a walk down the memory lane 3

Tästä tulee aikamoinen kuvapläjäys, you have been warned. Saat myös 10 pistettä ja papukaijamerkin, jos jaksat lukea tämän loppuun asti. Kolmanteen vuoteen mahtui nimittäin aika paljon kerrottavaa..

Koitti jälleen syyskuu ja kesätöiden jälkeen oli aika pakata tavarat kasaan ja suunnata kolmatta kertaa kohti Skotlantia. Tähän mennessä olin muuten oppinut selviämään koko kesän Suomessa yhdellä matkalaukulla, joten kai se jatkuva lentely opettaa edes jotain pakkaamisesta.

Paikan päällä odotti muutto jälleen uuteen asuntoon, joka sekin sijaitsi loistavalla paikalla West Endissä. Joku fiksu nyt saattaa muuten huomata ettei ylläolevaa kuvaa kotikadusta ole otettu syksyllä vaan erittäin alkukeväästä, mutta mitä pienistä. Uuden asunnon 'mukana' tuli tällä kertaa myös uudet kämppikset; kaksi ihastuttavaa brittityttöä joista toinen opiskeli lääkäriksi ja toinen taloustiedettä.

Meillä oli siinä mielessä luksus asunto, että sieltä löytyi niin tuplaikkunat, täydellisesti toimiva suihku kuin astianpesukonekin!Tämä kaikki sijainnin lisäksi toki näkyi myös vuokrassa, joka edellisvuoden asunnosta nousi mukavat £70. Ei sillä etteikö meilläkin olisi ollut niitä Glasgow asumisen kirouksia kuten pari vierailevaa hiirtä, temppuileva boileri ja vesivuoto ja ja..vessassa asuva hämähäkki Bob!

Bob tosin katosi jossain vaiheessa. Ei olla varmoja päättikö se muuttaa vai imuroitiinko me se vahingossa. Onneksi me päätettiin toisen kämppiksen J:n kanssa hankkia asuntoon maskotti. Jokainen asuntohan siis tarvitsee oman maskottinsa ja me kaivettiin jostain netin alennusmyynnistä tällänen tapaus:

 

Saanen esitellä: Jerry the Jawa. Alkuun sitä oli hauska käyttää pariin käytännön pilaan. Tämä kuva on otettu, kun saavuin viikonloppureissulta kotiin, avasin oven ja hieman säpsähdin sängylläni odottavaa näkyä. Ihan paras pila tehtiin kuitenkin heti kun Jerry saapui. Päätettiin olla kertomatta kolmannelle asukille Jerrystä mitään ja niinpä päästiin eräs aamupäivä piilottamaan Jerry neidon vaatekaappiin. Valitettavasti kumpikaan meistä ei ollut kotona kuulemassa reaktiota, mutta ilmeisesti ihan pienet sätkyt oli saanut.

Kolmannen vuoden alkuun osui tietenkin lisäksi parit hauskat illanvietot kavereiden kesken ja yleistä hihhuilua viimeisestiä lomapäivistä nauttien kunnes oli aika palata opiskeluiden maailmaan. Kolmas vuosi oli siitä erilainen verrattuna kahteen edelliseen, että nyt niillä arvosanoilla oli oikeasti väliä. Kolmas ja neljäs vuosi yhdessä määrittivät kokonaisarvosanan, joten opiskeluihin tuli keskityttyä aina vaan enemmän. Ahkerasta opiskelusta huolimatta aikaa löytyi myös kaikelle hauskalle ja ei niin hauskalle kuten Halloween juhlinnoille..

syksyisessä Glasgowssa kiertelylle..

..vesivahingon selvittelylle..

 ..ja laskuvarjohypylle!

Ajatus laskuvarjohypystä oli kolkuttanut mielessä jo useamman vuoden ja kun siihen tarjoutui mitä loistavin tilaisuus niin pitihän siihen tarttua. Jotta pääsi hyppäämään soolohypyn (jossa kuitenkin varjo laukaistaan automaattisesti) täytyi päästä läpi intensiivisestä päivän kestävästä kurssista, joka oli yllättävän rankka kokemus. Varsinkin, kun se suoritettiin pääosin pirun kylmässä hallissa/ulkona eikä tarjolla ollut ruoka ollut edes mainitsemisen arvoista. Kurssi meni ekalla kerralla läpi, mutta en päässyt huonon sään takia seuraavana päivänä hyppäämään joten edessä oli paluu takaisin kotiin ilman hyppyä. Marraskuun loppupuolella pääsin kokeilemaan onneani uudestaan ja vaikka ensimmäisenä päivänä hypyt lopetettiin jälleen huonon sään takia juuri ennen omaa vuoroani, niin toisena päivänä kapusin vihdoin varusteet päällä pienkoneen lattialle istumaan ja pääsin korkeuksissa työntämään itseni koneesta maha edellä ulos ja alas. Voin kertoa, että sitä seuraavaa fiilistä ei yksinkertaisesti pysty kuvailemaan vaan se pitäisi jokaisen kokea;) Liitely ilmassa sujui aivan putkeen ja oli ihan mieletöntä heilutella jalkoja, katsella taivaalla kauas eteenpäin ja tietenkin alas, jossa kaikki näytti pieneltä tihrulta samalla kun tuuli kovaäänisesti lepatti varjossa. Laskuvarjohypyssä onnistuneesti liitely ei kuitenkaan riitä vaan se laskeutuminen olisi myös hyvä hoitaa putkeen..

Toki voit myös laskeutua vähän sivuun keskelle mutavelliä ja kuunnella, kun laskeutuessa kuuluu sellainen kolmen luun poks. Sitten voit myös kruunata sen kaiken kaatumalla naama edellä siihen mutaan ja vetäistä samalla sen poks nilkkasi pois sijoiltaan. Itsehän olin aluksi sitä mieltä, että ei tässä mitään. Ylös vaan ja keräilemään sitä varjoa kasaan. Vasta siinä vaiheessa, kun tunsin kuinka jokin nilkan sisällä liikkui epämääräisesti ja huomasin kuinka väärään suuntaan se nilkka  sojoittaakaan päätin istahtaa maahan ja odottaa, että joku tulee hakemaan sieltä pois. Ensiavussa pyysin kahta parasetamolia, koska jalka tuntui vähän epämiellyttävältä. Sain ihan vähän tujumpaa tavaraa. Seuraavat kaksi ja puoli päivää vietinkin sitten sairaalassa hyvin lääkittynä. Voin kertoa, että siinä vaiheessa oli yliopistostressi kaukana. Kaikki oli rentoa ja kivaa. Nilkkaan laitettiin metallilasta ja ruuveja, jotka ovat siellä vieläkin. Ei se kuitenkaan viikko leikkauksen jälkeen näyttänyt mitenkään kovin pahalta:

On aika selvää etten olisi selvinnyt tämän jälkeen niin loistavasti kuin selvisin ilman aivan mahtavia ystäviä! Koristelivat kipsinkin hienosti:

Vähitellen opin itse tekemään lähes kaiken yhdellä jalalla, mukaanlukien mm. pyykinpesun, astianpesukoneen tyhjennyksen ja petivaatteiden vaihtamisen. Tescon kotiinkuljetus oli ehkä kuitenkin se suurin pelastus. Pääsin siinä itse shoppailemaan ruokani, josta oli yllättävän paljon apua mielenterveyden säilyttämisessä, mutta en joutunut kantopuuhiin. Opiskeluihin tämä löi sen verran kapuloita rattaisiin etten päässyt ensimmäisen semesterin lopuille luennoille ja jouduin anomaan hieman lisäaikaa esseisiin. Kaikesta huolimatta en saanut mistään korkeaa B:tä huonompaa ja siitä alkoikin päättäväisyyteni valmistua yliopistosta parhaalla mahdollisella arvosanalla (1st).

Talvi meni siis aika lailla yhdellä jalalla taiteillessa ja tulipahan koettua kipsi jalassa lentäminenkin. Tammikuussa sain kipsin vihdoin pois ja samalla luvan laittaa jalalle ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen painoa. Voin kertoa, että lihaksia ei ollut juuri nimeksikään ja nilkka oli aivan pirun jäykkä. Kevääseen kuuluikin sitten opiskeluiden lisäksi monen monta fysioterapiavisiittiä. Ahkera treenaus palkittiin ja pian päästiin juhlimaan 'I can walk again' bileitä.

Päätin siinä samassa myös värjätä hiukset hetkellisesti punaiseksi..

Se oli ihan kiva väri, mutta ei pysynyt haalistumatta tukassa kovinkaan pitkään joten loppukevääseen mennessä olin taas enemmän tai vähemmän blondi.

Maaliskuussa päästiin nauttimaan ihan mielettömistä keleistä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja mittari näytti päälle 20C. Suunnattiin useampaankin kertaan Kelvingrove puistoon rennolle piknikille nauttimaan niin kutsutun pääsiäisloman alkamisesta.

Aurinkoisesta säästä oli hyvä nauttia, koska tenttejä allekirjoittaneella oli kyseisenä keväänä vain yksi. Kaikkien muiden kurssien arvosanat määräytyivät esseiden perusteella, joten suurin osa vuoden opiskeluista tuli hoidettua jo ennen huhtikuuta.

 Pääsiäislomalla vaihdettiin toisen kämppikseni kanssa huoneita ja minä muutin siihen asunnon pienimpään makkariin. Rakastin tuota huonetta ihan yli kaiken. Se tuntui vaan niin kotoisalta ja viihtyisältä. Niin omalta, vaikka sisutukseen ei oltukaan panostettu. Sänky oli myös mitä mahtavin. Pehmeä unelma täynnä tyynyjä. On kyllä kova ikävä!

Viimeisen tentin jälkeen suunnattiin poikaystävän kanssa rentoutumaan vajaan viikon reissulle Barcelonaan. Hullaannuttiin molemmat kaupunkiin ihan täysin ja kovasti haluaisin mennä sinne vielä uudestaan. Unelmoin myös loman aikana useampaankin kertaan siitä, että pääsisin ostamaan kaiken ruokani La Boqueria kauppahallista..siis miten niin olen vähän hyvän ruuan perään?

Barcelonan jälkeen piipahdin sateisessa ja kylmässä Glasgowssa, jonka jälkeen suuntasin Signen kanssa toukokuiseen Lontooseen.

Rennon kiertelyn lisäksi käytiin katsomassa Wicked-musikaali, joka oli aivan loistava! Voi kun minäkin osaisin laulaa..

Lontoon jälkeen oli taas aika pakata tavarat kasaan ja suunnata jälleen kerran kesäksi Suomeen töihin. Kolme vuotta yliopistoa takana, yksi vielä edessä..