Aloittelen tämän nyt pienellä avautumisella. Blogin nimi nimittäin ärsyttää mua, se kuulostaa omaan korvaan niin typerältä. Ihan kuin minuna oleminen nyt olisi niin hirmuisen mielenkiintoista, että siitä pitää tehdä ihan otsikkokin. Toisaalta kai siinä jotain mielenkiintoista on, jos tätä joku jopa lukee (lukuunottamatta mun ihastuttavia ystäviäni, ihan kuin ne nyt ei muuten näin whatsappin kulta-aikaan pysyisi jotenkin perässä siitä mitä mä teen, hah). Blogilla kuitenkin pitää ilmeisesti olla nimi ja aikoinaan, kun sitä tälle yritin keksiä tuli vaan mieleen se kuinka silloisella poikaystävälläni oli joka kerta kun höpötin jostain tasoa firstworldproblems tapana todeta, että 'sun pitäisi kirjoittaa kirja rankasta elämästäsi, being Marika.' Joten siitä se nimi sitten tuli ja sillä mennään, koska mulla ei ole luovuutta keksiä uutta. Mistä ihmiset ylipäätään keksii hyviä blogin nimiä tai yleensäkin otsikoita?
Kuitenkin olen viime aikoina jälleen kerran fiilistellyt syksyä. Olen niitä ihmisiä, jotka fiilistelevät vuodenajan vaihdoksen aikoihin jokaista vuodenaikaa, mutta syksy on ehdoton suosikkini. Sen verran suosikki, että jos joskus menen naimisiin niin olen vakaasti päättänyt, että niistä tulee sitten ehdottomasti syyshäät eikä mitään kesähömpötyksiä!
Tässä eräs perjantai ajattelin sitten nauttia mukavasta pimeästä syysilmasta ja piristää hieman huonosti alkanutta päivääni ostamalla pullon punkkua ja tekemällä kesäkurpitsasipsejä. Kuulostaa aika hyvältä, eikös? Se alkoi sitten sillä, että seisoin kohtalaisen täydessä Stockan alkossa aivan uunona niiden kaikkien viinipullojen keskellä varmaan yli puoli tuntia. Näytin siis varmasti joltain alaikäiseltä jolla ei ollut mitään hajua mitä oli tekemässä eikä uskaltanut mennä väärennettyjen papereiden kanssa kassalle.
Mukaan tarttui pullo espanjalaista punkkua, vaikka eräs italialainen viini jota kuvailtiin kevyen lyijykynämäiseksi kuulostikin sen verran mielenkiintoiselta, että tarjosi hyvän kilpailun. Kotiin päästyäni laitoin radion täysille (suomipoppia) ja valmistelin terveelliset 'sipsini' uuniin.
Tässä vaiheessa olin kohtalaisen ylpeä itsestäni ja aloin miettimään, että vähänkö noi näyttää sitten hyvältä jossain valkoisessa kulhossa. Pitää ottaa kuva. Kuinka idioottia muuten miten nykyään tuleekin melkein ensimmäisenä mieleen, että tuosta pitääkin ottaa sitten kuva?! Miettikää nyt, jos aikoinaan porukka olisi makkarakeittoa tai vastaavaa tehtyään kaivanut esiin jonkun polaroid tai muun filmikameran ja alkanut sillä napsimaan kuvia eri kuvakulmista, käynyt teettämässä ne ja laittanut albumiin. Katos Martta, tässä mulla on kuvia tästä makkarakeitosta ja aii tässä on tämä perunamuusi jonka tein Yrjölle yksi lauantai..
Lupaavaa alkua seurasi sitten pieni epäonnistumisten sarja. Ensin poltin ne niin lupaavat sipsulat uunissa. Mulla oli edessä pellillinen palaneita mustia lätysköjä. Ne olisi varmaan toki ainakin ollut rapeita sellaisella kivalla palamisen sivumaulla varustettuna. Sen siitä saa, kun yrittää olla terveellinen. Yritin kuitenkin tyylilleni uskollisena pysyä positiivisena ja ajattelin, että onhan mulla sentään se punkku. Joo, oli mulla se punkku mutta eihän siinä punkussa ollut kierrekorkkia. Eikä mulla mitään jolla olisin sen punkun saanut auki puhumattakaan siitä, että olisin jotenkin saanut pullon vielä kiinni. Siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä oltu, että olisin vetässyt kokonaisen pullon yksin kotona. Istuin sitten pieni meisseli otsassa juomassa vettä ja dippaamassa jääkaapista löytynyttä paprikaa valkkaridippiin.
Seuraavana päivänä suuntasin heti ensimmäisenä kauppaan ostamaan punkun juontiin tarvittavat välineet, rehellisen aidon sipsipussin ja päätin siihen päälle vielä kokeilla kokkausonneani tekemällä ensimmäistä kertaa ikinä lihapullia. Joo, oikeasti ensimmäistä kertaa ikinä. Essu päälle ja Tchaikovskyn Joutsenlammen soinnut soimaan (hyvin kliseisesti mun lempparibaletti!), jonka tahdissa oli hyvä tanssahdella (erittäin hyvä siis, että asun yksin). Korkkasin siinä vaiheessa myös sen jo paljon puhutun punkunkin ja mietin, että jumankauta jos se nyt on jotain pahaa kuraa. Ei ollut, onneksi. Se oli kyllä hyvin kuivaa. Voisin kuvitella, että jos sitä joisi kokonaisen pullon ja unohtaisi juoda vettä niin heräisi aamulla hyvin darraisena kurttuisena rusinana. Olin kuitenkin siis hyvin tyytyväinen.
Niin tyytyväinen, että otin ihan selfien. Kohtalaisen typerää muuten tämäkin. Meinaakohan tämä nyt, että mäkin olen vaan tosi narsistinen? Katsokaas muuten kuinka tyylikkäästi kurtistan hymyillessä silmiä niin, että tulee makeet rypyt. Pitäisköhän alkaa jo oikeasti käyttämään edes jossain määrin säännöllisesti sitä silmänympärysvoidetta. Muistaako joku oikeasti käyttää noita tuotteita joka päivä?
Kuitenkin pullista tuli huippuhyviä (born to cook!) ja loihdin niistä vielä sellaisen herkullisen lihapullapastan, jonka pääsin nauttimaan sen kuivattavan punkun kanssa. Mussa olisi selkeesti siis jopa jonkinlaista kotiäiti potentiaalia. Menestykseksi voidaan ehkä vielä laskea se etten kaatanut sitä punkkua valkoiselle sohvalleni. Jonkinlainen happy ending tämäkin!
Juu tästä voidaan todeta, että mullahan alkaa siis selkeästi olemaan ikälukemat lähempänä sitä kolmea- kuin kahtakymppiä ja ehkä hyvä niin!
Nyt lähden katsomaan kummitytön kanssa sitä "muumipappa kännää rivieralla" elokuvaa (tyttörukka varmaan traumatisoituu), jonka jälkeen voisin vihdoin loihtia tänne jotain tektiä Suomessa opiskelusta kun sitä on niin paljon pyydetty!
