Elämäni inflaatio

Mulla oli varsinkin koko lopputalven/alkukevään sellainen tunne, että jokin ei ollut ihan ok. Jollain tavalla tuntui, että kärsin tajuttomista sopeutumisvaikeuksista Suomeen yleensäkin, mutta en vaan itsekään meinannut millään keksiä miksi. Halusin kuitenkin jäädä tänne, enkä nimenomaan lainkaan katunut päätöstäni jäädä tänne. Joka kerta, kun mietin että voisin olla tällä hetkellä esimerkiksi Lontoossa niin mieleen tuli samantien iso kasa syitä, joiden takia on itse asiassa parempi tällä hetkellä olla täällä. Blogiin ei oikein meinanut löytyä mitään inspiraatiota, eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Todella harmaat ilmat eivät auttaneet asiaa ja tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Se tosin oli oma moka, koska olin haalinut itselleni aivan mahdottoman määrän tekemistä, sitten stressasin ja ruoskin itseäni kun en saanut niitä tehtyä. En tosin tiedän olisiko kukaan voinut saada, sen verran överiksi meni. Kesää kohden fiilikset on olleet huomattavasti paremmat ja oon ollut muutenkin ihan perus iloinen oma itseni, mutta kuitenkin on kaivellut se, miksi on ollut jotenkin niin sopeutumaton olo. Joo, Suomessa on jotain pikkujuttuja, jotka vieläkin tuntuu ehkä vähän häiritseviltä..mutta niin niitä oli aikoinaan Briteissäkin. Tavallaan myös edelleen tunnen itseni vähän "hybridiksi", vähän kuin kahden maan välissä eläjäksi, kun ei missään paikassa ole ihan 100% kotonaan. Mutta ei sekään oikein toiminut syynä, koska niin on ollut pitkään, olen sopeutunut siihen ja tavallaanhan se on osoitus hienoista kokemuksista ja sinänsä rikkaus. Toissapäivänä koin sitten vihdoin jonkinlaisen ahaa-elämyksen tämän dilemman kanssa.

Nimittäin Glasgowssa totuin loppujen lopuksi äärimmäisen hyvään ja tapahtumarikkaaseen elämään. Oli helppo olla koko ajan menossa ja keksiä esimerkiksi blogiinkin kirjoitettavaa, kun tylsänä päivänä pystyi vaan hyppäämään junaan ja lähteä Edinburghiin hengailemaan. Kotimaanmatkailu sai siellä ihan uudenlaisen käsitteen ja Britannian tutkailu oli äärimmäisen hauskaa. Siihen myös sai helpommin matkaseuraa kuin näin suomalaiseen kotimaanmatkailuun. Mä kävin todella usein ulkona syömässä ja Glasgow oli ihan täynnä loistavia ruokapaikkoja. Varsinkin lemppariani aasialaista ruokaa sai super hyvänä vaikka mistä, ok hinnalla ja sunnuntaisin oli huippua lähteä kavereiden kanssa yo!sushiin vetämään tunnissa niin paljon sushia hihnalta kuin napa vaan veti. Mä opiskelin yliopistossa, jonka päärakennus näytti ihan Tylypahkalta, josta löytyi useampi museo ja jonka kirjaston yläkerrasta oli todella makeet näkymät. Totuin hakemaan usein aamuisin Starbucksista tai Costasta kahvin, jonka kanssa painelin yliopistolle/kirjastoon. Kävin joka vuosi vähintään kerran Lontoossa ja yleensäkin matkustelin todella paljon, helposti useamman kerran vuodessa. Mulla oli aina jossain vaiheessa tarpeeksi lomaa kunnon reissulle. Lensin useammin kuin käytin junaa tai bussia. Rakastin niitä pieniä hedelmä-ja vihanneskauppoja. Oli mahtavaa, kun esimerkiksi balettia pääsi katsomaan parillakympillä ja leffassakin tuli käytyä opiskelijoille edullisen hinnan ansiosta. Tuntui, että elämässä oli koko ajan jotain todella siistiä käynnissä. Kesäisin oli mahtava poiketa Suomessa, koska se oli vähän kuin kesäloma toisessa kohteessa eikä Suomen kesää voita mikään. Silloin pystyi vaan naureskelemaan joillekin jutuille Suomessa, hyväntahtoisesti vertaamaan kahta "kotimaataan" ja täysin rinnoin nauttimaan kaikesta mahtavasta, mitä Suomen kesässä on. Lensin Amsterdamin Schipholin kentän kautta niin usein, että siitä tuli jonkinlainen henkinen merkki aina siirtymässä "kotimaasta" toiseen, ja mulle kehittyi siellä tietyt rutiinit, joiden mukaan toimin kun siellä olin.

Nyt en enää lentele Amsterdamin kautta, en vaihtele kahden "kotimaan" välillä, en käytä lentokonetta useammin kuin muita julkisia (hiilijalanjäljen kannalta ehkä ihan hyvä), en ole niin paljoa lomalla enkä todellakaan matkustellut niin paljon kuin Glasgowssa. Sen sijaan, että ihmettelisin yliopistolla mahtavaa Tylypahkan näköistä päärakennusta, jonne oli aina hauska mennä kuljeksimaan niin jaksan ihmetellä kuinka kätevää on, että vanhojen raskaiden ovien sijaan on lähes lasiset automaattiovet. Osa aukee kun kävelet lähelle, osa kun tajuat painaa sitä "inva-nappia" oven lähellä. Ei ehkä ihan esimerkiksi postauksen arvoinen asia kuitenkaan. Glasgowssa, kun istuin mahtavassa Bute Hallissa tekemässä proffien valvovien silmien alla tenttiä ja katselin samalla vanhan hallin makeita ikkunamaalauksia, Suomessa istun ankeasti valaistussa tietokoneluokassa tekemässä tenttiä. Ei sen puoleen, sähköinen tenttijärjestelmä on ehkä yksi parhaista asioista, joita tiedän.

Vaikka olenkin saanut täältä hyviä ystäviä, niin olo on siinä mielessä ulkopuolinen, että monet muut ovat tehneet koko tutkintonsa täällä kun taas minä olen käyttänyt vuoden huuli pyöreenä totutellen suomalaiseen yliopistomeininkiin. Siitä ei muuten ole oikeastaan mitään huonoa sanottavaa. Joku saattaisi ehkä kokea sen vapauden jokseenkin yksinäisenä tavallaan, mutta Glasgown jälkeen asioiden järjestymisen ja sumplimisen helppous ja oma päätäntävalta on ihan mahtavia juttuja. Kaikkeen on vaan kauheasti joutunut totuttelemaan ja alkusyksystä ei edes tullut mieleen, kuinka paljon proffien kanssa voi kurssien suorituksista loppujen lopuksi sopia. Nyt kun siihen on vihdoin loppukeväästä todella alkanut tottua, niin olen alkanut myös sopeutumaan kaikkeen paremmin ja fiilistelemään suomalaisessa yliopistossa opiskelua..ja opiskelua yleensäkin. Se vaan vei yllättävän paljon aikaa.

Siihen en tosin vieläkään osaa suhtautua, että miten mun pitäisi puhua kandin ajoista. Se edelleen kun tuntuu särähtävän joidenkin korvaan, kun hymyillen heittää että teki koko kandin tutkintonsa ulkomailla. Mutta mitäs hittoa mun sitten pitäisi sanoa? Oli esimerkiksi yksi tilanne, jossa puhuin jotain tenttikirjasta ja mulle kommentoitiin, että onneksi sulla on se sentään suomeksi niin helpompi lukea nopeasti. Olisin voinut korjata, että no itse asiassa ihan yksi ja sama mulle onko se suomeksi vai englanniksi, kun yhtä nopeasti luen..mutta päätin sen sijaan vaan todeta "niii.." Koska en kuitenkaan halunnut kuulostaa "lesolta" tai käydä selittämään ulkomailla opiskelusta, joka olisi myös voinut kuulostaa jotenkin pätemiseltä tai jotain..en tiedä.

Mitä vapaa-aikaan tulee niin Suomessa on valitettavasti ihan pirun kallista käydä esim. leffassa tai siellä baletissa. Lomia ei tosiaan ole niin paljoa eikä jotenkin ole tullut lähdettyä tutkailemaan kaupunkiakaan pahemmin. Mikä on typerää, koska Tampere on ihan huippu kaupunki asua. Ja siinä missä kokosin aina muistiin paikkoja, joissa olisi kiva piipahtaa ulkomailla olen miettinyt miksen tekisi samaa täälläkin.

Vaikka olenkin nyt ihan täysipäiväisesti Suomessa, enkä aina välillä vaan käymässä (mikä sekin on vaatinut yllättävän paljon totuttelua), ei se tarkoita etteikö täälläkin löytyisi kaikkea mielenkiintoista ja kivaa. Jotenkin olen vaan tainnut kokea jonkin aikaa elämäni kokeneen jonkinasteisen inflaation. Ja se on se inflaation tunne, jota en oikein ole edes aiemmin tajunnut, mikä on puolestaan aiheuttanut ne sopeutumisvaikeudet. Glasgowssa tykittelin lähes puhtaita A:n rivejä yliopistolla, matkustelin todella todella paljon Briteissä ja ulkomailla, pääsin kaikkiin yliopistoihin, joihin halusin tekemään maisteria, asustelin hetken Lontoossa, osallistuin yliopistolla hauskoihin tapahtumiin, kävin tekemässä soolo laskuvarjohypyn, söin hyvissä ravintoloissa..Jotenkin tuota kaikkea vasten moni asia on nyt vaan tuntunut itsestä tylsältä ja jotenkin esimerkiksi blogin puolella ei mitenkään "raportoimisen" arvoiselta.

Jonkinlaisena yhteenveto voisi todeta, että tämä vuosi on mennyt todella paljon sopeutuessa tähän kaikkeen ja yrittäessä suhteuttaa oman pään sisällä, mitä oikeasti haluan tehdä ja missä haluan olla. Olen myös tajunnut, että vasta mielenkiintoinen työ tai mahtava mies voi mahdollisesti olla sellaisia asioita, jotka tällä hetkellä saisi mut harkitsemaan asettautumista yhteen paikkaan pidemmällä tähtäimellä. Muuten taidan olla edelleen erittäin valmis ja halukas vaihtamaan paikkaa spontaanisti fiiliksen mukaan. En ole varma oliko mun huhtikuisen vaihtohakemuksen spontaani lähettäminen jonkinlainen vastareaktio tuohon "elämäni inflaatioon" vai johtuiko se puhtaasti uteliaisuudestani päästä uusiin paikkoihin ja halustani kokea kaikkea uutta vielä kun näin vapaasti voi. Olen siitä joka tapauksessa todella innoissani. Samoin kuin olen nyt todella innoissani tulevasta kesästä, Tampereen tarkemmasta tutkailusta, jonka olen nyt päättänyt aloittaa ja ennen kaikkea (luojan kiitos) opiskelusta. Jotenkin myös sopivaa, että tämän lukuvuoden päätteeksi muutan uuteen asuntoon, josta voi sitten aloittaa Tampere-elämän vähän uudella tavalla.

 Onneksi Suomessa maisteria ei tehdä vuodessa (enkä mä ole tällä kurssien hamstraamisella ja vaihdon ja työharjottelun tutkintoon sisällyttämisellä tekemässä sitä maisteria kahdessakaan vuodessa)..olisi voinut muuten jäädä kokemuksesta hieman epämääräinen maku suuhun.