Kesän bucket list

Kesäkuu! Olen viime päivät fiilistellyt näitä upeita ilmoja ja miettinyt, kuinka huippu kevät saatiikaan viime vuotisen kylmän ja ankean kevään jälkeen. Kunhan vaan nämä ilmat pysyisivät edes 15 asteen tienoilla juhannuksenakin ettei tarvitse taas kaivella villasukkia ja villapaitaa yötöntä yötä varten. Vaikka ehkä siinäkin on oma viehätyksensä.

Koko puolisen vuotta tammikuusta eteenpäin on ollut niin kiireistä aikaa (niin kuin mä ilmeisesti jaksan koko ajan hokea) etten ole ehtinyt edes odottaa kesää ja nyt kun se on tullut olen vaan päivitellyt, kuinka mahtava Suomen kesä onkaan ja mikä parasta, se on nyt vasta alussa! Tänä kesänä pääsee taas nauttimaan näistä harvoista aurinkoisista ja valoisista kuukausista ja kesän 2016 "bucket list" pitääkin sisällään ainakin seuraavaa:

 Lue ja nimenomaan sellaista lukemista, mikä ei kuulu gradutyöhön tai kurssisuorituksiin (kirjavinkkejä otetaan vastaan!)...

Osta tusinoittain torilta tuoreena  mansikoita, vadelmia ja vihanneksia (tämä olisi suorastaan idioottia jättää tekemättä, kun sattuu asumaan torin vieressä)...

Lähde ystävien kanssa terassille ja pikniköimään niin usein kuin mahdollista...

Flow-festarit...

Ajatuksia Lontoosta

Oli todella nostalginen fiilis päästä rauhassa vaeltelemaan oman mielen mukaan pitkin keväistä Lontoota ja väkisinkin päädyin miettimään sitä, mitä muistoja ja tunteita se kaupunki (ja oikeastaan koko maa) nostaa pinnalle.

Viikon kuulumisia

Sen jälkeen, kun aloitin työt vuoden alusta, kaikki viikot ovat olleet täynnä menoa ja hurahtaneet ohi ihan uskomatonta vauhtia. Olen huomannut toivovani lähes joka päivä päiviin lisätunteja tai että vaihtoehtoisesti selviäisin skarppina ja virkeänä kahden tunnin yöunilla.

Tähän viikkoon kuului töiden lisäksi mm:

• Opiskelua. Kohtalaisen kiireisen kokoaikatyön ja maisteriopintojen yhteensovittaminen on ollut ajoittain vähän haastavaa. Lähinnä sen takia, että kun pääsen töistä kotiin en millään jaksaisi enää motivoitua opiskelemaan vaan haluaisin tehdä kaikkea rentoa ja kivaa. Tentteihin lukuun on huomattavasti helpompi motivoitua, koska aiheet on todella mielenkiintoiset, mutta gradu (joka tökkii) ja menetelmäesseet ei nostata kovinkaan suuria riemunkiljahduksia mielessä. En kuitenkaan halua, että opinnot jää töiden takia roikkumaan, enkä myöskään halua venyttää valmistumista aiemmin asettamastani tavoitteesta yhtään eteenpäin, joten nyt painetaan tuplasti hommia, vaikka kuinka ottaisi aivoon..Tällä viikolla kävin yliopistolla esittämässä toista graduseminaaria varten kokoaman paperini (jonka kanssa ylläri ylläri tuli paniikkikiire) ja vaikka olen siihen kaikkea muuta kuin tyytyväinen, niin ainakin se on tehty.

• Leipomista. Innostuin viime kesänä erityisesti kuppikakkujen loihtimisesta, kun pääsin syöttämään valmiit tuotokset työkavereille. Syksyllä leipomiset jäi tekemättä, koska en keksinyt mihin suihin olisin niitä tyrkyttänyt. Itse en nimittäin ole juurikaan makean perään ja yksi kakkunen onkin ihan tarpeeksi. Töihin palattuani ehdittiin leivonnaisten perään jopa kysellä ennen kuin löysin taas sopivasti aikaa ja inspiraatiota kakkusia varten. Tällä kertaa lopputuloksena oli ihan mielettömän hyvät sitruunaiset kakkuset vanilja kuorrutteella. Yllätyin itsekin totaalisesti siitä, kuinka hyviä niistä tuli.

• Lomasuunnitelmia. Berliinistä palattuani päätiin, että jonnekin reissuun on päästävä pian uudestaan. Tällä viikolla olen pyöritellyt mielessäni erilaisia lomavaihtoehtoja niin tälle keväälle, mahdolliselle kesälomalleni kuin syksyllekin. Mielessä on pyörinyt esimerkiksi Lontoo, Madrid, Wien, Singapore, Bali..Briteissä en ole nyt käynyt yli vuoteen, joten sinne päin on ainakin varmasti luvassa jonkinlaista reissua! Kutkuttaisi myös kovasti lähteä soolomatkailemaan jonnekin päin maailmaa..

• Herkuttelua. Lauantaina suunnattiin kaverin kanssa testaamaan ensimmäistä kertaa Farangin antia. Paikka oli miljöönä ihan kiva ja ruoka todella hyvää. Valittiin Farangin klassinen tasting menu, johon kuului mm. morning glorya, karamellisoitua possua ja taskurapua. Viinipaketin sijaan valittiin juomapuolelle erilaisia aasialaishenkisiä cocktaileja. Onnistuttiin kuulumisten vaihtamisen ohessa vetämään näistä sen verran järkyttävät ähkyt, että ravintolasta lähtiessä oli kävelykin äärimmäisen hankalaa. Siinä jäi legendaarisimmat jouluähkytkin kakkoseksi. Se siitä väitteestä, että kalliimmista ravintoloista joutuisi lähtemään nälkäisenä mäkin kautta kotiin.. 

Ensiviikolla onkin jo pääsiäinen ja lyhyt työviikko. Agendalla ykkösenä on erään jo vuoden niskakarvoja pystyyn nostattaneen esseen taklaaminen..Onneksi mun elämä ei tule loputtomiin olemaan tätä työ-opiskelu sahausta.

Kun olet jojo

Opin viimeistään silloin, kun muutin Skotlantiin, että monessa asiassa kannattaa loppujen lopuksi tehdä niin kuin itsestä parhaasta tuntuu/mitä itse loppujen lopuksi todella haluaa. Välillä se on omalla kohdallani tarkoittanut ihmeellisten päähänpistojen toteuttamista ja välillä taas ihan viime tingan totaalisia u-käännöksiä. Nyt tehtiin jälkimmäinen. Peruin lähtöni Roomaan. Boom.

En tiedä osasiko joku lukea epäilyäni lähtöön jo edellisestä postauksesta, mutta se on jo jonkin aikaa pyörinyt mielessä. Oikeastaan koko vaihtoonlähtö on osaltani ollut sellaista eipäs-juupas-eipäs vaihtelua. Tavallaan, eikä vaan tavallaan vaan ihan täysin, ajatus keväisestä hengailusta Italiassa on edelleen, mitä houkuttelevin, mutta..olen kai kasvamassa aikuiseksi ja tajunnut, että nyt ei ehkä pidä lähteä hengailemaan. Jos lähtisin, niin pakollisia kursseja ja kursseja joita todella haluan käydä jäisi tekemättä ja siirtyisi syksyyn, toinen gradusemma siirtyisi syksyyn ja katkaisisi niin lupaavasti alkaneen gradun työstämisen ja minä en halua ottaa enää opintolainaa.  Ennen kaikkea, olen niin täysin valmis saamaan tämän tutkinnon purkkiin. Tämä on ehkä tylsin ja järkevin päätös, jonka olen elämässäni tehnyt. Odottelen perään iskevää lähestyvän 30- ikävuoden elämänkriisiä..Vaikka noihin lukemiin onkin vielä jokunen vuosi. Harjoittelu ulkomailla ehkä palvelee tulevaisuuden suunnitelmiani paremmin kuin tämä nuorten erasmuslaisten kanssa chillailu. Ja sitä harjoittelua pitäisi syksylle alkaa jo nyt hakemaan..jaiks.

Se, mikä sinetöi päätökseni oli syksyllä tullut työtarjous..tai ei työtarjous vaan kaksi sellaista. Paikoista en kumpaakaan hakenut, joten ne tulivat molemmat enemmän tai vähemmän puskista. En missään nimessä valita. Varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa ei tulisi pieneen mieleenkään valittaa, että työtarjouksia pukkaa päälle ja täytyy yhtäkkiä tehdä isolta tuntuvia päätöksiä. Paitsi että kavereille silti ehkä vähän (tosi paljon) avauduin tästä minua kohdanneesta hyvin "rankasta ja hankalasta" tilanteesta..Mutta sitä varten ne ystävät on, että ne kuuntelee kun on urpo ja iso kiitos siitä!

Toinen töistä alkoi jo jokunen aika sitten ja liittyy ihan täysin graduuni. Sen ansiosta gradu onkin lähtenyt loistavaan lentoon. Työsopimus siihen oli päättymässä vuodenvaihteen aikoihin, mutta saankin siihen luultavasti minimaalisella etätuntimäärällä jatkoa niin, että gradu jatkossakin liittyy siihen tutkimusprojektiin tiiviisti, vaikka en niin töissä siinä olekaan. Tämä on kuitenkin toistaiseksi vielä vähän auki. Tammikuussa kuitenkin alkavat joka tapauksessa toiset työt ja siinä, missä tämänhetkinen työ luonnollisesti gradun kautta liittyy suoraan pääaineeseeni niin tämä toinen taas on sivuaineeseeni liittyvää työkokemusta. Myönnettäköön, että jos olisin oikeasti halunnut lähteä Roomaan niin tuo jälkimmäinen ei varmaankaan olisi saanut minua perumaan päätöstäni, mutta kun siihen yhdistetään loistava gradumahdollisuus ja muutenkin suuret epäilykset halustani lähteä niin nyt ei ole epäilystäkään etteikö vaihdon jättäminen pois olisi se oikea ratkaisu. Ehkä minä vielä joskus tässä valmistunkin!

Muutolta en kuitenkaan pääse tässä välttymään, vaan pakkaan joulukuussa tavarani (taas) ja muutan (h*lvetti taas). Asunnon kanssa kävi kyllä hauskasti. Soittelin eräästä asunnosta, joka kiinnosti ja jonka äitini kävi puolestani yleisessä näytössä katsomassa. Ilmeisesti työpaikkani maininta toimi tai sitten ääneni on jotenkin vetoava, sillä asuntoa lupailtiin minulle puhelimessa jo ennen näyttöä huolimatta muista hakijoista, jos vaan sen näytön jälkeen vielä haluan. Kyseessä on aivan keskustassa oleva parvekkeellinen yksiö, joka valmistuu remontista joulukuun puoleksi väliksi. Todellakin siis halusin.

Näin tällä kertaa. Mahdollista kesälomaa Italiassa suunnitellessa..

Kesäistä arkea

Näiden kirjoitusten aloittaminen tuntuu joskus ihan uskomattoman vaikealta, varsinkin jos ei ole hetkeen tänne höpötellyt. Vähän samantyylistä tuskaa kuin joskus akateemisten esseiden kanssa: tiedät, mitä haluat sanoa ja mielessä ehkä jo pyörii jotain enemmän tai vähemmän oikeasti nerokkaita lauseita joihinkin kohtiin esseetä, mutta alkuun ei vaan meinaa päästä millään. Jonkinlainen kuulumisten päivitys on kuitenkin saatava kehiin, jotta kirjoittaminen alkaa taas luistaa..toivottavasti.

Kesä on todellakin kliseisesti mennyt kuin siivillä. Työpäivät tuntuu menevän aina hujauksessa ja vapaa-aikakin vierähtää kavereiden kanssa pyöriessä ja ihan vain oleillessa. Olen lisäksi innostunut viime viikkoina leipomisesta, kun työkaverini ilmoittivat olevansa mielellään koekaniineja. Olenkin nyt parina viikkona kuskaillut töihin leivonnaisia, jotka ovat käyneet loistavasti kaupaksi. Ehkä mä en olekaan niin toivoton leipuri kuin olen kuvitellut..

5 randomia faktaa

 Olen keittänyt koko lähes 28 vuotisen elämäni aikana muistaakseni vain kerran kahvia. Kyllä, vain kerran ja siitäkin on nyt useampi vuosi. Olen sitä toki juonut useammin, mutta keittänyt itse vain kerran. Mulla on asunnossa periaatteessa kahvinkeitin, mutta se kuulemma tekee pahaa kahvia enkä ole muutenkaan kokenut tarpeelliseksi sitä käyttää.

Elämäni inflaatio

Mulla oli varsinkin koko lopputalven/alkukevään sellainen tunne, että jokin ei ollut ihan ok. Jollain tavalla tuntui, että kärsin tajuttomista sopeutumisvaikeuksista Suomeen yleensäkin, mutta en vaan itsekään meinannut millään keksiä miksi. Halusin kuitenkin jäädä tänne, enkä nimenomaan lainkaan katunut päätöstäni jäädä tänne. Joka kerta, kun mietin että voisin olla tällä hetkellä esimerkiksi Lontoossa niin mieleen tuli samantien iso kasa syitä, joiden takia on itse asiassa parempi tällä hetkellä olla täällä. Blogiin ei oikein meinanut löytyä mitään inspiraatiota, eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Todella harmaat ilmat eivät auttaneet asiaa ja tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Se tosin oli oma moka, koska olin haalinut itselleni aivan mahdottoman määrän tekemistä, sitten stressasin ja ruoskin itseäni kun en saanut niitä tehtyä. En tosin tiedän olisiko kukaan voinut saada, sen verran överiksi meni. Kesää kohden fiilikset on olleet huomattavasti paremmat ja oon ollut muutenkin ihan perus iloinen oma itseni, mutta kuitenkin on kaivellut se, miksi on ollut jotenkin niin sopeutumaton olo. Joo, Suomessa on jotain pikkujuttuja, jotka vieläkin tuntuu ehkä vähän häiritseviltä..mutta niin niitä oli aikoinaan Briteissäkin. Tavallaan myös edelleen tunnen itseni vähän "hybridiksi", vähän kuin kahden maan välissä eläjäksi, kun ei missään paikassa ole ihan 100% kotonaan. Mutta ei sekään oikein toiminut syynä, koska niin on ollut pitkään, olen sopeutunut siihen ja tavallaanhan se on osoitus hienoista kokemuksista ja sinänsä rikkaus. Toissapäivänä koin sitten vihdoin jonkinlaisen ahaa-elämyksen tämän dilemman kanssa.

Kuulumiset ja vähän politiikan opiskelijan ajatusmaailmaa

Viime aikoina on ollut ehkä vähän kiire. Kävin tänään aamulla tekemässä tentin (tiedättekö sen hienon fiiliksen, kun luet ensimmäisen kysymyksen ja tuulettelet kuinka tiedät kaiken, vitonen tuleee, vain siirtyäksesi kysymykseen numero kaksi ja tajutaksesi, että siitä puolestaan et muuten muista mitään ja alat pohtimaan kuinka paljon se eka kysymys voi pelastaa..jep), kävin pyytämässä vaihtohakemukseni hyvin alustavaan learning agreementiin kv koordinaattorin nimmarin ja aloin lukemaan seuraavaan tenttiin. Lisäksi ensiviikolla olisi muutto uuteen kotiin Tampereella ja siirtyminen ainakin arkipäiviksi Lahteen päin töihin. Missähän vaiheessa mä pääsisin oikeasti kunnolla hengähtämään? Tuntuu, että ihan koko ajan on jotain, mistä enemmän tai vähemmän stressata. Paitsi kesätyöt, niistä nyt ei jaksa kukaan stressata. Pääasia, että niitä on..

Kuitenkin pakko kommentoida näin politiikan opiskelijana vähän näitä viime aikaisia vaaleja. Mitään kovin syvää analyysia tästä ei oo tulossa, mutta olin juuri ehkä jollain tasolla toipumassa tästä Suomen vaalituloksesta, kun britit menivät äänestämään..noh, niin kuin äänestivät. Sitten taas tuijottelin epäuskoisena uutisia ja mietin, että mitäs hittoa nyt tapahtui. Konservatiivit voittivat enemmistön ja saavat siis jatkaa brittien hallituksessa, ja David Cameron pääministerinä. Vaalipäivää edeltäneiden mielipidetutkimuksien mukaan taisto olisi ollut kohtalaisen tasaista konservatiivien (Tories) ja työväenpuolueen (Labour) välillä, mutta siinä sitten kävikin niin, että Labour otti kunnolla pataan. Eniten konservatiiveissa mua ehkä hiertää se, kuinka "yläluokkainen" puolue ne oikeasti tuntuu olevan. Esimerkiksi kehitysvammaisten tukien leikkaamisen ei ehkä pitäisi olla niitä ensimmäisiä säästötoimenpiteitä (miksi pitää viedä ekana niiltä joilla muutenkin menee heikommin?), bedroom tax:kin on vähän siinä ja siinä, samalla kun kuitenkin joku kettujahti olis ilmeisesti kiva saada niiden mielestä taas lailliseksi ja niin, EU äänestystä kehiin. *alapeukku*

Oli myös ihan kiinnostava huomata, että Glasgow-aikaisesta kaveripiiristäni ainoa, joka koskaan puolusti konservatiiveja tuli itse erittäin rikkaasta perheestä. Voin myöntää, että pari kertaa sieltä tuli niin tietämätöntä/ajattelematonta kommenttia, että teki mieli heittää sitä jollain (henkilö sattuu myös olemaan ex-poikaystäväni) ja otettiin pariinkin kertaan kiivaan sanallisesti yhteen, mitä politiikkaan tuli. Herra nyt sattui olemaan hieman enemmän tuolla politiikan "oikealla spektrumilla" kuin minä (vaikken itsekään mikään "himo vasuri" ole) :D

Britannian vaalitulokseen toki vaikuttaa erittäin uuno Britannian vaalijärjestelmäkin, joka voisi olla jo korkea aika uudistaa..SNP puolestaan totaalisesti puhdisti pöydän Skotlannissa ja ovat monessakin asiassa hyvin eri mieltä kuin konservatiivit. Voi todellakin sanoa, että hyvin mielenkiintoiset ajat edessä. Politiikan opiskelijana nämä vaalitulokset on ihan pirun mielenkiintoisia ja siinä mielessä innolla odotan, mitä tulee tapahtumaan.

Jonkinasteinen ajattelutasojen ero on ollut jännä huomata viime aikoina. Olen huomannut pohtivani juurikin esimerkiksi vaalituloksia,Venäjää ja vaikkapa Isistä kansainvälisen politiikan opiskelijan näkökulmasta huomattavasti enemmän kuin ns. yksityishenkilönä, johon ne tapahtumat voi myös henkilökohtaisesti vaikuttaa. Mitä Suomen vaalitulokseen tulee niin vaikka itse en äänestänyt yhtäkään hallitukseen päätynyttä puoluetta niin päällimmäisenä tässä vaiheessa pohdin, että jännä nähdä, mitä ne keksii, miten tulee vaikuttamaan talouteen ja yhteiskunnan rakenteisiin pitkällä aikatähtäimellä? Missä määrin vaalitulos vie pitkällä tähtäimellä Suomen puoluekenttää kauemmas muista Pohjoismaista? Mitä vaalitulos kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, vai onko tulos vain ns. protestitulos? Tuleeko millaisia muutoksia Suomen ulko-ja puolustuspolitiikkaan? Mitä tapahtuu, jos Suomi oikeasti boikotoi Kreikan seuraavan mahdollisen tukipaketin? Voiskohan tosta saada jotain mielenkiintoista tutkimusta aikaan? Missä määrin perussuomalaisia sitoo hallituksessa olo ja vallitsevat instituutiot? Miten vaikuttaa Suomen energiapolitiikkaan, jossa on viime aikoina menty muihin maihin verrattuna yllättävänkin pro-ydinvoima linjalla? 2000- luvulla on tehty kolme myönteistä päätöstä lisäydinvoiman rakentamiseen liittyen eli siis hyväksytty kolme periaatepäätöshakemusta + ydinjätepäätökset. Tämä on myös tehty ehkä hieman uusiutuvienkin energiavarojen kehittämisen kustannuksella (niitä kuitenkin EU-ohjeistuksen mukaan pitäisi kehittää), ja ainakaan perussuomalaiset ei tunnu olevan kovin innoissaan näistä uusiutuvista. Toisaalta voisin miettiä, kuinka jossain määrin "pelottavaa" henkilökohtaisesti on ajatus täydestä porvarihallituksesta, jossa mukana on myös jokseenkin rasistisia vivahteita osoittanut puolue. Päällimmäisenä on kuitenkin mielessä, kuinka pirun jännää ja mielenkiintoista tämä kaikki on.

Mitä Venäjään tulee, niin oon toki pohtinut sitä vaihtoehtoa, että jos ne vaikka menettäisikin viimeisetkin järjenrippeensä ja hyökkäisivät Suomeen. Mutta sen sijaan, että olisin miettinyt mitä se mulle henkilökohtaisesti tarkoittaisi niin se ajattelu on ollut tasoa; hmm..hyvin kiehtovaa, kuinka kansainväliset organisaatiot (EU, NATO) ja yksittäiset maat vastaisivat siihen. Sopisiko sen tilanteen analysointiin sitten paremmin realistinen tai vaikkapa konstruktivistinen tulkintatapa? Mitä se käytännössä tarkottaisi Suomen kyvylle toimia ja Suomen politiikalle? Kuinka helposti Suomessa syntyisi vastarintaliikkeitä, vai syntyisikö? Olisiko sodankäynti ns. traditionaalista vai uutta sodankäyntiä? Niin, ja mitähän hyödyllistä mä itse voisin tehdä. Muuttaa Lontooseen kavereiden nurkkiin tuottamaan etänä pro-Suomi propagandaa? En todellakaan toivo, että Venäjä hyökkäisi, mutta pakko myöntää, että siitä saisi ainakin ihan pirun mielenkiintoista tutkimusmatskua.

Isis on mun "uutiskyttäyksen" uusi lempparikohde. Olin jotenkin ihan muissa maailmoissa, kun ne alkoi alkujaan kaivautua luolistaan esiin, joten viime aikoina olen yrittänyt niin sanotusti "catch up" mitä on tapahtunut, ja miksi, ja kuinka sekopäitä ne on. Äärimmäisen häiritsevää, että noin raakaa porukkaa valloittelee maita ja mantuja pitkin Lähi-Itää ja samalla se on myös tutkimusmielessä erittäin kiehtovaa. Mikä saa ihmiset varsinkin länsimaista lähtemään mukaan taistelemaan? Miten sitä voisi ehkäistä? Kuinka pitkälle tuollainen järjestö oikeasti voi edetä? Voidaanko alkaa odottaa jonkinlaisia iskuja pian Euroopassa (Roomahan taitaa esimerkiksi historian ja kulttuurinsa puolesta olla yksi niiden unelmakohteista räjäytellä)? Miten Isis- taistelijoiden pääsyä Eurooppaan voidaan ehkäistä lyömättä rajoja entistä tiukemmin kiinni? Onko niitä jo Euroopassa? Mikä ylipäätään saa ihmiset niin jonkin uskonnon/aatteen valtaan, että käyttäytyy noin? Minkälaista olisi kunnon kansainvälinen sodankäynti Isistä vastaan? Missä määrin voitaisiin vaikkapa oikeutetun sodan teorian perusteella oikeuttaa siitä koituvat siviilien kuolemat, entä humanitaarisen lain perusteella?

Isiksen tapausta seuratessa niiden raakuudelta ja systemaattiselta tuhoamiselta ei ole voinut välttyä, ja musta on puistattavaa ajatella että ihmiset ylipäätään ovat kykeneväisiä missään olosuhteissa kohtelemaan toisiaan noin. Valitettavasti kansainvälistä politiikkaa opiskellessa olen joutunut järkyttymään ihmisten raakuudesta ja epäinhimillisyydestä vähän turhankin usein. Olen äärimmäisellä kauhulla seurannut myös Isiksen tyyliä tuhota historiallisesti ja kultuurillisesti täysin korvaamattomia kohteita. Irakin Nimrudinhan ne ilmeisesti tuhosivat jo aika palasiksi, mikä on raivostuttavaa ja surullista. Huokaisin kuitenkin erittäin syvään helpotuksesta, kun pari päivää sitten uutisoitiin, että Isis oli onnistuttu ajamaan ulos Syyrian Palmyrasta. Palmyra on muinainen rauniokaupunki Syyrian aavikolla, yksi Lähi-Idän tärkeimmistä nähtävyyksistä ja Unescon listaama maailmanperintökohde. Mäkin haluaisin vielä joskus päästä käymään siellä..mielellään niin, että siellä olisi jotain muutakin kuin joku yksi Isiksen jäljiltä jäänyt kivi hatarasti pystyssä.

Upsista, nyt kun innostuin höpöttelemään kaikkea kv politiikasta niin tämä tekstikin venähti. Innostun aina, kun pääsen tähän aihepiiriin kunnolla käsiksi. Ainakin opiskelen itselleni juuri oikeaa alaa. Olisin voinut jatkaa vielä monestakin aiheesta, mutta jos nyt jätetään tällä kertaa tähän :D Mietin hetken olisinko edes julkaissut tätä, mutta menkööt nyt kun sen kirjoitinkin. 10 pistettä ja se kuuluisa papukaijamerkki, jos oikeasti jaksoit lukea tämän ajatusvirran loppuun asti!

Matkahaaveita - going solo

Mä olen viime aikoina pyöritellyt paljonkin mielessäni ajatusta yksin matkustamisesta. On paljon paikkoja, joissa haluaisin päästä käymään ja vaikka opiskelijana tietenkin rahatilanne rajoittaa näitä haaveita aina jonkin verran, niin siltikin rahallisesti pari matkaa vuoteen on usein ihan täysin mahdollista tehdä. Ongelma tuntuukin useammin olevan matkaseuran löytäminen ja sittenkin kun sellainen löytyy niin ongelmaksi muodostuu usein sopivan ajankohdan sopiminen. You know, timing is a bitch! Näin nyt vieläkin enemmän, kun kolmeakymppiä lähestyessä erittäin iso osa mun läheisistä ystävistä on kiinteästi parisuhteessa ja monet lisäksi vielä tulevia tai tuoreita mammoja.

Ei sillä, että olisin pohtinut etten enää haluaisi matkustaa jonkun toisen kanssa, kun sopiva tilaisuus tulee vaan lähinnä sitä, miksi pitäisi jättää lähtemättä jonnekin vaan sen takia ettei onnistu löytämään itselleen matkaseuraa? Jos on varaa, kova into lähteä jonnekin ja siihen sopiva ajankohta, niin miksi ei?

Kuva löytyy pinterest boardeistani

 

Hetken asiaa pohdittuani tajusin vielä ettei yksin matkustaminen itse asiassa ole mulle ihan täysin vierasta. Ainakin lähelle suuri osa lentomatkoista on tullut lennettyä ulkomailla asumisen myötä yksin ja olen viettänyt ihan täysin itsekseni myös pitkän viikonlopun Lontoossa. Otin silloin vielä hotellista yhden hengen huoneen enkä turvautunut opiskelijoiden perinteiseen hostellivaihtoehtoon. Kyseisestä viikonlopusta on ihan mielettömän hyvät ja lämpimät muistot, vaikka olinkin silloin aivan järkyttävässä flunssassa. Kiertelin omaan tahtiin Thames- joen varrella, pyörin tunteja Victoria&Albert museossa, kävin syömässä juuri siellä minne sillä hetkellä teki mieli mennä ja iltaisin rentouduin hotellihuoneessa. Pääsin vielä vesisateessa Patty&Buniin lempparihampparilleni pitkän lounasjonon ohi, koska vapaana oli yksi yhden hengen paikka baaritiskin lähettyvillä.

Bangkokissa taas ollessani en ollut koko aikaa yksin, mutta kiertelin paljon itsekseni ystäväni ollessa päivät töissä. Lähialueen ostoskeskusten ja katukojujen tutkailun lisäksi vietin yhden päivän itsekseni kiertelemässä "jokilaivan" avulla Bangkokin päänähtävyyksiä ja meinasin samalla reissulla aavistuksen eksyä paikallisessa ChinaTownissakin. Otin varmaan sadoittain valokuvia ja nappasin paluumatkalla mukaani katukojusta vähän herkullista syötävää. Loistavia muistoja siis sieltäkin.

Yksin matkustamista kohdallani helpottaisi myös se, että olen kuin vahingossa oppinut viime vuosina (ja varsinkin viimeisimmän sinkkuvuoden aikana) tekemään kaikkea itsenäisesti. Nuorempana koki helposti, että tarvitsee ihan joka paikkaan seuraa..eihän nyt esimerkiksi elokuviin tai rannalle voi mennä yksin. Nykyään en edes mieti moista. Jos todella haluan mennä jonnekin, enkä saa mukaani ketään niin voin ihan hyvin mennä yksin ja oikeasti nauttia siitä. Se on jotenkin äärimmäisen vapauttavaa, kun on sisäistänyt ettei ole näissä asioissa riippuvainen kenestäkään. Eikä mielestäni pitäisikään olla. Se on mukavaa, kun on hyvää seuraa, mutta voi olla mukavaa myös ilman sitä.

Ehkä siis seuraavalla kerralla hankin vaan sellaisen nolon "selfietikun", jolla saan itsenikin kätevästi ikuistettua pariin kuvaan ja omassa loistavassa seurassani suuntaan lomalle jonnekin päin maailmaa!

Mites te? Voisitteko matkustella yksin vai onko matkaseura ihan must?

Kotona taas: viikon kootut

Tiistaina sain työt purkkiin ja pakenin heti keskiviikko aamuna puoli kuuden bussilla takaisin Tampereelle. Vanhempieni kylppäriremontti alkoi maanantaina ja kun olin kerran joutunut illalla lämpöisen peiton alta raahautumaan kylmään kellariin kerhohuoneelle vessaan, totesin että mitä nopeammin pääsen pakoon, sitä parempi.

Ja olihan se pitkän tauon jälkeen ihanaa päästä kunnolla kotiin ja omien rutiinien pariin. Aloitin kunnon ruokaostoksilla ja päädyin ainakin ruuan puolesta vähän hemmottelemaan itseäni. Kuvan pihvi sai seurakseen mahtavan itsetehdyn argentiinalaistyylisen vihreän tahnan ja tankoparsat lisämakua parmesanjuustosta. Tankoparsa on muuten mun jokakeväinen lemppari. Niin vaan hyvää (kun sen valmistaa kunnolla).

Kävin myös poimimassa postista Stockann Hullut Päivät tilaukseni, josta itse asiassa lähtee huomenna nuo vaatteet palautukseen, mutta pyyhe ja ehkä hieman random tiskinpesuaine jää. Pääsevät sitten uudessa kodissa hyvään käyttöön.

Tiedättekös muuten, mitä menin juuri tilaamaan. Polarin aktiviisuusrannekkeen. Tiedän, jotenkin niin..keski-ikäistä :D Musta vaan tuntuu, että oon koko ajan entistä enemmän muuttumassa löllöksi sohvaperunaksi ja jotain liikkumiseen kannustavaa (tai pakottavaa) piti keksiä. Voisin myös syyttää tästä sitä, että aina kun käyn vanhemmillani niin siellä on jokin uusi liikuntaan liittyvä vekotin. Olen vaikutuksille altis ja omena ei nähtävästi kauas puusta putoa.

Viikkoon on luonnollisesti kuulunut myös paljon vaalien seurailua. Tavallaan ymmärrän, jos moni jätti äänestämättä, koska ei tienny ketä äänestäisi. Omalta kohdaltanikin meinasi tuntua ettei mikään vaihtoehto ollut hyvä. Löysin kuitenkin lopulta sopivan ehdokkaan (ja puolueen). Kieltämättä katselin äsken hieman (todella) kauhulla noita esitettyjä tuloksia, joissa keskusta oli selkeästi ykkösenä ja perussuomalaiset heilui kakkosena. Ei ehkä ihan (todellakaan lainkaan) mene tämän neidon mielen mukaan, mutta tälläistä se demokratia on..

Ja vielä loppuun. Lähetin sen aiemmin pohtimani vaihtohakemuksen tasan yhteen kohteeseen ja ainakin oman yliopistoni puolesta minut sinne myös valittiin kevääksi 2016. Tässä täytyy vielä laitella papereita kohdeyliopistoon päin, joka sitten varmistaa valinnan (tai ei varmista). Palaillaan kohteeseen ja muihin juttuihin sitten, kun asia on mahdollisesti edennyt!

Sellainen pikainen arkisten kuulumisten sillisalaatti tällä kertaa..

Pääsiäisen meiningit ja musanostalgiaa

Ajelin juuri käymään kotona Tampereella ja oli ehkä sarjassamme tylsimmät automatkat ikinä. Jo ennen puoliväliä oma lauluäänikin alkoi musiikin läpi sattumaan korviin, eikä siinä voinut sitten loppumatkasta muuta kuin fiilistellä radiosta tullutta musiikkia ihan hiljaa..ja pohtia, miten hiton tylsää voikin olla ajaa vain suoraa tietä. Lisäksi Lahti-Tampere väli täytyy kuulua ärsyttävimpiin ajomatkoihin ikinä. Siinä matkalla, kun saat vielä olla koko ajan kyttäämässä niitä saamarin tolppia. Ylinopeussakot, kun kuuluu turhimpaan rahanmenoon ikinä. Nyt nautin tästä kotona olosta vajaan vuorokauden ja ajan takaisin. Hah.

Olen siis ollut Lahdessa päin töissä ja viettämässä perheen kesken pääsiäistä. Tähän väliin oli kiva saada pieni piipahdus kotiin (olin jopa saanut parin viikon poissaolon aikana ihan oikeaa postia ja toinen kukkakin oli ihan henkihievereissään). Pääsyy tähän pikavierailuun tosin on huominen työhyvinvoinnin tentti, jota tapani mukaan siirsin niin pitkään kunnes en enää voinut siirtää sitä. Toivottavasti siellä kysytään jotain, mistä tiedän kunnolla jotain. On muuten hieman noloa vetäistä kyseisestä tentistä joku ykkönen. Joudun suuntaamaan jo huomenna takaisin, koska keskiviikkona alkaa puolestaan seuraava vajaan viikon työpätkä vaalitoimitsijana (muistakaahan ihmiset käydä äänestämässä!).

Pääsiäinen meni siis aika rennosti. Kävin kummityttöni 9v kakkukahveilla ja yritin saada jotain kouluhommia edistymään. Keksin muuten loistavan keinon, miten saan opiskeltua myös vanhemmillani rauhassa: kuulosuojaimet! Ostin itselleni viime vuonna töihin sellaiset radiolla varustetut, jotka ovat kesästä lähtien vain lojuneet käyttämättömänä vanhempieni kaapissa. Kunnes siis nyt keksin valjastaa ne uuteen käyttöön. Toki nekään eivät toimi silloin, kun vanhempani innostuvat fiilistelemään vanhaa musiikkia ja vähän väliä toinen niistä hyppii edessä "Marika, tuu äkkiä katsomaan." Sitten kipittelet olohuoneeseen ja siellä jättimäisessä telkassa pyörii jotain tälläistä:

 Mun seuraavan baarireissun movet on siinä. Milloin sellainen sitten ikinä tuleekaan tapahtumaan..

 Ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun päädytään vanhempieni kanssa kaivamaan, mitä ihmeellisempiä ja hauskempia vanhoja hittejä esiin. Jo lapsosena rakastin käydä läpi vanhempieni LP-levyjen ja nauhoitettujen kasettien kokoelmaa. Sieltä löytyi aina kaikkea suomi-iskelmästä ABBA:an ja vähän rokahtavampaan meininkiin. Ehkä juuri siitä johtuen muhun uppoaa nykyään vähän kaikki aina Rammsteinista Lady Gagaan ja Tchaikovskyyn.

Tällä kertaa  nostalgiapoiminnoissa löytyi muun muassa seuraavia klippejä:

Tuota viimeistä kuulemma kuunneltiin vielä esimerkiksi automatkoilla urakalla, kun olin juuri syntynyt. Mulla oli siis vauvamusat kohdillaan.

Bloggauksen typeryydestä

Ootteko muuten ikinä miettineet, kuinka tavallaan typerää tämä koko bloggausmeininki on? Tai oikeastaan, ehkä mun pitäis aloittaa jonkinlaisella disclaimerilla, että en nyt tarkoita ettenkö itse lukisi mielelläni blogeja ja enemmän tai vähemmän kirjoittaisi sellaista itse (obviously). Eli kaikki, mitä sanon tässä koskee ihan yhtä lailla itseäni kuin muitakin. Mutta siis, ainakin mulla tulee välillä ihan super idiootti ja typerä olo, kun höpöttelen tänne kaikkea. Miksi? Siis, miksi musta on hauska kirjoitella kaikkea turhaa nettiin, josta kuka vaan voi lukea sitä? Miksi ihmeesssä mä edes kirjoitan tätä? En mä koe, että mun elämä olisi jotenkin erilaista ja hirmuisen mielenkiintoista.

On myös aika koomista, että edelleen, kun joku tuttu mainitsee lukeneensa täältä blogista jotain/kommentoi sitä, niin mä jäädyn ihan totaalisesti. "Ai, joku siis lukee sitä..woow." Tähän varmaankin vaikuttaa paljon sekin etten ikinä kauheasti jaksa perehtyä mihinkään blogin tilastoihin, kun ne muutenkin näyttää aina välillä vähän mystisiä lukuja ja faktahan on, että blogien lukemisen voi tehdä hyvin anonyymisti. Tätähän voi lueskella vaikka kuka, eikä mulla ole mitään tietoa ketä täällä käy, jos ne ihmiset eivät jotenkin käynnistään ilmoita. Joskus oon miettinyt pyytäväni täällä piipahtavia kirjoittamaan vaikka anonyymisti jotain kommenttiboksiin, jotta saisin tästä edes jotain käsitystä. Olen kuitenkin aina haudannut idean nopeasti, koska come on..ei kukaan sitä kuitenkaan tekisi :D

Miksi kukaan muuten edes lukee tätä tai blogeja yleensä? Onko siinä vähän kuin jokin tirkistely aspekti: kun on vaan niin pirun utelias ja sitä kautta hauska kuulla/lukea muiden ihmisten elämästä..Mähän siis olen ihan järkyttävän utelias, usein sosiaalinen (usein, koska mulla on myös joskus sellaisia päivä, jolloin musta tuntuu etten suunnilleen voi sietää yhtäkään ihmistä tällä maapallolla) ja varsinkin Britanniassa asumisen jälkeen pystyn vetämään sellasta perus suomalaisen mielestä varmaa ihan helvatun ärsyttävää small talkia melkein mistä vaan. Sitten mua ärsyttää, kun ihmiset ei kunnolla puhu takas ja pidän niitä suunnilleen ihan idiootteina, kunnes muistan et ollaan Suomessa (ok, pidän niitä silti ehkä vähän hölmöinä tai ainakin vähän epäkohteliaina).

Ehkä mielestäni yleisestikin sosiaalisessa mediassa on hauskaa juuri ne kaikki erilaiset kommunikoinnin mahdollisuudet. Twitteriin mä en kyllä vieläkään ole päässyt "sisään"..enkä edes yritä. Whatsappin kanssa mulla puolestaan on jatkuva viha-rakkaussuhde. Toisaalta se on ihan pirun kätevä keksintö ja toisaalta välillä meinaa kasetti hajota, kun puhelin vaan piippaa koko ajan. Onneksi sen kapistuksen voi aina tarvittaessa laittaa äänettömälle.

Anyways, onhan muiden ihmisten elämästä välillä kiva lukea ja blogeista saa ajoittain mahtavaa inspiraatiota/ideoita..vaik kyllä mä aamupalaksi keksisin syödä avokadoa leivällä, tai siis leipää avokadolla, vaikkei sitä joka toisessa muotibloggarin blogissa esiteltäiskään. Nuo muotibloggarit ovatkin vielä ihan asia erikseen. Onhan se nyt aika uskomatonta, että voit heittää aamulla jonkun myslin sekaan vähän marjoja ja soijajugua, sitten otat siitä hienon kuvan ja porukka on et wow, mikä aamupala. Sen jälkeen ne samat lukijat klikkailee blogistas paria mainoslinkkiä, mahdollisesti tilaa jotain ja euroja vaan putoilee tilille. Joo, vähän yksinkertaisestetusti ja kärjistetysti sanottu, mutta luotan, että olette kyllin fiksuja tajutaksenne pointin.

Tuleekohan vielä joskus päivä, jolloin joku yläasteikäinen/lukiolainen ilmoittaa opolle, että hänestä tulee isona ammatiltaan bloggari? Tai onkohan näitä jo ollut..Eiköhän joku Britannian ex-poly ainakin keksi kehittää jonkinlaisen bloggaamisen yliopistotutkinnon sinne kaiken maailman golf ja David Beckham- studies joukkoon.

Miksi te luette blogeja? Ja te, jotka bloggaatte: tuleeko teille ikinä kirjoittaessa typerä olo koko hommasta?

Mainio maaliskuu

Tiedän, olen maailman surkein keksimään otsikoita. Yritetään nyt vaan elää sen faktan kanssa..

Hauskaa, miten asiat voikin muuttua nopeasti. Helmikuussa olin ihan valmis repimään hiukset päästäni ja diagnosoimaan itselleni vähintäänkin jonkinasteisen kaamosmasennuksen, maaliskuu taas on ollut aivan erilainen. Enkä nyt puhu pelkästään siitä, että ensimmäiset viikot päästiin jopa nauttimaan auringonpaisteesta.

Ensin sain yllättäen puhelun, jossa tarjottiin kesätöitä. Yllättäen, koska se puhelu tuli jo maaliskuun alkupuolella. Itse asiassa juuri sinä iltapäivänä, jolloin olin aamulla kirjoitellut tännekin helmestä helmikuusta ja kesätyöstressistäni. Tänä kesänä on luvassa hieman erilaisia töitä kuin, mitä olen aiempina kesinä tehnyt ja nämä jopa liittyvät jollain tavalla opintoihini. Sivuaineeseen tosin, mutta hyvä sekin..Jouduin vielä puhelun lopussa varmistamaan rekrytoijalta, että olin todella kuullut oikein, mistä paikasta oli kyse. Varmasti mielenkiintoinen kesä edessä, tavalla tai toisella.

Kesätöitä seurasi toinen jymy-yllätys itselleni. Sain nimittäin TOAS:ilta (Tampereen opiskelija-asunnot) tarjouksen yksiöstä! Niitähän saattaa siis joutua jonottamaan hyvässäkin lykyssä 1-2 vuotta ja minä olin ollut jonossa kokonaiset kolme kuukautta. En itse asiassa ihan sitäkään. Ajoitus osui kohdilleen, koska TOAS:in uusin kohde valmistuu kesäkuun aluksi muuttokuntoon, joten olin kai sitten laittanut hakemuksen sen suhteen todellakin oikeaan aikaan.  Uusi asunto on pienempi kuin nykyinen, mutta se on alueella, jossa olen halunnut joskus Tampereella asustaa ja ennen kaikkea vuokra on huomattavasti halvempi kuin nykyisessä, joka koettelee jo raskaasti ultimaattista kipurajaani. Muuttaminen on tosin aina aivan hanurista, mutta ainakin tulee hyvä tilaisuus hankkiutua kaikesta ylimääräisestä (taas kerran) eroon.

Kolmas asia ei niinkään ole itselleni yllätys, vaan jotain, mitä olen enemmän tai vähemmän pyöritellyt mielessäni viime syksystä asti. Nimittäin vaihtoon hakeminen. Olin alkusyksystä ihan täysillä hakemassa vaihtoon jonnekin kevääksi 2016, kunnes totesin etten jaksakaan, kunnes sitten taas innostuin ideasta loppuvuodesta, mutta hakujen lähestyessä totesin, että njäääh (enkä hakenut)..kunnes nyt alkoi täydennyshaut ja aloin miettimään, että mitä jos sittenkin..miksi ei? Olisi mahdollisuus lähteä kevääksi jonnekin uuteen asuinpaikkaan ihmettelemään ja kirjoittamaan gradua (tai näin ainakin haluan itselleni uskotella). Tällä hetkellä mielessäni pyörii kaksi potentiaalista vaihtoehtoa, joista toinen on ehdoton ykkönen ja toinen oikein hyvä kakkonen..Hakemusta en ole vielä lähettänyt, mutta täytyy myöntää, että ajatus tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta.

Tähän oikeastaan liittyy sellainen jännä tunne, mikä mulla on ollut viime aikoina. Sellainen ympäröivän yhteiskunnan odotukset/vaatimukset vastaan se, mitä itse haluaisin tehdä/mitä tunnen fiilis. Viesti vähän joka puolelta tuntuu olevan, että nyt pitäisi vaan nopeasti suorittaa kaikki pois alta, valmistua ja siirtyä työelämään. Oikeastaan nykyistä työtilannetta tarkkaillessa ehkä pikemminkin YRITTÄÄ siirtyä täysipäiväisesti työelämään ja "aikuistua." Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, koska itse en ainakaan koe, että elämäni suunnattomasti muuttuisi, jos valmistuisin nyt. Toki, jos saisin töitä niin olisin päivisin töissä enkä opiskelisi ja säännöllisetkin tulot olisi hieman isommat kuin nyt (mikä olisi luonnollisesti äärimmäisen kiva juttu). Mutta muuten ero tuskin olisi suuri, sillä en juurikaan juokse missään opiskeluriennoissa tai vastaavissa enää muutenkaan. Lisäksi mulla ei edelleenkään ole mitään suunnatonta perheenperustamis/pariutumisvimmaa. Myönnän toki, että jos joku mieletön vapaa kaksilahkeinen tulisi vastaan niin mut voisi saada jonkin verran asettumaan yllättävänkin nopeasti (opiskelin tai en), mutta niin kauan, kun sitä ei tapahdu niin voin mielestäni nauttia täysin rinnoin siitä vapaudesta, joka mahdollistaa kaikenlaisten omien ideoiden, kuten vaikkapa hetkellisen maan vaihdon, toteuttamisen.

Niin, mitäkö minä sitten haluan? Tehdä kaikkea itseäni inspiroivaa. Tehdä kaikkea, mikä tuntuu samaan aikaan pelottavalta ja kiehtovalta. Oli se sitten jotain, mitä multa "odotetaan" tai ei. Niin kliseistä kuin se onkin, niin monet parhaista asioista elämässä on usein seurausta niistä tavalla tai toisella pelottavista päätöksistä, joita on uskaltanut tehdä. Jos homma menee kuitenkin plörinäksi, niin ainakin tuli kokeiltua. Itse ainakin pystyn elämään paljon paremmin omien mokieni kanssa kuin niin, että vatvoisin asioita, joita jostain (usein enemmäin tai vähemmän typerästä) syystä olisin jättänyt tekemättä. Ehkä tavallaan vähän kuin mun soololaskuvarjohyppy: monet kehottivat olemaan hyppäämättä, mutta itse halusin hypätä, joten menin ja tein sen..siinä prosessissa sitten vedin toisen nilkkani totaalisesti rikki. Elän kuitenkin paljon mieluummin yhtä mieletöntä kokemusta rikkaampana nilkan kanssa, jossa on hieman metallia sisällä kuin pohtisin mitä jos..Tiedän nimittäin, että sen skippaaminen olisi jäänyt kalvamaan todella pahasti. Toki nilkan ajoittainen temppuilu ottaa välillä aivoon, mutta silloin voin vaan todeta, että itsepähän hyppäsin enkä kadu lainkaan. Asennekysymys.

Pikaiset viikon kootut

Ankean helmikuun jälkeen maaliskuu on lähtenyt kaikin puolin tosi hyvissä merkeissä käyntiin. No ok, opiskelut eivät ehkä ole edistyneet ihan niin kuin olisin voinut haluta. Tökkii vaan nyt ihan kunnolla. Opiskelemani aineet kyllä kiinnostaa kovasti edelleen, mutta on vaan jotenkin sellainen olo, että eikö se kaikki tieto nyt vaan voisi painua päähän ja voisinko valmistua jo, kiitos! Harmi vaan ettei ole tapahtumassa vielä hetkeen..

Opiskeluita lukuunottamatta olen saanut itsestäni tällä viikolla paljonkin irti. Asunto kiiltää puhtauttaan ja kevään ensimmäinen kunnon lenkkikin on takana. Voin muuten sanoa, että oli erittäin tuskainen kokemus. Oon tainnut viimeksi juosta kunnolla joskus syksyllä ja nyt luonnollisesti innostuin alussa vähän liikaa, jonka seurauksena juoksuvauhti oli varmaan kolme kertaa kovempaa kuin olisi pitänyt. Näsijärven rannalla oli sitten pakko pysähtyä haukkomaan henkeä ja miettimään, että oksentaisikohan tässä nyt ihan oikeasti. En sentään, mutta kotimatka ainakin sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Tästä se lähtee!

Loppuviikosta mentiin kaverin kanssa taas kauppahalliin pikaiselle sushilounaalle ja poikettiin sen jälkeen nappaamaan juveneksen minikojusta take away-kahvit, jotka nautittiin aurinkoisella keskustorilla. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon oon kaivannut sitä, että ulkona voi vaan istua ilman, että jäätyy samantien pystyyn. Tämän auringonpaisteen kaipaamisesta nyt puhumattakaan! Karu totuus tosin taitaa olla, että jossain vaiheessa iskee se kuuluisa takatalvi ja sitten vasta tätä neitoa v*tuttaakin. Suomen ankea talvi on oikeastaan ainoa asia, joka on saanut minut hetkittäin katumaan päätöstäni palata tänne. Suomen jatkuvat harmaat ja synkät päivät saavat nimittäin jopa Britannian vaikuttamaan aurinkolomakohteelta!

Tällä viikolla hetken kadoksissa ollut kokkausinspiraatio on taas nostanut kunnolla päätään. Alkuviikosta menulla oli lohimedaljonkeja fenkolilla ja valkosipulin kera höyrystetyllä pinaatilla, sen jälkeen herkullisia vietnamilaisia banh mi- patonkeja nyhtöpossulla ja viikonloppuna raikasta kreikkalaista gyrosta (suosikki valkkarini kera tietenkin). Kuulen usein sanottavan, että onhan kokkaaminen kivaa, mutta kun ei vaan itselle viitsi. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää tätä. Rakastan hyvää ruokaa niin, miksi ihmeessä en tekisi sitä itselleni?! Toki kokkaus on vielä kivempaa, kun sitä voi tehdä myös jollekin toiselle, mutta huippua näinkin. Ja saapahan ainakin tehdä kaiken juuri omien mieltymysten mukaan!

Mutta nyt..niitä kouluhommia. Alunperin olisi pitänyt palauttaa yrityksen johtamisen aineopintoihin kuuluvan organisaatiokäyttäytymisen kurssin 16 sivuinen oppimistehtävä huomenna. Minullahan niitä sivuja on tällä hetkellä siis kasassa n. 1,5. Perjantaina tuli kuitenkin sähköpostia proffalta, että hän kyllä ottaa niitä sittenkin tulevaan perjantaihin asti vastaan..jaa siinä samassa Marikan motivaatio kirjoittaa sitä putosi kuin masentuneen lehmän häntä. Niin kuin opiskelukaverini sanoo "pakko on paras motivaattori." Tsemppailen tässä itseni nyt loppu sunnuntaiksi kuitenkin pohtimaan "syvällisiä" mm. tunteiden merkityksestä työpaikoilla. Yritys ainakin on kova.

Helmestä helmikuusta

Akateeminen vapaus on kiva juttu. Saat itse jaksottaa aika pitkälle, mitä teet ja milloin teet. Monestihan siinä on sellainen riski, että päätyy niin sanotusti lusmuilemaan.. tai sitten voit vaan kunnianhimoisesti haalia niitä kursseja ihan pirusti ilman, että lasket olevasi suorittamassa yksin kevään aikana 68 opintopistettä, kun se standardi on 60 VUODESSA. Sitten ihmettelet, kun tuntuu että on ihan helvatusti hommaa ja vedät sellaisen mini "meltdownin", kun ilmakin ulkona on kuin jostain harmaasta ja synkästä elokuvasta, joka kertoo ihmisistä, jotka eivät kestä enää nähdä auringonvaloa..IKINÄ. Tuonelassakin on varmaan oikeesti pirteempi meno. Koska tuossahan ei kuitenkaan ole tarpeeksi, niin se on hyvä kehitellä vielä sen tasoinen stressi ettet yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi. Nukahtaminen kohtuulliseen aikaan on vaan luusereille ja syöminenkin on aina ollut ihan yliarvostettua. Sitten vielä kunnolla oikutteleva vanha nilkkavamma päälle, niin sulla on kasassa ainekset oikein helmeen helmikuuhun.

Se helmi helmikuu on nyt onneksi ohi ja siinä vaiheessa, kun kaikki alkoi vaikuttaa syömiseen niin minäkin tajusin ettei koko hommassa ollut yhtään mitään järkeä. Kävi kursseissa aika kova karsinta; jotkut pudotin kokonaan pois ja jotkut päätin yksinkertaisesti suorittaa myöhemmin. Suurin osa kursseista oli kuitenkin täysin ylimääräisiä, joita olin haalinut puhtaasta kiinnostuksesta. Ei kai tässä mikään yli-ihminen tarvitse yrittää olla (nyt mä melkein odotan, että joku tulee ilmoittamaan etteihän 68opintopistettä keväässä ole hei mitään :D).

Tällä hetkellä ei kuitenkaan onneksi stressaa mikään muu, kuin jokakeväinen kesätyöpaniikki. Mulle iskee ihan joka maaliskuu sellainen minipaniikki siitä, mitä teen jos en saakaan mitään kesätöitä. Opiskelijallehan se kuulostaa aina ensikuulemalta ihan täydeltä maailmanlopulta. Minähän olen jo maalaillut kaikenlaiset kauhuskenaariot siitä, kuinka joudun kesän tappelemaan kaikkien mummojen kanssa tyhjistä pulloista maamme uljaissa puistoissa saadakseni vähän taskurahaa ja vaihtamaan ihanan (ja perus opiskelijabudjetille aivan liian kalliin) asuntoni johonkin soluun. Ärsyttävää, olisin muutenki jo ihan valmis suurelta osin luopumaan tästä opiskelijaelämästä ja tämä ei todellakaan tule olemaan niitä asioita, joita siitä tulen joskus kaipaamaan. (Palkallinen) kesäloma olisi kanssa muuten aika kova sana..

Tästä se kuitenkin lähtee, ihana kevät nimittäin! Ja siltä varalta, että joku ihmettelee, mistä olen nuo kuvassa olevat ihanat asuntoa piristävät tulppaanit saanut, niin ostin ihan itse itselleni..läheisestä S-marketista. Ne on ihan Rainbown tulppaaneja et kovasti panostin :D

Olen muuten huomattavasti ahkerampi päivittämään kuvia instagrammiin kuin mitään tänne, ja suora linkki sinnehän löytyy tuosta yläpalkista.

My english video

Ajattelin astua pois mukavuusalueeltani ja tehdä Suklaata ja kahvia -blogin innoittamana tällaisen videopostauksen, ensimmäistä kertaa ikinä, höpötellen englanniksi. En jaksanut lähteä editoimaan sitä mitenkään tai vastaavaa, ja tuollainen höpöttelijä ja hieman levottomasti liikkuva mä kuitenkin olen ihan "oikeassakin elämässä."  Heh.

Mä siis asuin ja opiskelin Glasgowssa nelisen vuotta ja vietin suurimman osan viime syksystä Lontoossa. Siitä, kun oon viimeksi päivittäin puhunut englantia on tosin jo aika pitkä aika..

Aika jäätävä muuten tuo alun still- kuva..

Luomisen tuskaa

Uusi periodi ja sen mukana useampi aamuluento alkoi viime viikon maanantaina. Mä olen aina halunnut olla sellainen aamuvirkku ihminen, joka sulavasti leijuu aamuisin sängystä ylös tekemään aamupalaa ja lukemaan päivän lehteä. Lähtee mukavan ajoissa töihin/yliopistolle virkeänä ja aloittaa päivänsä tehokkaasti. Valitettavasti, mä olen sellainen jonka puhelimessa on monesti aamuisin viisi eri herätystä ja sekään ei aina takaa, että oikeasti nousisin tarpeeksi aikaisin. Sen sijaan, että sulavasti leijuisin sängystäni virkeänä uuteen päivään kampean sieltä itseni nyrpeän peikon näköisenä (fakta, sänkyni vieressä on peili josta näen tämän näyn lähes joka aamu) ja yleensä enemmän tai vähemmän myöhässä. Tämä tarkoittaa sitä, että usein aamuni alkavat Boltmaisilla spurteilla ympäri asuntoa ja huipentuvat siihen kun nälkäisenä ja huohottavana saavun yliopistolle. Näin kävi myös viime viikolla lähes joka aamu ja sehän se vasta ottikin päähän.

Ei kuitenkaan niin paljoa kuin viimeiselle mahdolliselle viikolle tehtäväksi jättämäni kansainvälisen politiikan teorian ja metateorian oppimispäiväkirja. Yhdeksän sivua omaa pohdintaa kahdeksasta luennosta, kuinka hankalaa se nyt voi muka olla?

Sanotaan vaikka niin, että loppuviikosta yritin jo motivoida itseäni parempiin suorituksiin lasillisella viiniä. Alkon täti tosin kun kysyi mihin tarkoitukseen olin viiniä etsimässä sanoin, että ihan vaan seurustelujuomaksi. Jotenkin se kuulosti paremmalta kuin katsos kun mun pitäisi kirjoittaa yksi oppimispäiväkirja. Jotain lisäosviittaa saattaa myös antaa se, että whatsappissa yksi viikon käytetyimmistä "kuvistani" oli se hymyilevä ruskea kakkakikale, jota käytin ahkerasti keskusteluissa kuvaamaan luomistyöni edistymistä ja tulosta.

Homma ei ihan luistanut toivomallani tavalla, joten ajattelin tehdä itselleni seuraavana päivänä romanttisen kattauksen ja kokeilla uudestaan. Juu ei. Tiedän, että osasyy tälläisten töiden takkuiluun on usein se sisälläni asuva pieni mutta pippurinen puoli, joka tykkää näissä asioissa tavoitella täydellisyyttä. Yritä siinä sitten saada jotain kirjoitettua, kun tuntuu, että pitäisi joka kerta tuottaa vähintään jotain Nobelin palkinnon arvoista tekstiä. Hassu lasillinen viiniä päivässä ei muuten mitenkään avannut luovuuden kanavia (vaikka hyvää se toki oli). Olisi varmaan pitänyt vetää koko punkku kerralla ja kokeilla sitten.

Kuitenkin deadline läheni ja sinne tiedostoon oli pakko saada jotain. Niimpä jossain vaiheessa heitin kaikki standardit ikkunasta ulos ja ryhdyin runoilemaan.

"Jos ajatellaan kansainvälisen politiikan teorioiden tarjoavan tapoja laajentaa näkökykymme rajoja ja ymmärtää maailmaa, voiko silloin olla yhtä paljon oikeita totuuksia kuin on teorioitakin? Toisaalta, mistä voimme tietää, että ne ovat oikeita totuuksia eivätkä vain virheellisten teorioiden luomia näkökulmia maailmasta? Missä määrin kansainvälisessä politiikassa on todellisuutta, joka on havainnoistamme riippumatonta?"

"Näiden kysymysten pyörittelyn äärellä luennollakin esitetyn pragmatismin ja instrumentalismin “älyllinen laiskuus” tarjoaa minusta ajoittain houkuttelevan vaihtoehdon kansainvälisen politiikan ontologisten ja epistemologisten kysymysten äärellä."

 "Kaiken kaikkiaan luento sai minut toteamaan ettei minusta tule poliittista filosofia."

Ainakin olin tuossa viimeisessä lauseessa täysin rehellinen siitä mitä olin oppinut.

Kahden jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä se oli sitten ahkeran tuskailun ja hiusten haromisen jälkeen (ihme että on vielä edes noinkin paljon hiuksia päässä) aika lailla valmis. Nuutunut olo ja kökkö fiilis, mutta tulipahan tehtyä. 

Ehkä voisin ensi kerralla harkita vastaavien töiden tekemistä kurssin mittaan sen sijaan, että jättäisin ne viime tinkaan. Mites te? Onko teillä tapana useinkin jättää asioiden hoitamiset viimeisiin hetkiin vai onnistutteko oikeasti tekemään hommat ilman viime hetken paniikkeja?

Typerä nimi ja hyvää punkkua (onneksi)

Aloittelen tämän nyt pienellä avautumisella. Blogin nimi nimittäin ärsyttää mua, se kuulostaa omaan korvaan niin typerältä. Ihan kuin minuna oleminen nyt olisi niin hirmuisen mielenkiintoista, että siitä pitää tehdä ihan otsikkokin. Toisaalta kai siinä jotain mielenkiintoista on, jos tätä joku jopa lukee (lukuunottamatta mun ihastuttavia ystäviäni, ihan kuin ne nyt ei muuten näin whatsappin kulta-aikaan pysyisi jotenkin perässä siitä mitä mä teen, hah). Blogilla kuitenkin pitää ilmeisesti olla nimi ja aikoinaan, kun sitä tälle yritin keksiä tuli vaan mieleen se kuinka silloisella poikaystävälläni oli joka kerta kun höpötin jostain tasoa firstworldproblems tapana todeta, että 'sun pitäisi kirjoittaa kirja rankasta elämästäsi, being Marika.' Joten siitä se nimi sitten tuli ja sillä mennään, koska mulla ei ole luovuutta keksiä uutta. Mistä ihmiset ylipäätään keksii hyviä blogin nimiä tai yleensäkin otsikoita?

Kuitenkin olen viime aikoina jälleen kerran fiilistellyt syksyä. Olen niitä ihmisiä, jotka fiilistelevät vuodenajan vaihdoksen aikoihin jokaista vuodenaikaa, mutta syksy on ehdoton suosikkini. Sen verran suosikki, että jos joskus menen naimisiin niin olen vakaasti päättänyt, että niistä tulee sitten ehdottomasti syyshäät eikä mitään kesähömpötyksiä! 

Tässä eräs perjantai ajattelin sitten nauttia mukavasta pimeästä syysilmasta ja piristää hieman huonosti alkanutta päivääni ostamalla pullon punkkua ja tekemällä kesäkurpitsasipsejä. Kuulostaa aika hyvältä, eikös? Se alkoi sitten sillä, että seisoin kohtalaisen täydessä Stockan alkossa aivan uunona niiden kaikkien viinipullojen keskellä varmaan yli puoli tuntia. Näytin siis varmasti joltain alaikäiseltä jolla ei ollut mitään hajua mitä oli tekemässä eikä uskaltanut mennä väärennettyjen papereiden kanssa kassalle.

Mukaan tarttui pullo espanjalaista punkkua, vaikka eräs italialainen viini jota kuvailtiin kevyen lyijykynämäiseksi kuulostikin sen verran mielenkiintoiselta, että tarjosi hyvän kilpailun. Kotiin päästyäni laitoin radion täysille (suomipoppia) ja valmistelin terveelliset 'sipsini' uuniin. 

Tässä vaiheessa olin kohtalaisen ylpeä itsestäni ja aloin miettimään, että vähänkö noi näyttää sitten hyvältä jossain valkoisessa kulhossa. Pitää ottaa kuva. Kuinka idioottia muuten miten nykyään tuleekin melkein ensimmäisenä mieleen, että tuosta pitääkin ottaa sitten kuva?! Miettikää nyt, jos aikoinaan porukka olisi makkarakeittoa tai vastaavaa tehtyään kaivanut esiin jonkun polaroid tai muun filmikameran ja alkanut sillä napsimaan kuvia eri kuvakulmista, käynyt teettämässä ne ja laittanut albumiin. Katos Martta, tässä mulla on kuvia tästä makkarakeitosta ja aii tässä on tämä perunamuusi jonka tein Yrjölle yksi lauantai..

Lupaavaa alkua seurasi sitten pieni epäonnistumisten sarja. Ensin poltin ne niin lupaavat sipsulat uunissa. Mulla oli edessä pellillinen palaneita mustia lätysköjä. Ne olisi varmaan toki ainakin ollut rapeita sellaisella kivalla palamisen sivumaulla varustettuna. Sen siitä saa, kun yrittää olla terveellinen. Yritin kuitenkin tyylilleni uskollisena pysyä positiivisena ja ajattelin, että onhan mulla sentään se punkku. Joo, oli mulla se punkku mutta eihän siinä punkussa ollut kierrekorkkia. Eikä mulla mitään jolla olisin sen punkun saanut auki puhumattakaan siitä, että olisin jotenkin saanut pullon vielä kiinni. Siinä pisteessä ei kuitenkaan vielä oltu, että olisin vetässyt kokonaisen pullon yksin kotona. Istuin sitten pieni meisseli otsassa juomassa vettä ja dippaamassa jääkaapista löytynyttä paprikaa valkkaridippiin.

Seuraavana päivänä suuntasin heti ensimmäisenä kauppaan ostamaan punkun juontiin tarvittavat välineet, rehellisen aidon sipsipussin ja päätin siihen päälle vielä kokeilla kokkausonneani tekemällä ensimmäistä kertaa ikinä lihapullia. Joo, oikeasti ensimmäistä kertaa ikinä. Essu päälle ja Tchaikovskyn Joutsenlammen soinnut soimaan (hyvin kliseisesti mun lempparibaletti!), jonka tahdissa oli hyvä tanssahdella (erittäin hyvä siis, että asun yksin). Korkkasin siinä vaiheessa myös sen jo paljon puhutun punkunkin ja mietin, että jumankauta jos se nyt on jotain pahaa kuraa. Ei ollut, onneksi. Se oli kyllä hyvin kuivaa. Voisin kuvitella, että jos sitä joisi kokonaisen pullon ja unohtaisi juoda vettä niin heräisi aamulla hyvin darraisena kurttuisena rusinana. Olin kuitenkin siis hyvin tyytyväinen.

Niin tyytyväinen, että otin ihan selfien. Kohtalaisen typerää muuten tämäkin. Meinaakohan tämä nyt, että mäkin olen vaan tosi narsistinen? Katsokaas muuten kuinka tyylikkäästi kurtistan hymyillessä silmiä niin, että tulee makeet rypyt. Pitäisköhän alkaa jo oikeasti käyttämään edes jossain määrin säännöllisesti sitä silmänympärysvoidetta. Muistaako joku oikeasti käyttää noita tuotteita joka päivä?

Kuitenkin pullista tuli huippuhyviä (born to cook!) ja loihdin niistä vielä sellaisen herkullisen lihapullapastan, jonka pääsin nauttimaan sen kuivattavan punkun kanssa. Mussa olisi selkeesti siis jopa jonkinlaista kotiäiti potentiaalia. Menestykseksi voidaan ehkä vielä laskea se etten kaatanut sitä punkkua valkoiselle sohvalleni. Jonkinlainen happy ending tämäkin!

Juu tästä voidaan todeta, että mullahan alkaa siis selkeästi olemaan ikälukemat lähempänä sitä kolmea- kuin kahtakymppiä ja ehkä hyvä niin!

Nyt lähden katsomaan kummitytön kanssa sitä "muumipappa kännää rivieralla" elokuvaa (tyttörukka varmaan traumatisoituu), jonka jälkeen voisin vihdoin loihtia tänne jotain tektiä Suomessa opiskelusta kun sitä on niin paljon pyydetty!

Matkakuumetta

Alkuperäinen suunnitelma oli kirjoitella viikonloppuna se paljon pyydetty teksti Suomessa opiskelusta, tai ainakin ensimmäinen sellainen osa, mutta mulla olikin ihan mielettömän mukava ja yllättävän kiireinen pitkä viikonloppu Lahdessa kyläilemässä niin en yksinkertaisesti vain ehtinyt. Sellainen on sitten luvassa loppuviikosta sillä nyt täytyy päästä hehkuttamaan tulevia matkoja! Mulla, niinkuin erittäin monella muullakin, on jatkuva matkakuume ja tästä syystä olenkin "kärsinyt" viime kuukausina kovasti kun en ollut 1.päässyt yli kuuteen kuukauteen minnekään ja 2. pitkään aikaan mitään matkaa ei ollut edes tiedossa. Joo, tiedän. Ehkä ihan vähän kuulostan ton kuuden kuukauden matkustamattomuuteni kanssa (taas) hieman (yli)dramaattiselta. 

Nyt kuitenkin on pari matkaa tiedossa, enkä malttaisi odottaa!

Osa jo arvasikin, että toinen matkoista suuntautuu minnekäs muualle kuin ikisuosikkiini Lontooseen:

Tästä tulee kymmenes visiittini kyseiseen kaupunkiin ja luvassa on ainakin ostoksia, hyvää ruokaa, drinksuja ja musikaali! Vielä pitäisi jotenkin karsia jo tässä vaiheessa erittäin pitkäksi muotoutuneesta "missä haluan syödä" listastani paikkoja pois tai muuten ei ehditä pitkän viikonlopun aikana muuta tekemäänkään. Miten mulla aina tuleekin ensimmäisenä mieleen ruoka.. 

Musikaaliakaan ei olla vielä valittu, mutta matka on vasta joulukuussa joten siihen on vielä onneksi mukavasti aikaa. Jos teillä on jotain suosikkimusikaaleja (tai inhokkeja) niin kertokaahan, jos se vaikka helpottaisi meidän päätöksentekoa! 

Koska matka tosiaan osuu joulukuun puoleenväliin niin tarkoittaa se myös sitä, että päästään kiertelemään Lontoota keskelle jouluhälinää. Jouluhan on lempparijuhlani ja vaikka jotkut jouluvalot sun muut meneekin välillä omastakin mielestä ihan yli, niin ei sitä aikaa vuodesta vaan voi olla ilolla fiilistelemättä. 

Joulukuuhun asti ei kuitenkaan onneksi tarvitse odottaa ennen ensimmäistä matkaa sillä ennen Lontoota lähdetään saman ystäväisen kanssa noin neljän päivän reissulle kaupunkiin jossa kumpikaan meistä ei ole aiemmin käynyt, nimittäin Roomaan! Matkaan on enää vajaa kuukausi, ja varattiinkin juuri viikonloppuna mukavalta vaikuttava hotelli aivan Rooman keskustasta. Nyt sitten vaan tavaamaan matkaopasta ja etsimään hyviä kävelykenkiä matkalle mukaan.

Vielä ennen Rooman matkaa pitäisi saada kasapäin opiskelujuttuja purkkiin, jotta voin rennoin ja hyvin mielin keskittyä tutkailemaan kaupunkia ja siinä lomassa tietenkin täyttämään itseäni laittomilla määrillä pizzaa ja pastaa. Täytyykin keskittää energia ja huomio seuraavat viikot oppimispäiväkirjoihin, tieteellisen kirjoittamisen harjoitustyöhön, ranskan kiemuroihin ja erääseen tenttiin jonka kovasti yritän saada kunnialla hoidettua ennen marraskuun alkua. Nyt sormet ja varpaat ristiin ettei se myöskään jää vain köyhäksi yritykseksi!

Näitä lomia odotellessa ottaisin tietenkin mielelläni vastaan kaikki vinkit joita teiltä löytyy niin Roomaan kuin Lontooseenkin liittyen! Joten jos jotain tulee mieleen niin kirjoitelkaahan mun iloksi niitä tuonne kommenttiboksiin:) 

Tekstin Lontoo kuvat on omia otoksia. Rooma kuvat puolestaan löytyy pinterestistä. 

Proper comeback

Mä pohdin pitkään sitä tulisinko vielä jatkamaan tämän blogin kirjoittamista. Olen ollut innoissani tästä jokseenkin uudesta vaiheesta elämässä ja aina välillä on tullut mieleen kuinka olisi hauska kirjoittaa niistä asioista täällä. Ajatuksen tasolta se ei kuitenkaa ole kauheasti edennyt. Aina on tullut jotain ns. parempaa tekemistä. Joskus se parempi tekeminen on rehellisesti sanottuna ollut tv:n tuijottaminen sorbettijäden kanssa, joskus opiskelu, joskus sosiaaliset riennot uusien ja vanhojen ystävien kanssa..Pointtina siis se, että aina on ollut jotain joka on sillä hetkellä tuntunut tärkeämmältä tai palkitsevammalta kuin blogin kirjoitus. Olen saanut ystäviltä aika paljonkin patistusta siihen, että pitäisi päivittää sillä he ainakin tykkäävät tätä lukea, mutta tänne palaaminen vaati silti vielä vähän pohdiskelua. Päätin nimittäin, että jos vielä palaan blogin pariin niin teen sen sitten kunnolla. Ei mitään yksi sinne päin tehty postaus ehkä kerran kuukaudessa meininkiä, vaan jos aion päivitellä niin teen sen sitten kunnolla.

Te fiksut ihmiset voitte ehkä arvata, että kerran nyt kirjoittelen tänne niin olen päättänyt valita jälkimmäisen vaihtoehdon: eli jatkan kirjoittelua ja teen sen kunnolla. Onhan tälläinen kirjoittelu tavallaan terapeuttista joskus (joskin näin julkisesti enemmän tai vähemmän sensuroitua) ja näistä muotoutuu tavallaan hauska kuvallinen päiväkirja omaksikin iloksi. Iloksi, tai kauhuksi. Riippuen ihan siitä miten joskus tulevaisuudessa näitä kaikkia ihme höpötyksiä lukeekaan. Mikään tosin tuskin on samalla tavalla yhtä kamalaa ja hauskaa kuin vanhojen yksityisten päiväkirjojen lukeminen. Se yhtäaikainen nostalgia ja myötähäpeä on vaan jotain sanoinkuvaamatonta.

Olen jo vähän luonnostellut mistä ainakin haluan pian kirjoittaa, ja voinkin kertoa että luvassa on ainakin sitä jo aikoja sitten toivottua pohdintaa opiskelusta Suomessa ulkomailla opiskelun jälkeen. Ajattelin siihen liittyen myös hieman valottaa mitä ajattelin täällä opiskella ja milloin ajattelin valmistua (näinkin nimittäin pitää kai joskus tehdä.) Tämän lisäksi haluan esitellä vähän asuntoanikin lisää teille kaikille. Nyt kun kerrankin asunto kohdallani ei tarkoita pientä huonetta jossa on kokolattiamatto ja piiloon maalattu vesivaurio seinässä. Tämäkään opiskelijayksiö ei ole vielä 'valmis', en esimerkiksi edelleenkään ole saanut hankittua mattoja tai ruokatuoleja keittiöön, mutta jotain edistystä on tapahtunut. Eikös sisustus muutenkin ole vähän sellainen ikuisuusprojekti? Lisäksi pian on vihdoin luvassa pari ulkomaanmatkaa! Ensimmäinen reissu suuntautuu marraskuun alussa yhteen Euroopan pääkaupungeista, jossa en ole ikinä ennen käynyt, mutta joka taitaa kuulua ehdottomasti must see paikkoihin. Toisen matkan kohteena on eräs minulle rakas Euroopan pääkaupunki, mutta tätä en melkein edes laskisi omalta kohdaltani ulkomaanmatkaksi. Tässä vaiheessa jokainen tätä blogia vähänkin lukenut osaa varmaan arvata mistä kaupungista on kyse?

Lopuksi lupaan, että kuvat palaavat myös kehiin heti seuraavasta postauksesta eteenpäin. En ehtinyt tähän etsimään mitään kuvallista piristystä ja halusin saada tekstin 'ulos' ennen jumalaisen mukavaan sänkyyni käpertymistä.

Huomenna pitäisi suunnata heti aamusta kirjastoon ja siitä sitten kv politiikan teoria ja metateoria- luennolle. Siinä välissä aion käydä selvittämässä mikä on yliopiston ruokalan käsitys Tom Yam kalakeitosta..sitä nimittäin näyttäisi olevan yhtenä ruokavaihtoehtona. Vähän ehkä epäilyttää..