Jouluinen Lontoo

Nyt on kymmenes vierailu Lontoossa paketissa ja olihan siellä juuri niin mukavaa kuin odotinkin. Varsinaiselta ulkomaanmatkaltahan se ei missään vaiheessa tuntunut, koska kaupunki oli jo niin tuttu ja näin niiden parin päivän aikana monta vanhaa sinne parin vuoden sisään muuttanutta opiskelukaveria, joiden kanssa vietin Glasgowssa neljä vuotta. Matkan teema oli täysin keskittynyt kavereiden tapaamisen lisäksi ruokaan ja siihen liittyvät ravintolavinkit ajattelin jakaa vähän myöhemmin. Nyt kuitenkin vuodenaikaan ja joulun odotukseen sopii parhaiten jouluisen Lontoon ihastelu.

Siellä oli vaan niin ihanan jouluista, ja pääosin se oli tehty niin ettei tullut sellaista värimelska oloa. Tiedättekös, vähän sellaista kuin joulupukki olisi vaan oksentanut jouluvaloja ympäriinsä. Lontoo oli aurinkoisesta säästään ja joistain puissa vielä sinnittelevistä lehdistä huolimatta huomattavasti jouluisemman oloinen kuin esimerkiksi Tampere.

 

Nyt oon raahautunut vanhempieni luokse joulun viettoon ja suunnitelmissa on ottaa vaan rennosti. Maltoin jättää pari koulukirjaakin kotiin, jotten väkisin lukisi niitä tai potisi huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi lukea, kun ne ovat mukana. Latasin sen sijaan juuri kindlelleni kasan hömppiä jouluaiheisia kirjoja, joiden parissa ajattelin viettää tulevat päivät. Nyt odottelen innolla illaksi kovasti luvattua lumisadetta, huomista joulukuusen koristelua (ajattelin testata vanhempieni huumoria koristelemalla kuusesta sellaisen överin jenkki-tyylisen joulukuusen) ja ennen kaikkea joulukinkkua sinapilla (sitä Auran tai Turun Sinapin vihreä viivaista versiota sen olla pitää).

ThrowBackThursday Glasgow

Mulle tuli yksi päivä sellainen olo, että ihan kuin olisin unohtanut ikinä olleenikaan Glasgowssa, tai kuin se koko ajanjakso olisikin ollut vaan unta. Tämähän on kai hyvä merkki siitä, kuinka olen onnistunut sopeutumaan ja kotiutumaan taas Suomeen, mutta se synnytti myös kipinän kaivaa esiin kuvia neljän vuoden taipaleelta Skotlannissa. Ajattelinkin fiilistellä ja jakaa niitä tässä kuvapläjäyksen muodossa myös teille #ThrowBackThursdayn merkeissä.

Yliopiston päärakennus näytti muuten aina yhtä vaikuttavalta, vaikka sen neljän vuoden aikana ehtikin nähdä lukemattomia kertoja. Aina sitä silti jotenkin jaksoi vähän ihmeissään katsella.

Myönnän, että elelin Glasgowssa aikamoisessa opiskelijakuplassa: asuin neljästä vuodesta kolme ihanassa West Endissä ja vietinkin lähinnä aikaa joko siellä tai keskustassa.

Ensimmäinen vuoden asuin kuitenkin jokseenkin kuuluisassa Muranon asuntolassa (se isoin ja varmaankin myös rähjäisin). Monet taisivat yksinkertaisesti kutsua sitä vain shiteholeksi; se sanotaan yleensä rakkaudella mutta myös ihan oikeutetusti. Jos haluat lukea aika hyvän luennehdinnan paikasta niin klikkaa tästä. Meiltä pöllittiin jonkun randomin paikallisen toimesta sieltä ekana vuonna pakastesafkat. Jätti se heebo mulle pari kalapuikkoa, mutta mun puoliks syöty Ben&Jerry's jätski kyllä kelpas. Oon vieläkin katkera. Onnistuin kaivamaan pari kuvaa, jotka olin ottanut ollessani siellä päin Glasgowta lenkillä, vähän eri näköistä..:

Siellä asuessa kuitenkiin järkkäiltiin aika legendaarisia juhlia. Alla oleva kuva on meidän ekana vuonna emännöimistä loppukevään Sangria- bileistä:

Viimeisen kahden vuoden kotikatu muuten näytti sen sijaan tältä:

Se oli kiva kämppä, vaikka meillä vierailikin välillä hiiriä ja se vuokranvälitysfirma oli aivan jostain syvältä. Glasgowssa ei muuten oikeasti ole aina niin hyvä ilma kuin kuvista voisi ehkä ymmärtää ja siellä todella saattaa joskus kokea kaikki vuodenajat saman päivän aikana. Oli siis niitä hetkiä, kun satoi lunta ja kaikki meni aivan sekaisin:

..ja paljon niitä hetkiä, kun satoi vettä aivan kaatamalla eikä tuulen takia ollut mitään järkeä yrittää edes käyttää sateenvarjoa. Siinä sitten vaan tottui siihen, että kastuit matkalla kauppaan, yliopistolle, salille, kotiin, juhlimaan, leffaan..

Yksi asia, joka näissä kuvissa osui omaan silmään eniten oli mun oma hiustenväri! En jotenkin yhtään muistanut, että olin oikeasti melkein koko Glasgow- ajan niin blondi.

Noihin neljään vuoteen mahtuu kyllä ihan uskomaton määrä mielettömiä muistoja ja fiiliksiä! Kaipaan Skotlantiin todella paljon. En välttämättä pysyvästi asumaan, mutta haluaisin ehdottomasti päästä edes käymään siellä pian. Onneksi jonkinlaista helpotusta tähän tuo se, että lähden lauantaina pitkästä aikaa Britteihin, kun suuntana on Lontoo!

My english video

Ajattelin astua pois mukavuusalueeltani ja tehdä Suklaata ja kahvia -blogin innoittamana tällaisen videopostauksen, ensimmäistä kertaa ikinä, höpötellen englanniksi. En jaksanut lähteä editoimaan sitä mitenkään tai vastaavaa, ja tuollainen höpöttelijä ja hieman levottomasti liikkuva mä kuitenkin olen ihan "oikeassakin elämässä."  Heh.

Mä siis asuin ja opiskelin Glasgowssa nelisen vuotta ja vietin suurimman osan viime syksystä Lontoossa. Siitä, kun oon viimeksi päivittäin puhunut englantia on tosin jo aika pitkä aika..

Aika jäätävä muuten tuo alun still- kuva..

Stressiä, oliiviöljymaski ja damaged goods

Näiden kuvien perusteella voisi vaikka päätellä, että musta on tullut vaan viinilasi kädessä ympäriinsä viilettävä viinideeku, joka on totaalisesti feilannut, mitä tulee opiskeluun. Ei sentään, vaikka viiniä on toki juotu aina välillä sivistyneesti ja oikeanpuolimmainen kuva on vähän turhankin osuva otos joistain mun opiskeluhetkistä. Mä olen tosin viime aikoina stressannut opinnoista tosi paljon. En aluksi edes tajunnut tätä, mutta sitten, kun hoksasin etten ollut pariin viikkoon nukkunut kunnolla yli 5 tunnin yöunia, mikä on mulle siis aivan liian vähän, niin lamppu syttyi päässä ja tajusin et hei moi stressi! Tämä koko stressihän on aivan idiootti juttu, koska ei mun tarvitsisi opiskella niin montaa kurssia tällä hetkellä kuin mitä nyt on menossa, mutta kun haluan ja vaadin itseltäni, että näin nyt tehdään. Sitten se lähtee aina välillä vähän lapasesta ja alan myös stressaamaan liikunnan puutteesta ja siitä, että syön huonosti, joiden seurauksena saatan alkaa stressaamaan ulkonäöstä ja sitten ollaankin ylitetty jo reilusti typeryyden punainen viiva. Hyvä etten stressaa siitä minkä väriset sukat laitan aamulla jalkaan..Onneksi nämä överihetket on yleensä todella lyhyitä ja vaativat vain yhden päivän, jolloin koen olevani suunnilleen epäonnistunein ihminen koko maailmassa. Mulla muuten auttaa näihin stressihetkiin aina se, että saan vähän sympatiaa - sympatialla en muuten todellakaan tarkoita sitä kaikkien aikojen ärsyttävintä "älä hei stressaa" lausetta, ja halauksen. Halit oikeasti auttavat aina. Halailkaa ihmiset enemmän!

Opiskelujen ohella ollaan käyty kavereiden kanssa myös testaamassa Tampereelle jokunen aika sitten avattu Burger King. Yksi perjantai siis hylättiin yliopiston halvat opiskelijalounasvaihtoehdot ja suunnattiin BK:hon. Mun täytyi pieneksi ärsytyksekseni myöntää ettei se ollut niin pahaa kuin muistin. Voihan myös olla, että Suomen BK:t vaan tekee parempia hamppareita kuin Brittien. Älkää nyt jestas kuitenkaan ymmärtäkö väärin: suht teollisen makuistahan se silti oli! Tämän jälkeen lähdin kaverini yllyttämänä luovuttamaan verta. Sehän se vasta fail reissu olikin. Mulle toivoteltiin, että vaikka alkuvuodesta voit tulla kokeilemaan uudestaan ja sain lisäksi tietää ettei mun veri kelpaa enää ikinä Suomessa plasmaksi. Tämä, koska olen ollut Britanniassa leikkauksessa. Damaged goods! Yritys hyvä kymppi kuitenkin.

Sain myös viikolla mielestäni aivan nerokkaan ajatuksen: kotitekoinen hiusmaski! Oujes, olin lukenut jonkun kauneusartikkelin, jossa todettiin juoksevan hunajan ja oliiviöljyn muodostavan hiuksille todella ravitsevan ja hyvän maskin. Ei muuta kuin sekoittelemaan ja mössö päähän 20 minuutiksi vaikuttamaan. Hiuksista tuli kyllä upean pehmeät ja kiiltävät, mutta voi luoja sitä hajua. Oliiviöljyn ja hunajan sekoitus ei todellakaan tuoksu hiuksissa hyvälle, mikä oli jotain, mitä tämä artikkeli ei todellakaan kertonut. Pesin hiukset useamman kerran ja tuskailin vielä seuraavana aamunakin, että ei saakeli vieläkö ne haisee pistävästi oliiviöljyltä. Ei kaukaa hakenut etten pyytänyt kaveriani haistelemaan hiuksiani kesken kansainvälisen talouden luennon. Ilmeisesti ne ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa haisseet..ja ainahan mä olisin tietty voinut sanoa, että se on vaan mun uusi tuoksu hiuksissa, kun ajattelin vähän hakea tähän synkkyyteen ja kylmyyteen sellasia kivoja välimerellisiä viboja. 

Viikonlopun positiivisiin kuuluu ehdottomasti se, että mua suunnattomasti ahdistanut persikanbeigen- värinen seinä on nyt maalattu valkoiseksi. Ei siis enää seinätraumoja! Vanhempani tekivät parin sukulaisen kanssa visiitin Tampereelle ja siinä samalla sai seinäkin uuden värin. Olin toki sanonut voivani itsenäisenä nuorena naisena maalata sen itsekin, mutta jotenkin mun taitoihin ei luotettu, ja kun näin millä tarkkuudella sitä alettiin maalaamaan niin en sinänsä yhtään ihmettele. Voin myöntää ettei tälläiset "käytännön työt" kuulu aina mun vahvuuksiin. Edellisessä työpaikassanihan maalailin tosin uuden valkoisen kerroksen erääseen seinään ja mielestäni jälki oli todella siisti - ainakin tehdasympäristöön ihan hyväksyttävä. Olin tosin sen jälkeen ihan valkoisten länttien peitossa ja näytin siltä kuin lokkilauma olisi paskonut päälle. 

Nyt pitäisi mennä vähän tuunaamaan mun bataattikeittoa. Ihmettelin, miksi siitä tuli jotenkin niin mössömäistä alunperin kunnes tajusin, että olin unohtanut siitä kasvirasvasekoitteen, vaikka se oli ollut koko ajan pöydällä vieressä. Siis miten niin unenpuute alkaa näkyä? Sitten vähän oppimispäiväkirjan kirjoittelua (opin siitä viime kertaisesta), jonka jälkeen katselen josko tänne ilmestyisi jaffa-pullo. Olen nimittäin vähän kipeä ja yritin hyvin vahvasti vihjailla, että haluaisin sellaisen. Nimenomaan jaffaa, ei fantaa. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.

Tahdon asiasta

Sanotaan, että on joitain aihepiirejä, joita keskustelussa varsinkin tuntemattomampien ihmisten kanssa tulisi välttää. Näitä ovat esimerkiksi uskonto ja politiikka, ja minä aion nyt sivuta molempia. Kuten varmaan otsikosta voi päätellä niin tämä tulee liittymään tietenkin tähän Tahdon-kampanjaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja siihen, mitä mieltä minä satun asiasta olemaan.

Kaikenlaiset typerät ja ihokarvoja nostattavat tekosyyt, joilla muiden ihmisoikeuksia ja perusarvoa rajoitetaan saa mut aina äärimmäisen kiukkuiseksi. Näin oli kyse siis mistä tahansa tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvästä asiasta. Tämä nousee usein opiskellessa esiin. Nimittäin, kun olet opiskellut hieman historiaa ja aika paljon kansainvälistä politiikkaa (erityisesti rauhan- ja konfliktintutkimusta) niin tulet lukeneeksi lukemattomia faktoja järkyttävistä, epäreiluista ja typeristä tavoista joilla ihmisiä on kautta aikojen eritelty, alistettu, syrjitty, kidutettu ja murhattu. En itse vaan yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, millä oikeudella niin tehdään tai, miten joku kuvittelee, että heillä ylipäätään olisi ikinä mikään oikeus tehdä niin. Tästä päästäänkin jonkinlaisen aasinsillan kautta tähän tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja siihen, kuinka en jotenkin voi uskoa, että sitä maassa jonka pitäisi niin olla tasa-arvoinen, nykyaikainen ja demokratiaa edistävä vatvotaan vieläkin.

Miksi jollain pitäisi olla oikeus rajoittaa sitä kenen kanssa saa olla? Miksi jotkut saavat lain edessä niin sanotusti tunnustaa rakkautensa tasa-arvoisesti avioliiton muodossa ja toiset eivät? Onko se rakkaus sitten jotenkin vähäarvoisempaa, jos se on kahden miehen tai kahden naisen välillä? Jos multa olisi joitain vuosia sitten kysytty jotain rakkauteen liittyen, niin olisin pelannut sellaisen itseäni suojelevan hieman kyynikon kortin. Nyt kuitenkin ehkä hieman naiivisti ja ylipositiivisesti olen avoimesti sitä mieltä, että satutti rakkaus tai ei niin se tunne on jotain aivan ihanaa, eikä sitä voi olla maailmassa liikaa eikä keneltäkään pitäisi sukupuolisen suuntautumisen takia rajoittaa sitä tai sen ilmaisua tai virallistamista. Keitä me ollaan päättämään kenen kanssa kukin saa avioliitossa olla onnellinen (tai onneton)?! Miten se on muka keneltäkään meiltä pois? Avioliiton pitäisi olla yleinen oikeus, ei jokin heteroiden etuoikeus. Miksi heteroparien ja samaa sukupuolta olevien parien välille pitäisi edes ylipäätään tehdä jotain eroa? Eikö voitaisi vaan yleisesti puhua pariskunnista ja avioliitoista?

Siltä varalta, että joku meinaa nyt kaivaa sen uskontokortin esiin niin voidaanko heti alkuun selventää pari asiaa. Tämä siksikin, että oli kyse mistä tahansa asiasta niin mulla ei henkilökohtaisesti riitä minkäänlaista kärsivällisyyttä ihmisille, jotka vauhkoaa joistain asioista, kuten vaikka maahanmuutto tai tämä tasa-arvolaki tietämättä oikeastaan mitään varsinaisia faktoja. Jos aiot niin kiihkeästi puolustaa tai vastustaa jotain, niin voisitko ihan yleisen sivistyksen vuoksi vaivautua vaikka hankkimaan asiasta edes ne perustiedot? Tai yrittää osoittaa edes ihan vähän jonkinlaista kriittisen ajattelun taitoa, etkä ottaa täytenä totena kaikkia kommentteja joita jostain kuulet? Tämän kun olet tehnyt niin saat toki muodostaa ihan minkä mielipiteen vaan, mutta olisi tosi kiva, jos se oikeasti perustuisi edes jonkinlaiselle faktapohjalle varsinkin, jos aiot siitä väitellä. Kuitenkin tasa-arvoisella avioliittolailla ei siis sinänsä ole mitään tekemistä kirkon kanssa. En itsekään koe, että olisi välttämättä reilua pakottaa esimerkiksi joku pappi vihkimään samaa sukupuolta oleva pari, jos se hänelle aiheuttaisi kovia vaikeuksia, mutta vaikka laki menisikin läpi (ja voi kuinka toivon, että menee) niin kirkkoahan se ei velvoita vihkimään kyseisiä pareja! Lain sisällöstä tiivistetysti voi lukea esimerkiksi täällä.

Sitten on vielä sellainen perusidea jonka mukaan kirkko ja valtio tulisi pitää toisistaan erillään. Joten esimerkiksi Raamattu ja Suomen laki ovat siis kaksi eri asiaa, ja niiden tulisi myös pysyä erillään. Jos jonkun mielestä on ok jonkin yksittäisen uskonnon perusteella polkea toisen oikeuksia, niin kai kyseinen henkilö sitten tajuaa ajavansa samaa uskonnon vaikutusta lakiin ja politiikkaan periaatetta, jota joissain muslimi maissa esimerkiksi harjoitetaan? Nyt, jos joku tähän aikoo heittää jotain vaikka kristinuskon paremmuudesta muihin uskontoihin verrattuna niin haista paha kukkanen (olipas Marika kypsä reaktio)! Lisäksi on valloillaan sellainen kuin uskonvapaus. Jos tiettyä uskontoa käytetään sitten lainmuodostuksessa, niin miten sitten ne henkilöt joihin se laki vaikuttaa, mutta jotka harjoittavat jotain muuta uskontoa tai ovat ateisteja. Eikö se ole heitä kohtaan epäreilua? Mielestäni jokaisella onkin oikeus uskoa mihin haluaa - mun puolesta voi vaikka palvoa pääsiäispupua ja porkkanoita, niin kauan kunhan sitä ei käytetä syynä toisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien polkemiseen, tai yleensäkään mihinkään pahaan (idealistinen maailmanparantaja täällä hei!).

Lopuksi on tietenkin vielä tämä kysymys lapsista. Itsellänihän niitä ei ole, mutta käsittääkseni tärkeintä lapselle on se turva ja rakkaus. Onko sillä siis todella väliä tuleeko se turva ja ehdoton rakkaus kahdelta mieheltä, kahdelta naiselta vai mieheltä ja naiselta? Paljon olen kuullut argumentteja siitä, että lapsella pitäisi ehdottomasti olla äiti ja isä. No kiva, mutta eihän lapsilla muutenkaan läheskään aina ole juuri naispuolista äitiä ja miespuolista isää. Ja vaikka olisikin molemmat niin eihän sekään takaa sitä, että he olisivat jotenkin parempia tai enemmän läsnä tai paremmin rakastavia tai kasvattavia. Luin jostain netin syövereistä kommentin, jossa puhuttiin siitä kuinka lapsi voi kokea lainsäädännön häntä kohtaan vääräksi, jos se sallii kahden naisen tai kahden isän vanhemmiksi. Nyt oikeasti, pieni lapsi rakastavassa perheessä varmaan joo hei miettii, että "WTF? Mulla on kaksi mutsia..Suomen lainsäädäntö aiheutti mulle traumat!"

Faktahan on, että tuli tämä adoptio-oikeus tai ei, niin se ei tarkoita etteikö niin kutsuttuja sateenkaariperheitä olisi ja tulisi tulevaisuudessakin olemaan. Se ei myöskään tarkoita voimaantullessaan, että kaikki nyt vaan kävelisivät jonnekin toimistoon sisään ja tulisivat sieltä jonkun suloisen vaavin kanssa vartin päästä ulos. Itse ainakin luotan asian parissa työskentelevien ammattitaitoon. Eiköhän heillä ole tarvittavat välineet ja kriteerit määrittämään ketkä sopivat adoptiovanhemmiksi ja ketkä eivät. Oli potentiaalisten vanhempien sukupuoli sitten mikä tahansa. Sitten on myös näitä kommentteja, että jos lapsella on samaa sukupulta olevat vanhemmat niin heistäkin tulee sitten homoja ja lesboja. Okei, jos vanhemmilla on niin suuri vaikutus tähän asiaan, niin voisiko joku sitten selittää mulle miten heteropariskuntien joistain lapsista tulee sitten homoja tai lesboja? Ja mitä sitten vaikka tulisikin?

Eli, jos joku ei sitä jo tuosta tekstistä poiminut niin mielestäni tämä alkaa olla jo idioottimaisen noloa. Myönnettäköön, että olen aina ollut jonkin verran idealistinen, mutta ei sillä kuitenkaan pitäisi olla tasa-arvon suhteen mitään väliä oletko idealistinen vai et. Tasa-arvo kuuluu kaikille. Ei siitä loppujen lopuksi ole kauaakaan, kun naisilla ei vielä länsimaissakaan ollut äänioikeutta tai kun avioliitot mustien ja valkoisten välillä olivat kiellettyjä. Asioita, jotka nyt tuntuu todella takapajuisilta ainakin länsimaissa. Toivottavasti omat lapsenlapseni voivat joskus päivitellä näiden lisäksi niitä outoja aikoja, kun Suomessa vatvottiin tasa-arvoisesta avioliittolaista vielä senkin jälkeen, kun monet muut maat olivat sen hyväksyneet.

Huh, tulipas jotenkin tyhjä olo tämän avautumisen jälkeen. Nappasin tähän loppuun vielä ylen sivulta aika tuoreen kartan, jossa näkyy tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneet maat. Eduskunta käsittelee asiaa marraskuun lopussa. Eiköhän olisi jo aika saada Suomikin tuolta pimennosta väritettyä? Vai minkälaisia mielipiteitä teillä on tästä asiasta? Kaikenlaiset (rakentavat) kommentit ja mielipiteethän on aina tervetulleita, oli ne sitten mitä tahansa.

Taideähkyä Vatikaanissa (day 2)

Toinenkin päivä Roomassa alkoi ihanassa auringonpaisteessa ja lähdettiinkin heti aamiaisen jälkeen kävelemään kohti Vatikaania.

Me ei oltu jaksettu/muistettu hankkia lippuja etukäteen, vaikka monet niin olivat suositelleet ja oltiinkin varauduttu seisomaan pitkään jonoissa. Pietarin kirkkoa lähestyttäessä turisteja lähestyy useampikin "tour agent", jotka kauppaavat hieman korkeampaan hintaan ryhmäsisäänpääsyjä jonon ohi niin Pietarin kirkkoon kuin Vatikaanin museoihin. Mekin saatiin näistä osamme ja kuunneltiin useampaankin kertaan kuinka meidän ehdottomasti kannattaisi lähteä heidän mukaansa tai joudutaan muuten jonottamaan vähintään 45 minuuttia Pietarin kirkkoon ja mahdollisesti jopa yli tunti Vatikaanin museoihin. Me ei näihin lähdetty ja hyvä niin sillä jonotusta kertyi loppujen lopuksi vain alle puoli tuntia sitä Pietarin kirkkoa varten ja museoihin käveltiin suoraan sisälle ilman minkäänlaista jonotusta! Ilmeisesti tämä ei tosin ole kovin yleistä, me vaan oltiin koko reissu ajoituksen kuningattaria.

Pietarin kirkko on todella upea, ja koska turisteja oli yllättävän vähän pystyttiin liikkumaan siellä hyvin vapaasti ja tutkailemaan rauhassa paikkoja.

Kun oltiin pää mutkalla tutkaillut kirkkoa sisältäpäin, oli aika suunnata ylös kupoliin. Maksamalla 2€ enemmän voit skipata ensimmäiset parisataa rappusta hissillä ja näin kivuttavaksi jää niitä "enää" kolmisensataa. Suosittelen lämpimästi, varsinkin jos on vähänkään lämmin. Kannattaa varautua siihen, että rappuset ovat paikoittain aika vaikeakulkuiset, ahtaat ja joissain kohdin joudut kävelemään vähän vinossa. Mulla oli parissa kohtaa oikeasti vaikeuksia kulkea niitä tuon laukun kanssa. Maisemat ylhäältä oli kuitenkin sen pienen liikuntasuorituksen ja kapeassa tilassa vääntelyn arvoiset!

Kun oltiin päästy samat rappuset taas alaspäin, suunnattiin samantien tutkailemaan Vatikaanin museoiden tarjontaa. Siinä missä Pietarin kirkkoon ei kupolia lukuunottamatta ole sisäänpääsyä, joutuu Vatikaanin museoista pulittamaan 16€. Sillä hinnalla kuitenkin pääsee näkemään paljon, ehkä vähän liiankin paljon, sillä mulle ainakin iski jossain vaiheessa jonkinlainen taideähky. Joka huone oli täynnä upeita maalauksia ja veistoksia (kattoonkin kannattaa muistaa katsella), mutta jossain vaiheessa se kaikki alkoi vaan tuntua jotenkin liialta. Tuntui siltä, että jotta paikasta saisi parhaiten irti niin pitäisi siihen varata erittäin paljon aikaa.

Me onnistuttiin kuitenkin pari kertaa kuuntelemaan eri opasryhmien selityksiä, niin suomeksi kuin ranskaksikin, joka hieman valaisi joidenkin huoneiden teoksia ja viihdytettiin muuten itseämme kiertelyn lomassa tekemällä kaikenlaisia huomioita teoksista ja esittämällä niistä omia tulkintojamme. Vähän tuntuu, että meidän tulkinnat saattoi hyvinkin radikaalisti poiketa niistä 'virallisemmista' versioista.

Vatikaanin museoista löytyy myös yksi Rafaelin kuuluisimmista teoksista, freskomaalaus 'The School of Athens' (Scuola di Atene) tai ihan 'Ateenan koulu' suomeksi. Tämä oli niitä teoksia, joista itse tiesin oikeasti ennalta jotain, koska ehkä sen tiedollisen sisällön vuoksi se on kuulunut pitkään suosikkeihini. Tiedollisella sisällöllä tarkoitan siis sitä, että sen sijaan, että maalaus esittäisi esimerkiksi vain uskonnollisia hahmoja, on siinä kuvattu mm. Aristotelesta ja Platonia sekä joukkoa muita tieteentekijöitä ja aikansa merkittäviä taiteilijoita. Siitä tosin on ilmeisesti hieman epäselvyyttä ja kiistaa joiltain osin, että kuka on teoksessa kuka. Huoneessa, jossa teos sijaitsee sen yläpuolella on teksti 'Causarom Cognitio', joka tarkoittaa suomeksi käännettynä 'tieto syistä.' Freskomaalauksen molemmin puolin on myös patsaat, joista toinen esittää Apolloa (mm. lääketieteen, valon, auringon, totuuden, musiikin ja ennustamisen jumala) kädessään lyyra ja toinen Athenea (sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar). Voisi varmaan sanoa, että tieto ja tiede inspiroi mua enemmän kuin uskonto.

Kierroksen lopussa oli sitten vihdoin Sikstuksen kappeli. Se oli upea, mutta jotenkin pienempi kuin olin odottanut. Me onnistuttiin saamaan reunasta istumapaikat aika pian ja istuttiinkin siellä useampi minuutti kattoon tuijottaen. Mua olisi kovasti houkuttanut heittäytyä lattialle selälleen, jotta olisin voinut tutkailla kattomaalauksia rauhassa. Arvelin kuitenkin ettei se olisi soveliasta ja voisin lentää sieltä ulos hieman nopeammin kuin olin suunnitellut. 

Meidän päivä oli Vatikaanin tutkailun jälkeen nähtävyyksien osalta purkissa ja lähdettiinkin sieltä vaan suoraan takaisin hotellille ja syömään (hyvistä Rooman ravintoloista luvassa ihan erikseen juttua).

Vatikaaniin on hyvä varata kokonainen päivä, jos haluaa katsella ympärilleen vähänkään rauhallisemmin. Kannattaa ottaa huomioon, että yleensä siellä saattaa vielä joutua jonottamaan sisäänpääsyä todella pitkään. Varaudu myös siihen, että kun olet vähintään puolet päivästä katsellut ylöspäin, saattaa niskasi olla hieman jumissa...

Ciao - rakkaudesta Roomaan (day 1)

Minä olen rakastunut. Rakastunut Roomaan ja Italiaan. Niin järkyttävän kliseistä, mutta Rooma iski muhun aivan täysin. Lähdin sinne ilman mitään ihmeempiä odotuksia, koska olin kuullut kaupungista hieman ristiriitaisia 'arvioita.' Suhtauduin myös paikalliseen ruokaan pienellä epäilyksellä, lähinnä siinä mielessä, että onnistutaanko löytämään oikeasti hyviä ravintoloita niiden turistiansojen seasta. Mutta voi että..se kaupungin tunnelma, ne ihanat vanhat kadut, taivaallinen ruoka, historialliset nähtävyydet (joita oli joka puolella), hauskat ihmiset, viehättävä kieli ja se, että kaikki meni aivan nappiin loman aikana saa mut nyt haluamaan Roomaan jo takaisin!

Saavuttiin siis Roomaan aikaisin maanantai aamuna ja oltiin etukäteen tilattu hotellin kautta meille kyyti lentokentältä, jotta päästäisiin mahdollisimman helpolla tavaroiden kanssa ja voitaisiin vaan suoraan aloittaa lomasta nauttiminen. Saapuvien terminaalissa odottikin vanhempi italiaano nimikyltin kanssa. Meinasi tosin vähän käydä naurattamaan, kun heppu katsoi meidän molempien matkalaukkuja hetken ja nappasi sitten mun pienen ja erittäin kevyen laukun itselleen ja jätti pikkuisen kaverini roudaamaan omaa isoa laukkuaan ihan itse. Taktisesti herrasmies..

Päästiin aivan hotellimme (smeraldo) eteen, joka sijaitsi todella lähellä Campo de' Fioria, ihastuttavalla mukulakivikadulla (painajainen jos olisi piikkarit). Oltiin sen verran aikaisessa ettei päästy vielä kirjautumaan sisään, joten jätettiin isommat tavarat hotellille ja lähdettiin samantien tutkailemaan aurinkoista kaupunkia.

Aloitettiin meitä lähellä olevista Piazza Navonasta ja Pantheonista.

Heti alusta asti tuli hauskasti huomattua mikä oli kauden hittituote: selfie-tikku. Niille, jotka eivät tiedä niin kyseessähän on siis tikku, jonka pituutta voi säädellä, ja jonka päähän saa sitten viritettyä oman puhelimen tai pienen kameran. Sillä voi sitten kätevästi ottaa selfieitä ilman, että ne näyttää niin selfieiltä. Tadaa! Monet turistit näyttivät ottavan tästä kaiken hyödyn irti, mutta me todettiin, että pärjätään oikein loistavasti ilmankin. Katsokaa vaikka:

Tuo kuvakulma vaati tosin hieman ekstraefforttia ettei tullut kauheita kaksoisleukoja.. 

Tässä välissä vedettiin vielä nälkäisinä ylihinnoitellut, mutta ihan jees, turistipizzat ja lähdettiin hotellille vähän ehostamaan matkustamisesta tärähtäneitä olemuksiamme. Hotelliin asettautumisen ja pienen virkistymisen jälkeen jatkettiin sitten taas Rooman tutkailua parhaalla mahdollisella tavalla eli kävellen.

Lähes hotellimme vieressä sijaitsevat nämä yllä olevassa kuvassa näkyvät rauniot, joihin törmättiinkin melkein heti kävelymatkan alussa. Me oltiin rehellisesti sanottuna erittäin laiskoja kantamaan matkaoppaitamme päivällä mukana, joten katseltiin vaan aluksi, että siinähän on makeen näköistä pylvästä sun muuta. Yksi ilta ohi kävellessä huomattiin vielä, että siellä hengaili ihan pirusti kissoja, joten nimettiin alue kätevästi kissa aukioksi.

Loppulomasta meille toki selvisi, että tämä meidän kissa aukiomme on Area Sacra dell'Argentina: temppelialue, jossa Julius Ceasarkin murhattiin. 

Kiertelyn lomassa ystäväni myös ikuisti salaa allekirjoittaneen keskittymisilmeen. Olen viime aikoina tiedostanut tekeväni tuota aina välillä (tai joidenkin mukaan aina) ollessani hyvin keskittynyt tai mietteliäänä. Kivat mutruhuulet.

Näistä maisemista lähdettiin suunnistamaan kohti Fontana di Treviä ja espanjalaisia portaita. Trevihän on tällä hetkellä rempassa eikä siinä sinänsä ollut kauheasti näkemistä. Yksi syy lisää matkustaa Roomaan vielä uudestaan, pitäähän se nimittäin nähdä täydessä loistossaan.

Espanjalaiset portaat ei varsinaisesti sykähdyttänyt mitenkään. Ne oli sellaiset..noh, portaat. Portailla hengaili myös paljon ruusuja tyrkytteleviä miehiä. Mä en ole oikein ikinä ymmärtänyt mikä logiikka niillä siinä on, että antavat naiselle väkisin ruusun ja sitten juoksevat perässä kinumassa siitä rahaa. Ette sitten mitään parempaa taktiikkaa rahankeruuseen ole keksineet? Mä oon aina välillä miettinyt, että mitä jos vaan ottais sellaisen ja lähtisi täysiä juoksemaan toiseen suuntaan. Kuinkahan pitkään sellainen heppu jaksaisi juosta ruusunsa perässä..

Ei viihdytty portaita ihmettelemässä kovin pitkään vaan jatkettiin matkaa luksus liikkeiden täyttämää katua pitkin kohti Piazza del Popoloa.

Siellä kuunneltiin tovi paikallista katumuusikkoa ja katseltiin kun lapset iloisesti juoksivat isojen saippuakuplien perässä ympäri aukiota. Okei, saatoin minäkin käydä pari poksauttamassa ennen kuin suunnattiin takaisin hotellille pehmeisiin sänkyihin keräämään voimia seuraavan päivän urakkaa varten.