work has always been a bit of a dilemma for me. I really don't like most ready meals, they just taste..wrong and I feel slightly disgusted afterwards (haven't always felt like this) so I've had to come up with foods that are good, that can be prepared quickly and are easy to take with to work. Lately I've finally managed to come up with foods that work for me perfectly and I also have many more ideas to try. So I thought I'd share some of my work snack/food ideas with you to maybe help you to come up with new ideas. Also, if you have any great tips let me know!
This post is basically about ideas for wee (meaning small, the small scottish person inside me likes the word wee) work snacks and salad meals. They are not in any way revolutionary or 'oh my god so different' but guarantee a pleasant workday for me. 
First of, I always take some healthy snacks with me for my first break of the day (I'm lucky and always get to take three breaks a day). Now that it's summer and I'm in Finland it would be very stupid not to take advantage of the amazing selection of fresh local berries. Therefore, lately my first snack of the day has consisted of fresh strawberries + something else, such as cottage cheese, quark style stuff (maitorahka in finnish) and avocados! This way I don't get desperately hungry before the actual lunch/dinner break and don't have to quickly stuff myself with food.
For actual lunch/dinner I have preferred to make salad. There are few pics of my favourites lately..they vary from tuna-cottage cheese to salmon-avocado-rocket and grilled halloumi-fresh spinach salads. I don't like using ready made salad dressings but prefer to make (or more like try to make) my own. One that always works, especially with grilled halloumi cheese, is a mixture of fresh lemon juice, olive oil, garlic and chilli!
For my last break I tend to just have a nice fresh apple. Also, because of the heat lately it has been important to remember to drink enough and to remember that plain water is not good enough when temperatures are closer to 30C!

So what do you like to take with to work? Or do you always eat from a canteen etc at work? Or are you maybe one of those who barely eats a thing at work?


1 comment