Päätin jo jokunen aika sitten etten halua missään nimessä sellaista elämää, jossa jätän matkoja ja mahdollisuuksia välistä sen takia ettei ole seuraa lähteä. En halua miettiä vanhempana, että olisin mennyt sinne ja sinne tai kokeillu eri asioita, mutta kun ei ollut ketään kenen kanssa mennä. Eihän juuri tätä elämää elä kukaan muu kuin minä itse, eikä sen pitäisi olla niin riippuvainen siitä, mitä muut tekevät. Olenkin ollut vuoden alusta asti valmis nappaisemaan lennot yksin jonnekin matkakohteeseen, mutta matkaseuraa onkin yllättäen pulpahtanut vähän joka puolelta. Tämä pulpahtelu kuitenkin hyytyi kesäkuun jälkeen ja kun huomasin, että matkalistallani olleeseen Islantiin saikin kohtalaisen hintaisia suoria lentoja en hetkeäkään epäröinyt ostaa niitä itselleni.
Yksi Islannin reissun ikimuistoisimmista päivistä oli sunnuntainen retki etelä- Islannin upeiden maisemien läpi maan eteläisimpään kaupunkiin, tai ehkä pitäisi pikemminkin sanoa kylään, Vik'iin. Vikissä asuu kolmisensataa ihmistä, mutta se on silti suurin asukaskeskittymä noin 70 km:n säteellä! Vikin musta laavahiekkaranta, täysillä rantaan iskevät Pohjois-Atlantin aallot ja taustalla kohoava tulivuori Katla tekivät maisemillaan lähtemättömän vaikutuksen. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että sain ihastella näitä maisemia auringonpaisteessa.
