Bloggauksen typeryydestä

Ootteko muuten ikinä miettineet, kuinka tavallaan typerää tämä koko bloggausmeininki on? Tai oikeastaan, ehkä mun pitäis aloittaa jonkinlaisella disclaimerilla, että en nyt tarkoita ettenkö itse lukisi mielelläni blogeja ja enemmän tai vähemmän kirjoittaisi sellaista itse (obviously). Eli kaikki, mitä sanon tässä koskee ihan yhtä lailla itseäni kuin muitakin. Mutta siis, ainakin mulla tulee välillä ihan super idiootti ja typerä olo, kun höpöttelen tänne kaikkea. Miksi? Siis, miksi musta on hauska kirjoitella kaikkea turhaa nettiin, josta kuka vaan voi lukea sitä? Miksi ihmeesssä mä edes kirjoitan tätä? En mä koe, että mun elämä olisi jotenkin erilaista ja hirmuisen mielenkiintoista.

On myös aika koomista, että edelleen, kun joku tuttu mainitsee lukeneensa täältä blogista jotain/kommentoi sitä, niin mä jäädyn ihan totaalisesti. "Ai, joku siis lukee sitä..woow." Tähän varmaankin vaikuttaa paljon sekin etten ikinä kauheasti jaksa perehtyä mihinkään blogin tilastoihin, kun ne muutenkin näyttää aina välillä vähän mystisiä lukuja ja faktahan on, että blogien lukemisen voi tehdä hyvin anonyymisti. Tätähän voi lueskella vaikka kuka, eikä mulla ole mitään tietoa ketä täällä käy, jos ne ihmiset eivät jotenkin käynnistään ilmoita. Joskus oon miettinyt pyytäväni täällä piipahtavia kirjoittamaan vaikka anonyymisti jotain kommenttiboksiin, jotta saisin tästä edes jotain käsitystä. Olen kuitenkin aina haudannut idean nopeasti, koska come on..ei kukaan sitä kuitenkaan tekisi :D

Miksi kukaan muuten edes lukee tätä tai blogeja yleensä? Onko siinä vähän kuin jokin tirkistely aspekti: kun on vaan niin pirun utelias ja sitä kautta hauska kuulla/lukea muiden ihmisten elämästä..Mähän siis olen ihan järkyttävän utelias, usein sosiaalinen (usein, koska mulla on myös joskus sellaisia päivä, jolloin musta tuntuu etten suunnilleen voi sietää yhtäkään ihmistä tällä maapallolla) ja varsinkin Britanniassa asumisen jälkeen pystyn vetämään sellasta perus suomalaisen mielestä varmaa ihan helvatun ärsyttävää small talkia melkein mistä vaan. Sitten mua ärsyttää, kun ihmiset ei kunnolla puhu takas ja pidän niitä suunnilleen ihan idiootteina, kunnes muistan et ollaan Suomessa (ok, pidän niitä silti ehkä vähän hölmöinä tai ainakin vähän epäkohteliaina).

Ehkä mielestäni yleisestikin sosiaalisessa mediassa on hauskaa juuri ne kaikki erilaiset kommunikoinnin mahdollisuudet. Twitteriin mä en kyllä vieläkään ole päässyt "sisään"..enkä edes yritä. Whatsappin kanssa mulla puolestaan on jatkuva viha-rakkaussuhde. Toisaalta se on ihan pirun kätevä keksintö ja toisaalta välillä meinaa kasetti hajota, kun puhelin vaan piippaa koko ajan. Onneksi sen kapistuksen voi aina tarvittaessa laittaa äänettömälle.

Anyways, onhan muiden ihmisten elämästä välillä kiva lukea ja blogeista saa ajoittain mahtavaa inspiraatiota/ideoita..vaik kyllä mä aamupalaksi keksisin syödä avokadoa leivällä, tai siis leipää avokadolla, vaikkei sitä joka toisessa muotibloggarin blogissa esiteltäiskään. Nuo muotibloggarit ovatkin vielä ihan asia erikseen. Onhan se nyt aika uskomatonta, että voit heittää aamulla jonkun myslin sekaan vähän marjoja ja soijajugua, sitten otat siitä hienon kuvan ja porukka on et wow, mikä aamupala. Sen jälkeen ne samat lukijat klikkailee blogistas paria mainoslinkkiä, mahdollisesti tilaa jotain ja euroja vaan putoilee tilille. Joo, vähän yksinkertaisestetusti ja kärjistetysti sanottu, mutta luotan, että olette kyllin fiksuja tajutaksenne pointin.

Tuleekohan vielä joskus päivä, jolloin joku yläasteikäinen/lukiolainen ilmoittaa opolle, että hänestä tulee isona ammatiltaan bloggari? Tai onkohan näitä jo ollut..Eiköhän joku Britannian ex-poly ainakin keksi kehittää jonkinlaisen bloggaamisen yliopistotutkinnon sinne kaiken maailman golf ja David Beckham- studies joukkoon.

Miksi te luette blogeja? Ja te, jotka bloggaatte: tuleeko teille ikinä kirjoittaessa typerä olo koko hommasta?

Mainio maaliskuu

Tiedän, olen maailman surkein keksimään otsikoita. Yritetään nyt vaan elää sen faktan kanssa..

Hauskaa, miten asiat voikin muuttua nopeasti. Helmikuussa olin ihan valmis repimään hiukset päästäni ja diagnosoimaan itselleni vähintäänkin jonkinasteisen kaamosmasennuksen, maaliskuu taas on ollut aivan erilainen. Enkä nyt puhu pelkästään siitä, että ensimmäiset viikot päästiin jopa nauttimaan auringonpaisteesta.

Ensin sain yllättäen puhelun, jossa tarjottiin kesätöitä. Yllättäen, koska se puhelu tuli jo maaliskuun alkupuolella. Itse asiassa juuri sinä iltapäivänä, jolloin olin aamulla kirjoitellut tännekin helmestä helmikuusta ja kesätyöstressistäni. Tänä kesänä on luvassa hieman erilaisia töitä kuin, mitä olen aiempina kesinä tehnyt ja nämä jopa liittyvät jollain tavalla opintoihini. Sivuaineeseen tosin, mutta hyvä sekin..Jouduin vielä puhelun lopussa varmistamaan rekrytoijalta, että olin todella kuullut oikein, mistä paikasta oli kyse. Varmasti mielenkiintoinen kesä edessä, tavalla tai toisella.

Kesätöitä seurasi toinen jymy-yllätys itselleni. Sain nimittäin TOAS:ilta (Tampereen opiskelija-asunnot) tarjouksen yksiöstä! Niitähän saattaa siis joutua jonottamaan hyvässäkin lykyssä 1-2 vuotta ja minä olin ollut jonossa kokonaiset kolme kuukautta. En itse asiassa ihan sitäkään. Ajoitus osui kohdilleen, koska TOAS:in uusin kohde valmistuu kesäkuun aluksi muuttokuntoon, joten olin kai sitten laittanut hakemuksen sen suhteen todellakin oikeaan aikaan.  Uusi asunto on pienempi kuin nykyinen, mutta se on alueella, jossa olen halunnut joskus Tampereella asustaa ja ennen kaikkea vuokra on huomattavasti halvempi kuin nykyisessä, joka koettelee jo raskaasti ultimaattista kipurajaani. Muuttaminen on tosin aina aivan hanurista, mutta ainakin tulee hyvä tilaisuus hankkiutua kaikesta ylimääräisestä (taas kerran) eroon.

Kolmas asia ei niinkään ole itselleni yllätys, vaan jotain, mitä olen enemmän tai vähemmän pyöritellyt mielessäni viime syksystä asti. Nimittäin vaihtoon hakeminen. Olin alkusyksystä ihan täysillä hakemassa vaihtoon jonnekin kevääksi 2016, kunnes totesin etten jaksakaan, kunnes sitten taas innostuin ideasta loppuvuodesta, mutta hakujen lähestyessä totesin, että njäääh (enkä hakenut)..kunnes nyt alkoi täydennyshaut ja aloin miettimään, että mitä jos sittenkin..miksi ei? Olisi mahdollisuus lähteä kevääksi jonnekin uuteen asuinpaikkaan ihmettelemään ja kirjoittamaan gradua (tai näin ainakin haluan itselleni uskotella). Tällä hetkellä mielessäni pyörii kaksi potentiaalista vaihtoehtoa, joista toinen on ehdoton ykkönen ja toinen oikein hyvä kakkonen..Hakemusta en ole vielä lähettänyt, mutta täytyy myöntää, että ajatus tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta.

Tähän oikeastaan liittyy sellainen jännä tunne, mikä mulla on ollut viime aikoina. Sellainen ympäröivän yhteiskunnan odotukset/vaatimukset vastaan se, mitä itse haluaisin tehdä/mitä tunnen fiilis. Viesti vähän joka puolelta tuntuu olevan, että nyt pitäisi vaan nopeasti suorittaa kaikki pois alta, valmistua ja siirtyä työelämään. Oikeastaan nykyistä työtilannetta tarkkaillessa ehkä pikemminkin YRITTÄÄ siirtyä täysipäiväisesti työelämään ja "aikuistua." Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, koska itse en ainakaan koe, että elämäni suunnattomasti muuttuisi, jos valmistuisin nyt. Toki, jos saisin töitä niin olisin päivisin töissä enkä opiskelisi ja säännöllisetkin tulot olisi hieman isommat kuin nyt (mikä olisi luonnollisesti äärimmäisen kiva juttu). Mutta muuten ero tuskin olisi suuri, sillä en juurikaan juokse missään opiskeluriennoissa tai vastaavissa enää muutenkaan. Lisäksi mulla ei edelleenkään ole mitään suunnatonta perheenperustamis/pariutumisvimmaa. Myönnän toki, että jos joku mieletön vapaa kaksilahkeinen tulisi vastaan niin mut voisi saada jonkin verran asettumaan yllättävänkin nopeasti (opiskelin tai en), mutta niin kauan, kun sitä ei tapahdu niin voin mielestäni nauttia täysin rinnoin siitä vapaudesta, joka mahdollistaa kaikenlaisten omien ideoiden, kuten vaikkapa hetkellisen maan vaihdon, toteuttamisen.

Niin, mitäkö minä sitten haluan? Tehdä kaikkea itseäni inspiroivaa. Tehdä kaikkea, mikä tuntuu samaan aikaan pelottavalta ja kiehtovalta. Oli se sitten jotain, mitä multa "odotetaan" tai ei. Niin kliseistä kuin se onkin, niin monet parhaista asioista elämässä on usein seurausta niistä tavalla tai toisella pelottavista päätöksistä, joita on uskaltanut tehdä. Jos homma menee kuitenkin plörinäksi, niin ainakin tuli kokeiltua. Itse ainakin pystyn elämään paljon paremmin omien mokieni kanssa kuin niin, että vatvoisin asioita, joita jostain (usein enemmäin tai vähemmän typerästä) syystä olisin jättänyt tekemättä. Ehkä tavallaan vähän kuin mun soololaskuvarjohyppy: monet kehottivat olemaan hyppäämättä, mutta itse halusin hypätä, joten menin ja tein sen..siinä prosessissa sitten vedin toisen nilkkani totaalisesti rikki. Elän kuitenkin paljon mieluummin yhtä mieletöntä kokemusta rikkaampana nilkan kanssa, jossa on hieman metallia sisällä kuin pohtisin mitä jos..Tiedän nimittäin, että sen skippaaminen olisi jäänyt kalvamaan todella pahasti. Toki nilkan ajoittainen temppuilu ottaa välillä aivoon, mutta silloin voin vaan todeta, että itsepähän hyppäsin enkä kadu lainkaan. Asennekysymys.

All nighter

Niille onnekkaille tietämättömille, jotka eivät tiedä, mitä all nighter tarkoittaa opiskelijoiden keskuudessa heti alkuun selvennykseksi, all nighter= läpi yön opiskelua. Kyseiset all nighterit ainakin Glasgowssa lisääntyivät opiskelijoiden keskuudessa kummasti yleisten essee ja tenttipäivien lähestyessä. Voisi ehkä luulla, että viidennen yliopistovuoden aikoihin tälläisia viime hetken paniikkeja ei enää tulisi. Luulet näin ja sitten sen yhden 16 sivuisen oppimistehtävän kanssa tajuatkin, että voihan peppu, se deadline on huomenna ja sivuja on kasassa kokonaiset kolme kappaletta. Ethän sinä olekaan tiennyt kuin viimeiset kaksi kuukautta, mitä pitäisi tehdä ja milloin se pitäisi palauttaa. Tässä vaiheessa voit vähän taputella itseäsi olkapäälle loistavasti tehdystä välttelystä ja todellisuuden kieltämisestä. Kaikissa asioissa iän karttuminen ei selkeästikään korreloi viisauden kanssa..

Kello on 22.46 ja nyt olisi päätösten aika. Juoksetko viereiseen överikalliiseen lähisiwaan hakemaan energiajuomaa (joita et ikinä juo, joten teho on taattu) ja kirjoitat hurmionomaisessa tuskassa energiajuomavapinoissasi kuutisentoista sivua tekstiä ja palautat, mitä ikinä tuleekaan saatua aikaan..vai annatko yksinkertaisesti vaan olla etkä tällä kertaa suorita koko pirun kurssia. To do or not to do..

Hyvin pian toteat, että viimeisimmät kuukaudet ovat tuottavuudeltaan olleet niin säälittäviä ettei nyt ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä se. 16 sivua..kuinka hankalaa se nyt voi muka olla?

Suunnaksi siis se siwa, jossa saat kassalta vähän huvittuneita katseita osaksesi. Sillä voi mahdollisesti olla jotain tekemistä sen kanssa, että seisot siellä hieman vajaa ilta 11 tennareissa, t-paidassa, toppatakissa ja joogatrikoissa ostamassa lievä paniikki silmistä paistaen energiajuomaa. Koet tarpeelliseksi hymyillä ja selittää ahdinkosi. Saat sympatiaa. Sympatia on aina tälläisissä tilanteissa kiva, vaikka rehellisesti sanottuna et voikaan syyttää lirissä olostasi ketään muuta kuin itseäsi.

klo.00.30  Miten helvatussa kello on jo yli 12? Vastahan kävit siellä siwassa, etkä ole vielä saanut mitään aikaiseksi, tai ainakaan mitään mitä pitäisi olla saanut. Sen sijaan olet selvitellyt viimeisimmän spontaanin ideasi toteuttamiskelpoisuutta ja kuunnellut radioiden tarjoamaa surkeaa yömusiikkia. Tulee ihan mieleen aiemmat työsi yövuorossa, jossa jouduit jatkuvasti vaihtamaan radiokanavaa, koska mistään ei tullut mitään vähänkään hyvää kuunneltavaa. Nyt perhana nainen..

klo.02.01 Edistystä on tapahtunut. Mielessäsi kuitenkin epäilet, että 1. onko tässä mitään helvatun järkeä ja 2. vaikka kuinka yrittäisit niin saatko tätä kuitenkaan valmiiksi. Ja muuten, energiajuoma on siis ihan järkyttävän pahaa eikä väriltäänkään kovin houkuttelevaa. Oikeasti, miten kukaan pystyy juomaan näitä päivittäin? Tai tekee niin vielä ihan mielellään?

klo. 02.07 Tässä vaiheessa mieleesi tulee vielä tarkastaa moodlesta, onko se auki tämän tulevan huipputeoksen palautusta varten koko päivän vai häijysti vaan iltapäivään. Huh, palautus 20.3 klo. 23.55 mennessä. Tässähän on hei kamuset vaikka kuinka paljon aikaa..

klo.03.06 Kaikesta huolimatta nyt alkaa vähän naurattaa. Makaat hyvin epäergonimisessa asennossa puoliksi keittiön pöytäsi päällä (surkea paikka opiskella muuten, olisi ehkä kannattanut hankkia ihan sellainen kirjoituspöytä) kolmen aikoihin aamuyöstä runoilemassa työstressistä ja työn imusta, kun spotifyn klassisen musiikin listaltasi alkaa soimaan tämä melodia:

Menipäs dramaattiseksi..

klo.04.10 Tiesittekös muuten, että tutkimusten mukaan naisjohtajien/esimiesten osoittamiin negatiivisiin tunteisiin - suruun ja vihaan- reagoidaan työntekijöiden keskuudessa vahvemmin kuin miesjohtajien? Jep, molempien tunteiden näyttäminen näyttäisi johtavan siihen, että naisjohtajan tehokkuus ja työssään suoriutuminen koetaan heikentyneeksi, kun taas miesjohtajien kohdalla vain surun näyttämisellä oli jokseenkin vastaavia vaikutuksia. Tarkoittaako tää siis sitä, että jos oot esimiesasemassa oleva nainen ja flippaat, niin sun johtamiskykyjä epäillään, mutta sun miespuolinen kollega saa flippailla ihan rauhassa? Not cool.

klo.05.01 Päällimmäinen ajatus mielessäsi "I'm getting way too old for this kind of shit.." Ei sitä näin "vanhana" jaksa tälläistä ihan yhtä sujuvasti kuin kandiaikoina. Olet selkeästi vanhentumassa..

klo.06.04 Ulkona alkaa taivas kirkastumaan ja aamuradiot pauhaa. Hyvää huomenta vaan! Aamulypsyy onkin kyllä ollut ikävä..

klo.07.17 Nyt tökkii todella pahasti. Aamun paras oivalluksesi tähän mennessä on lähettää lapsuuden ystävällesi viesti sisällöllä "Tuli mieleen, että me kun ollaan tunnettu 2,5 vuotiaasta asti ni lasketaanko se siitä, kun sä oot ollut 2,5 vai siitä ku mä oon ollu 2,5?"

klo.08.30 Et haluaisi mitään muuta tällä hetkellä yhtä paljon kuin mennä nukkumaan, mutta siitähän ei tulisi sitten yhtään mitään. Joten sen sijaan vaatteiden vaihtoon ja hampaiden pesuun. Uusi päivä, eilisen kujeet.

Nyt jos et kaikesta huolimatta saa tekstiä valmiiksi tai toisaalta saat, mutta et tule saamaan sitä läpi, niin saattaa niin sanotusti palaa käpy...

Pikaiset viikon kootut

Ankean helmikuun jälkeen maaliskuu on lähtenyt kaikin puolin tosi hyvissä merkeissä käyntiin. No ok, opiskelut eivät ehkä ole edistyneet ihan niin kuin olisin voinut haluta. Tökkii vaan nyt ihan kunnolla. Opiskelemani aineet kyllä kiinnostaa kovasti edelleen, mutta on vaan jotenkin sellainen olo, että eikö se kaikki tieto nyt vaan voisi painua päähän ja voisinko valmistua jo, kiitos! Harmi vaan ettei ole tapahtumassa vielä hetkeen..

Opiskeluita lukuunottamatta olen saanut itsestäni tällä viikolla paljonkin irti. Asunto kiiltää puhtauttaan ja kevään ensimmäinen kunnon lenkkikin on takana. Voin muuten sanoa, että oli erittäin tuskainen kokemus. Oon tainnut viimeksi juosta kunnolla joskus syksyllä ja nyt luonnollisesti innostuin alussa vähän liikaa, jonka seurauksena juoksuvauhti oli varmaan kolme kertaa kovempaa kuin olisi pitänyt. Näsijärven rannalla oli sitten pakko pysähtyä haukkomaan henkeä ja miettimään, että oksentaisikohan tässä nyt ihan oikeasti. En sentään, mutta kotimatka ainakin sujui huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Tästä se lähtee!

Loppuviikosta mentiin kaverin kanssa taas kauppahalliin pikaiselle sushilounaalle ja poikettiin sen jälkeen nappaamaan juveneksen minikojusta take away-kahvit, jotka nautittiin aurinkoisella keskustorilla. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon oon kaivannut sitä, että ulkona voi vaan istua ilman, että jäätyy samantien pystyyn. Tämän auringonpaisteen kaipaamisesta nyt puhumattakaan! Karu totuus tosin taitaa olla, että jossain vaiheessa iskee se kuuluisa takatalvi ja sitten vasta tätä neitoa v*tuttaakin. Suomen ankea talvi on oikeastaan ainoa asia, joka on saanut minut hetkittäin katumaan päätöstäni palata tänne. Suomen jatkuvat harmaat ja synkät päivät saavat nimittäin jopa Britannian vaikuttamaan aurinkolomakohteelta!

Tällä viikolla hetken kadoksissa ollut kokkausinspiraatio on taas nostanut kunnolla päätään. Alkuviikosta menulla oli lohimedaljonkeja fenkolilla ja valkosipulin kera höyrystetyllä pinaatilla, sen jälkeen herkullisia vietnamilaisia banh mi- patonkeja nyhtöpossulla ja viikonloppuna raikasta kreikkalaista gyrosta (suosikki valkkarini kera tietenkin). Kuulen usein sanottavan, että onhan kokkaaminen kivaa, mutta kun ei vaan itselle viitsi. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää tätä. Rakastan hyvää ruokaa niin, miksi ihmeessä en tekisi sitä itselleni?! Toki kokkaus on vielä kivempaa, kun sitä voi tehdä myös jollekin toiselle, mutta huippua näinkin. Ja saapahan ainakin tehdä kaiken juuri omien mieltymysten mukaan!

Mutta nyt..niitä kouluhommia. Alunperin olisi pitänyt palauttaa yrityksen johtamisen aineopintoihin kuuluvan organisaatiokäyttäytymisen kurssin 16 sivuinen oppimistehtävä huomenna. Minullahan niitä sivuja on tällä hetkellä siis kasassa n. 1,5. Perjantaina tuli kuitenkin sähköpostia proffalta, että hän kyllä ottaa niitä sittenkin tulevaan perjantaihin asti vastaan..jaa siinä samassa Marikan motivaatio kirjoittaa sitä putosi kuin masentuneen lehmän häntä. Niin kuin opiskelukaverini sanoo "pakko on paras motivaattori." Tsemppailen tässä itseni nyt loppu sunnuntaiksi kuitenkin pohtimaan "syvällisiä" mm. tunteiden merkityksestä työpaikoilla. Yritys ainakin on kova.

Helmestä helmikuusta

Akateeminen vapaus on kiva juttu. Saat itse jaksottaa aika pitkälle, mitä teet ja milloin teet. Monestihan siinä on sellainen riski, että päätyy niin sanotusti lusmuilemaan.. tai sitten voit vaan kunnianhimoisesti haalia niitä kursseja ihan pirusti ilman, että lasket olevasi suorittamassa yksin kevään aikana 68 opintopistettä, kun se standardi on 60 VUODESSA. Sitten ihmettelet, kun tuntuu että on ihan helvatusti hommaa ja vedät sellaisen mini "meltdownin", kun ilmakin ulkona on kuin jostain harmaasta ja synkästä elokuvasta, joka kertoo ihmisistä, jotka eivät kestä enää nähdä auringonvaloa..IKINÄ. Tuonelassakin on varmaan oikeesti pirteempi meno. Koska tuossahan ei kuitenkaan ole tarpeeksi, niin se on hyvä kehitellä vielä sen tasoinen stressi ettet yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi. Nukahtaminen kohtuulliseen aikaan on vaan luusereille ja syöminenkin on aina ollut ihan yliarvostettua. Sitten vielä kunnolla oikutteleva vanha nilkkavamma päälle, niin sulla on kasassa ainekset oikein helmeen helmikuuhun.

Se helmi helmikuu on nyt onneksi ohi ja siinä vaiheessa, kun kaikki alkoi vaikuttaa syömiseen niin minäkin tajusin ettei koko hommassa ollut yhtään mitään järkeä. Kävi kursseissa aika kova karsinta; jotkut pudotin kokonaan pois ja jotkut päätin yksinkertaisesti suorittaa myöhemmin. Suurin osa kursseista oli kuitenkin täysin ylimääräisiä, joita olin haalinut puhtaasta kiinnostuksesta. Ei kai tässä mikään yli-ihminen tarvitse yrittää olla (nyt mä melkein odotan, että joku tulee ilmoittamaan etteihän 68opintopistettä keväässä ole hei mitään :D).

Tällä hetkellä ei kuitenkaan onneksi stressaa mikään muu, kuin jokakeväinen kesätyöpaniikki. Mulle iskee ihan joka maaliskuu sellainen minipaniikki siitä, mitä teen jos en saakaan mitään kesätöitä. Opiskelijallehan se kuulostaa aina ensikuulemalta ihan täydeltä maailmanlopulta. Minähän olen jo maalaillut kaikenlaiset kauhuskenaariot siitä, kuinka joudun kesän tappelemaan kaikkien mummojen kanssa tyhjistä pulloista maamme uljaissa puistoissa saadakseni vähän taskurahaa ja vaihtamaan ihanan (ja perus opiskelijabudjetille aivan liian kalliin) asuntoni johonkin soluun. Ärsyttävää, olisin muutenki jo ihan valmis suurelta osin luopumaan tästä opiskelijaelämästä ja tämä ei todellakaan tule olemaan niitä asioita, joita siitä tulen joskus kaipaamaan. (Palkallinen) kesäloma olisi kanssa muuten aika kova sana..

Tästä se kuitenkin lähtee, ihana kevät nimittäin! Ja siltä varalta, että joku ihmettelee, mistä olen nuo kuvassa olevat ihanat asuntoa piristävät tulppaanit saanut, niin ostin ihan itse itselleni..läheisestä S-marketista. Ne on ihan Rainbown tulppaaneja et kovasti panostin :D

Olen muuten huomattavasti ahkerampi päivittämään kuvia instagrammiin kuin mitään tänne, ja suora linkki sinnehän löytyy tuosta yläpalkista.

Ihastuttavaa naistenpäivää!

Ajattelin näin naistenpäivänä kirjoittaa ihan pienen muistutustekstin sellaisesta asiasta kuin feminismi. Itselläni särähtää niin uskomattoman pahasti korvaan, kun joku käyttää feministiä haukkumasanana, negatiivisena asiana tai sanoo ettei ole feministi. Tämä johtuu siitä, että feministi yksinkertaisesti tarkoittaa henkilöä, joka uskoo sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ei siis usko mihinkään naisten ylivaltaan miesten kustannuksella, ei viittaa miesvihaan eikä siihen, että naiset olisi yksin se tärkein sukupuoli. Ehkä feminismi keskittyy mahdollisesti enemmän naisiin, koska naiset sattuvat olemaan edelleen se sorretumpi sukupuoli. Viime aikoina kuitenkin monet feministit ovat myös puhuneet esimerkiksi miesten oikeuksista olla herkempiä ja niistä mahdollisesti miehiä rajoittavista yhteiskunnan rakenteista, jotka eivät nekään ole ok (katso vaikkapa Emma Watsonin puhe HeforShe kampanjan alussa). En kiellä etteikö joillain henkilöillä joskus menisi jutut aiheesta todella hieman yli, mutta niinhän se tuppaa olemaan vähän kaikessa. Aina löytyy niitä ääripäihin meneviä, jotka tuntuvat leimaaman kaikki muut (esimerkiksi, mitä tulee moniin uskontoihin!) ja usein tekevät ajamalleen asialle huomattavasti enemmän hallaa kuin hyvää.

Jos joku siis sanoo, että ei ole feministi niin en voi välttää ajattelemasta, että kyseinen henkilö joko 1. on hieman daiju ja käyttää sanaa, jonka merkitystä ei edes tiedä tai 2. on mielestäni vielä suurempi pimeälle keski-ajalle jämähtänyt daiju, joka ei usko että naisten tulisi olla tasa-arvoisia miesten kanssa. Voihan se olla, että kaikki eivät oikeasti usko siihen, mutta itse uskon ja hyvin vahvasti. Vähän kuin uskon ettei ketään myöskään tulisi sortaa etnisyyden tai uskonnon takia. Itseäni itse asiassa harmittaa, kuinka negatiivisen kaiun sana feminismi on saanut ja kuinka monet naisetkin käyttävät sitä haukkumasanana tai julistavat kuinka eivät hei todellakaan ole feministejä. No minäpä olen.

Itselleni feminismi tarkoittaa siis todella sitä, että uskon miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Joka juontaa myös siihen, että uskon oikein "siirappisesti", että meidän kaikkien tulisi olla keskenämme tasa-arvoisia. Mielestäni feministinä ole ei myöskään tarkoita, että pitäisi olla jotenkin "miesmäinen", se ei tarkoita sitä etteikö mies voisi tarjota illallista tai sitä, että yhtäkkiä sukupuolten pitäisi käyttäytyä jotenkin samalla tavalla. Se "vain" tarkoittaa sitä, että olit sitten mies tai nainen, käyttäydyit miten tahansa, niin sukupuolesi ei pitäisi määrittää missään päin maailmaa sitä, minkälaiset oikeudet ja mahdollisuudet sinulla elämässäsi on.

Henkilökohtaisesti ärsyynnyn suunnattomasti, jos minulle sanotaan etten voi tehdä jotain/osata jotain tjv, koska olen nainen. Tottakai miehillä ja naisilla on biologisia eroja, jotka vaikuttavat asioihin, mutta ei niiden tarvitse loppupeleissä aina antaa määrittää niitä asioita.

Eiköhän ne molemmat sukupuolet ole aika mahtavia ja ansaitse tulla kohdelluksi lähtökohtaisesti aina yhtä tasa-arvoisesti.