Taideähkyä Vatikaanissa (day 2)

Toinenkin päivä Roomassa alkoi ihanassa auringonpaisteessa ja lähdettiinkin heti aamiaisen jälkeen kävelemään kohti Vatikaania.

Me ei oltu jaksettu/muistettu hankkia lippuja etukäteen, vaikka monet niin olivat suositelleet ja oltiinkin varauduttu seisomaan pitkään jonoissa. Pietarin kirkkoa lähestyttäessä turisteja lähestyy useampikin "tour agent", jotka kauppaavat hieman korkeampaan hintaan ryhmäsisäänpääsyjä jonon ohi niin Pietarin kirkkoon kuin Vatikaanin museoihin. Mekin saatiin näistä osamme ja kuunneltiin useampaankin kertaan kuinka meidän ehdottomasti kannattaisi lähteä heidän mukaansa tai joudutaan muuten jonottamaan vähintään 45 minuuttia Pietarin kirkkoon ja mahdollisesti jopa yli tunti Vatikaanin museoihin. Me ei näihin lähdetty ja hyvä niin sillä jonotusta kertyi loppujen lopuksi vain alle puoli tuntia sitä Pietarin kirkkoa varten ja museoihin käveltiin suoraan sisälle ilman minkäänlaista jonotusta! Ilmeisesti tämä ei tosin ole kovin yleistä, me vaan oltiin koko reissu ajoituksen kuningattaria.

Pietarin kirkko on todella upea, ja koska turisteja oli yllättävän vähän pystyttiin liikkumaan siellä hyvin vapaasti ja tutkailemaan rauhassa paikkoja.

Kun oltiin pää mutkalla tutkaillut kirkkoa sisältäpäin, oli aika suunnata ylös kupoliin. Maksamalla 2€ enemmän voit skipata ensimmäiset parisataa rappusta hissillä ja näin kivuttavaksi jää niitä "enää" kolmisensataa. Suosittelen lämpimästi, varsinkin jos on vähänkään lämmin. Kannattaa varautua siihen, että rappuset ovat paikoittain aika vaikeakulkuiset, ahtaat ja joissain kohdin joudut kävelemään vähän vinossa. Mulla oli parissa kohtaa oikeasti vaikeuksia kulkea niitä tuon laukun kanssa. Maisemat ylhäältä oli kuitenkin sen pienen liikuntasuorituksen ja kapeassa tilassa vääntelyn arvoiset!

Kun oltiin päästy samat rappuset taas alaspäin, suunnattiin samantien tutkailemaan Vatikaanin museoiden tarjontaa. Siinä missä Pietarin kirkkoon ei kupolia lukuunottamatta ole sisäänpääsyä, joutuu Vatikaanin museoista pulittamaan 16€. Sillä hinnalla kuitenkin pääsee näkemään paljon, ehkä vähän liiankin paljon, sillä mulle ainakin iski jossain vaiheessa jonkinlainen taideähky. Joka huone oli täynnä upeita maalauksia ja veistoksia (kattoonkin kannattaa muistaa katsella), mutta jossain vaiheessa se kaikki alkoi vaan tuntua jotenkin liialta. Tuntui siltä, että jotta paikasta saisi parhaiten irti niin pitäisi siihen varata erittäin paljon aikaa.

Me onnistuttiin kuitenkin pari kertaa kuuntelemaan eri opasryhmien selityksiä, niin suomeksi kuin ranskaksikin, joka hieman valaisi joidenkin huoneiden teoksia ja viihdytettiin muuten itseämme kiertelyn lomassa tekemällä kaikenlaisia huomioita teoksista ja esittämällä niistä omia tulkintojamme. Vähän tuntuu, että meidän tulkinnat saattoi hyvinkin radikaalisti poiketa niistä 'virallisemmista' versioista.

Vatikaanin museoista löytyy myös yksi Rafaelin kuuluisimmista teoksista, freskomaalaus 'The School of Athens' (Scuola di Atene) tai ihan 'Ateenan koulu' suomeksi. Tämä oli niitä teoksia, joista itse tiesin oikeasti ennalta jotain, koska ehkä sen tiedollisen sisällön vuoksi se on kuulunut pitkään suosikkeihini. Tiedollisella sisällöllä tarkoitan siis sitä, että sen sijaan, että maalaus esittäisi esimerkiksi vain uskonnollisia hahmoja, on siinä kuvattu mm. Aristotelesta ja Platonia sekä joukkoa muita tieteentekijöitä ja aikansa merkittäviä taiteilijoita. Siitä tosin on ilmeisesti hieman epäselvyyttä ja kiistaa joiltain osin, että kuka on teoksessa kuka. Huoneessa, jossa teos sijaitsee sen yläpuolella on teksti 'Causarom Cognitio', joka tarkoittaa suomeksi käännettynä 'tieto syistä.' Freskomaalauksen molemmin puolin on myös patsaat, joista toinen esittää Apolloa (mm. lääketieteen, valon, auringon, totuuden, musiikin ja ennustamisen jumala) kädessään lyyra ja toinen Athenea (sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar). Voisi varmaan sanoa, että tieto ja tiede inspiroi mua enemmän kuin uskonto.

Kierroksen lopussa oli sitten vihdoin Sikstuksen kappeli. Se oli upea, mutta jotenkin pienempi kuin olin odottanut. Me onnistuttiin saamaan reunasta istumapaikat aika pian ja istuttiinkin siellä useampi minuutti kattoon tuijottaen. Mua olisi kovasti houkuttanut heittäytyä lattialle selälleen, jotta olisin voinut tutkailla kattomaalauksia rauhassa. Arvelin kuitenkin ettei se olisi soveliasta ja voisin lentää sieltä ulos hieman nopeammin kuin olin suunnitellut. 

Meidän päivä oli Vatikaanin tutkailun jälkeen nähtävyyksien osalta purkissa ja lähdettiinkin sieltä vaan suoraan takaisin hotellille ja syömään (hyvistä Rooman ravintoloista luvassa ihan erikseen juttua).

Vatikaaniin on hyvä varata kokonainen päivä, jos haluaa katsella ympärilleen vähänkään rauhallisemmin. Kannattaa ottaa huomioon, että yleensä siellä saattaa vielä joutua jonottamaan sisäänpääsyä todella pitkään. Varaudu myös siihen, että kun olet vähintään puolet päivästä katsellut ylöspäin, saattaa niskasi olla hieman jumissa...

Ciao - rakkaudesta Roomaan (day 1)

Minä olen rakastunut. Rakastunut Roomaan ja Italiaan. Niin järkyttävän kliseistä, mutta Rooma iski muhun aivan täysin. Lähdin sinne ilman mitään ihmeempiä odotuksia, koska olin kuullut kaupungista hieman ristiriitaisia 'arvioita.' Suhtauduin myös paikalliseen ruokaan pienellä epäilyksellä, lähinnä siinä mielessä, että onnistutaanko löytämään oikeasti hyviä ravintoloita niiden turistiansojen seasta. Mutta voi että..se kaupungin tunnelma, ne ihanat vanhat kadut, taivaallinen ruoka, historialliset nähtävyydet (joita oli joka puolella), hauskat ihmiset, viehättävä kieli ja se, että kaikki meni aivan nappiin loman aikana saa mut nyt haluamaan Roomaan jo takaisin!

Saavuttiin siis Roomaan aikaisin maanantai aamuna ja oltiin etukäteen tilattu hotellin kautta meille kyyti lentokentältä, jotta päästäisiin mahdollisimman helpolla tavaroiden kanssa ja voitaisiin vaan suoraan aloittaa lomasta nauttiminen. Saapuvien terminaalissa odottikin vanhempi italiaano nimikyltin kanssa. Meinasi tosin vähän käydä naurattamaan, kun heppu katsoi meidän molempien matkalaukkuja hetken ja nappasi sitten mun pienen ja erittäin kevyen laukun itselleen ja jätti pikkuisen kaverini roudaamaan omaa isoa laukkuaan ihan itse. Taktisesti herrasmies..

Päästiin aivan hotellimme (smeraldo) eteen, joka sijaitsi todella lähellä Campo de' Fioria, ihastuttavalla mukulakivikadulla (painajainen jos olisi piikkarit). Oltiin sen verran aikaisessa ettei päästy vielä kirjautumaan sisään, joten jätettiin isommat tavarat hotellille ja lähdettiin samantien tutkailemaan aurinkoista kaupunkia.

Aloitettiin meitä lähellä olevista Piazza Navonasta ja Pantheonista.

Heti alusta asti tuli hauskasti huomattua mikä oli kauden hittituote: selfie-tikku. Niille, jotka eivät tiedä niin kyseessähän on siis tikku, jonka pituutta voi säädellä, ja jonka päähän saa sitten viritettyä oman puhelimen tai pienen kameran. Sillä voi sitten kätevästi ottaa selfieitä ilman, että ne näyttää niin selfieiltä. Tadaa! Monet turistit näyttivät ottavan tästä kaiken hyödyn irti, mutta me todettiin, että pärjätään oikein loistavasti ilmankin. Katsokaa vaikka:

Tuo kuvakulma vaati tosin hieman ekstraefforttia ettei tullut kauheita kaksoisleukoja.. 

Tässä välissä vedettiin vielä nälkäisinä ylihinnoitellut, mutta ihan jees, turistipizzat ja lähdettiin hotellille vähän ehostamaan matkustamisesta tärähtäneitä olemuksiamme. Hotelliin asettautumisen ja pienen virkistymisen jälkeen jatkettiin sitten taas Rooman tutkailua parhaalla mahdollisella tavalla eli kävellen.

Lähes hotellimme vieressä sijaitsevat nämä yllä olevassa kuvassa näkyvät rauniot, joihin törmättiinkin melkein heti kävelymatkan alussa. Me oltiin rehellisesti sanottuna erittäin laiskoja kantamaan matkaoppaitamme päivällä mukana, joten katseltiin vaan aluksi, että siinähän on makeen näköistä pylvästä sun muuta. Yksi ilta ohi kävellessä huomattiin vielä, että siellä hengaili ihan pirusti kissoja, joten nimettiin alue kätevästi kissa aukioksi.

Loppulomasta meille toki selvisi, että tämä meidän kissa aukiomme on Area Sacra dell'Argentina: temppelialue, jossa Julius Ceasarkin murhattiin. 

Kiertelyn lomassa ystäväni myös ikuisti salaa allekirjoittaneen keskittymisilmeen. Olen viime aikoina tiedostanut tekeväni tuota aina välillä (tai joidenkin mukaan aina) ollessani hyvin keskittynyt tai mietteliäänä. Kivat mutruhuulet.

Näistä maisemista lähdettiin suunnistamaan kohti Fontana di Treviä ja espanjalaisia portaita. Trevihän on tällä hetkellä rempassa eikä siinä sinänsä ollut kauheasti näkemistä. Yksi syy lisää matkustaa Roomaan vielä uudestaan, pitäähän se nimittäin nähdä täydessä loistossaan.

Espanjalaiset portaat ei varsinaisesti sykähdyttänyt mitenkään. Ne oli sellaiset..noh, portaat. Portailla hengaili myös paljon ruusuja tyrkytteleviä miehiä. Mä en ole oikein ikinä ymmärtänyt mikä logiikka niillä siinä on, että antavat naiselle väkisin ruusun ja sitten juoksevat perässä kinumassa siitä rahaa. Ette sitten mitään parempaa taktiikkaa rahankeruuseen ole keksineet? Mä oon aina välillä miettinyt, että mitä jos vaan ottais sellaisen ja lähtisi täysiä juoksemaan toiseen suuntaan. Kuinkahan pitkään sellainen heppu jaksaisi juosta ruusunsa perässä..

Ei viihdytty portaita ihmettelemässä kovin pitkään vaan jatkettiin matkaa luksus liikkeiden täyttämää katua pitkin kohti Piazza del Popoloa.

Siellä kuunneltiin tovi paikallista katumuusikkoa ja katseltiin kun lapset iloisesti juoksivat isojen saippuakuplien perässä ympäri aukiota. Okei, saatoin minäkin käydä pari poksauttamassa ennen kuin suunnattiin takaisin hotellille pehmeisiin sänkyihin keräämään voimia seuraavan päivän urakkaa varten.

Luomisen tuskaa

Uusi periodi ja sen mukana useampi aamuluento alkoi viime viikon maanantaina. Mä olen aina halunnut olla sellainen aamuvirkku ihminen, joka sulavasti leijuu aamuisin sängystä ylös tekemään aamupalaa ja lukemaan päivän lehteä. Lähtee mukavan ajoissa töihin/yliopistolle virkeänä ja aloittaa päivänsä tehokkaasti. Valitettavasti, mä olen sellainen jonka puhelimessa on monesti aamuisin viisi eri herätystä ja sekään ei aina takaa, että oikeasti nousisin tarpeeksi aikaisin. Sen sijaan, että sulavasti leijuisin sängystäni virkeänä uuteen päivään kampean sieltä itseni nyrpeän peikon näköisenä (fakta, sänkyni vieressä on peili josta näen tämän näyn lähes joka aamu) ja yleensä enemmän tai vähemmän myöhässä. Tämä tarkoittaa sitä, että usein aamuni alkavat Boltmaisilla spurteilla ympäri asuntoa ja huipentuvat siihen kun nälkäisenä ja huohottavana saavun yliopistolle. Näin kävi myös viime viikolla lähes joka aamu ja sehän se vasta ottikin päähän.

Ei kuitenkaan niin paljoa kuin viimeiselle mahdolliselle viikolle tehtäväksi jättämäni kansainvälisen politiikan teorian ja metateorian oppimispäiväkirja. Yhdeksän sivua omaa pohdintaa kahdeksasta luennosta, kuinka hankalaa se nyt voi muka olla?

Sanotaan vaikka niin, että loppuviikosta yritin jo motivoida itseäni parempiin suorituksiin lasillisella viiniä. Alkon täti tosin kun kysyi mihin tarkoitukseen olin viiniä etsimässä sanoin, että ihan vaan seurustelujuomaksi. Jotenkin se kuulosti paremmalta kuin katsos kun mun pitäisi kirjoittaa yksi oppimispäiväkirja. Jotain lisäosviittaa saattaa myös antaa se, että whatsappissa yksi viikon käytetyimmistä "kuvistani" oli se hymyilevä ruskea kakkakikale, jota käytin ahkerasti keskusteluissa kuvaamaan luomistyöni edistymistä ja tulosta.

Homma ei ihan luistanut toivomallani tavalla, joten ajattelin tehdä itselleni seuraavana päivänä romanttisen kattauksen ja kokeilla uudestaan. Juu ei. Tiedän, että osasyy tälläisten töiden takkuiluun on usein se sisälläni asuva pieni mutta pippurinen puoli, joka tykkää näissä asioissa tavoitella täydellisyyttä. Yritä siinä sitten saada jotain kirjoitettua, kun tuntuu, että pitäisi joka kerta tuottaa vähintään jotain Nobelin palkinnon arvoista tekstiä. Hassu lasillinen viiniä päivässä ei muuten mitenkään avannut luovuuden kanavia (vaikka hyvää se toki oli). Olisi varmaan pitänyt vetää koko punkku kerralla ja kokeilla sitten.

Kuitenkin deadline läheni ja sinne tiedostoon oli pakko saada jotain. Niimpä jossain vaiheessa heitin kaikki standardit ikkunasta ulos ja ryhdyin runoilemaan.

"Jos ajatellaan kansainvälisen politiikan teorioiden tarjoavan tapoja laajentaa näkökykymme rajoja ja ymmärtää maailmaa, voiko silloin olla yhtä paljon oikeita totuuksia kuin on teorioitakin? Toisaalta, mistä voimme tietää, että ne ovat oikeita totuuksia eivätkä vain virheellisten teorioiden luomia näkökulmia maailmasta? Missä määrin kansainvälisessä politiikassa on todellisuutta, joka on havainnoistamme riippumatonta?"

"Näiden kysymysten pyörittelyn äärellä luennollakin esitetyn pragmatismin ja instrumentalismin “älyllinen laiskuus” tarjoaa minusta ajoittain houkuttelevan vaihtoehdon kansainvälisen politiikan ontologisten ja epistemologisten kysymysten äärellä."

 "Kaiken kaikkiaan luento sai minut toteamaan ettei minusta tule poliittista filosofia."

Ainakin olin tuossa viimeisessä lauseessa täysin rehellinen siitä mitä olin oppinut.

Kahden jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä se oli sitten ahkeran tuskailun ja hiusten haromisen jälkeen (ihme että on vielä edes noinkin paljon hiuksia päässä) aika lailla valmis. Nuutunut olo ja kökkö fiilis, mutta tulipahan tehtyä. 

Ehkä voisin ensi kerralla harkita vastaavien töiden tekemistä kurssin mittaan sen sijaan, että jättäisin ne viime tinkaan. Mites te? Onko teillä tapana useinkin jättää asioiden hoitamiset viimeisiin hetkiin vai onnistutteko oikeasti tekemään hommat ilman viime hetken paniikkeja?